Varhainen suomalainen kauhu on kuin ihmissusi: yleensä vain osan aikaa peto. Puhdasverisiä kauhuelokuvia löytyy 1900-luvun alkupuolen Suomesta vähän. Tästä on syytetty paitsi pieniä yleisömääriä, myös sensuurin aiheuttamia rajoitteita maahantuontiin. On myös arveltu, että yleisö on taloudellisesti ja poliittisesti vaikeina aikoina kaivannut katsottavakseen jotain muuta kuin alitajunnasta kumpuavia painajaisia.

Suurin osa varhaisista kauhuelokuviksi kutsutuista teoksista onkin genrehybridejä, joissa yleensä luonnollisen selityksen saavat kauhuelementit korostavat melodraamaa tai maustavat komediaa. Kauhu toimii usein symbolisella tasolla korostaen elokuvien muita teemoja. Tyypillisiä kauhun lähteitä ovat ristiriidat yksilön sisäisen maailman ja yhteiskunnan odotusten välillä, synkät perhesalaisuudet ja salatut rikokset, luokkaerojen aiheuttama ahdistus sekä tietysti noidat, joiden symboliikka liittyy usein muinaisuskomuksiin, luontoon ja naisen seksuaalisuuteen.Varsinaisten kauhuelokuvien sijaan tämä sarja koostukin sellaisista varhaisista kotimaisista elokuvista, joissa on käytetty hyväksi kauhun kuvastoa ja joissa flirttaillaan kauhukerronnan kanssa.

Lue lisää: https://kinoregina.fi/kauhukuvasto-varhaisessa-kotimaisessa-elokuvassa/