Näyttelijä

Elsa Turakainen näytteli 1928-79 kuutisenkymmentä filmiroolia, jotka olivat usein ymmärtäväisiä äitejä, suoraselkäisiä emäntiä, akkatyyppejä ja komedioiden sekä sotilasfarssien iloisia kaupunkilaisrouvia. Hänen esittämistään hahmoista tunnetuimpiin kuuluvat Suomisen perheen äiti Aino ja Niskavuoren vanha emäntä Loviisa. Elsa Turakainen loi huomattavan näyttämöuran Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa 1937-74.


Elsa Mercedes Turakainen syntyi 1904 kauppias Oskari Turakaisen ja Anna Rosenbergin perheeseen. Hän opiskeli laulunopettajaksi ja kävi Suomen Näyttämöopiston 1926-28. Elsa Turakainen toimi kiinnitettynä näyttelijänä Viipurin Näyttämöllä 1928-34, Tampereen Teatterissa 1934-37, Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatterissa 1937-65 ja Helsingin Kaupunginteatterissa 1965-74.

Monipuolisena näyttelijänä hän esitti niin kansannaisia kuin kuningatarmaisia hahmoja. Elsa Turakaisen huomattaviin näyttämörooleihin lukeutuvat mm. Laahuksen verevä kukkakauppias, Hamletin kuningatar Gertrude, Ruman Elsan professorin rouva, Meren ja lemmen aaltojen papitar Hero ja Niskavuoren vanha emäntä. Hän toimi Viipurin Näyttämöopistossa 1930-33 plastiikan opettajana.

Elsa Turakainen näytteli 1928-79 kuutisenkymmentä filmiroolia. Hän esitti usein ymmärtäväisiä äitejä, suoraselkäisiä emäntiä, akkatyyppejä ja komedioiden sekä sotilasfarssien iloisia kaupunkilaisrouvia. Elsa Turakainen nähtiin ensimmäisen kerran valkokankaalla Marja Tanhuan toisessa naispääosassa kansalaissotaan sijoittuvassa elokuvassa Miekan terällä (1928). Hän näytteli maalaistyttöä Helsingin Sanomien H-n:n mukaan elävästi, uskottavasti ja koruttoman luontevalla tavalla.

Elsa Turakaisen tunnetuimmat filmiroolit ovat Suomisen perhe -elokuvasarjan kultainen äiti Aino, Niskavuoren vanha emäntä Loviisa elokuvissa Niskavuoren Aarne (1954) ja Niskavuori taistelee (1957) sekä Oprin (1954) äkäinen vanhus Akviliina, josta näyttelijä sai sivuosa-Jussin. Hänen monista sotilasfarssitehtävistään huomattavimpiin kuuluu Kenraalin morsiamen (1951) matkakirjailija Sofi Tissari alias Tussarin naispääosa.

Elsa Turakaisen hienosteleviin naishahmoihin lukeutuvat muun muassa Ruman Elsan (1949) Vivi Kassel, kansanedustajaehdokas Selma Vuorinen komediassa Kunnioittaen (1954) ja kauppaneuvoksetar Gunilla Lillukka elokuvassa Pekka ja Pätkä miljonääreinä (1958). Hänen esittämistään tyypeistä koomisimpiin kuuluvat kotiapulainen Kaisa Kankkunen sotilasfarssissa Varuskunnan "pikku" morsian (1943), tivolitaiteilija Josefiina Pakarinen maalaiskomediassa Isäntä soittaa hanuria (1949), ruhtinatar Tolka musiikkielokuvassa Kaunis Veera (1950) ja Myöhästyneen hääyön (1960) anoppi Lilli Sorjonen.

Elsa Turakaisen kiitetyimpiä roolisuorituksia ovat Mustan rakkauden (1957) ärhäkkä naapuri Saariska sekä Pikku Pietarin pihan (1961) sydämellinen kasvatusäiti Karoliina. "Tunnen tyyppiroolit omikseni, kaikenlaiset tyypit. Eikä roolin välttämättä tarvitse olla suurensuurikaan, kun siitä voi saada paljon irti. Tällainen on esimerkiksi Mustan rakkauden Saariska; josta pidin paljon. Entäpä sitten Oprin Akviliina. Aina nyreä, huonotuulinen, neulottu myssy alas otsalle vedettynä istuva ihmispoloinen, joka tykkäsi, ettei häntä hyväksytä. Niskavuoren vanha emäntä oli aito ihminen ja omaksuin sen helposti. Vahva suomalainen nainen. Luulen, että meissä kaikissa on jossakin elämämme vaiheessa Niskavuoren vanhaa emäntää. Käsikirjoituksella on tietysti osuutensa roolin luomisessa. Jos se on hyvä, sanomaltaan vakuuttava, pienestäkin roolista saa hyvän. Kauniin Veeran ruhtinatar ei ollut roolina ihmeellinen, mutta siinä oli sitä jotakin ja kun käsikirjoituskin oli hyvä, elokuva sai kokonaisuutena hyvän menestyksen. No sitten on tuollaisia kepeitä rooleja, jotka istuvat ehkä siksi, että ne ovat sitä toista puolta minussa. Myöhästyneen hääyön äiti esimerkiksi. Suomisen perheen äitinä olin kyllä eniten itseäni. (--) Mitä taas tulee noihin sotilasfarsseihin, niitä oli hauska tehdä", Elsa Turakainen kertoi Katso-lehdelle antamassaan haastattelussa 1972.

Elsa Turakainen esitti maaseudun naisia useissa Edvin Laineen ohjaamissa elokuvissa kuten Leppäsen Hennaa Väinö Linna -filmatisoinneissa Täällä Pohjantähden alla (1968) sekä Akseli ja Elina (1970). Hän tulkitsee Havukan Reetaa Viimeisessä savotassa (1977) ja Maija Sammalsuota draamassa Ruskan jälkeen (1979), jotka pohjautuvat Kalle Päätalon teoksiin.

Elsa Turakainen näytteli 1959-78 muutamissa televisiotuotannoissa kuten Matilda Mikkolaa tv-sarjassa Tarinatalo (1966-67) ja Leenastiina-mummia tv-elokuvassa Sinikukallinen nekka (1978). Hänen monista kuunnelmarooleistaan ikimuistoisimpiin kuuluu muun muassa Noita Nokinenän Hanna Harvahammas.

Elsa Turakainen palkittiin Pro Finlandialla 1955. Hän oli vuodesta 1935 lähtien naimisissa näyttelijä Artturi Laakson kanssa. Elsa Turakainen kuoli 87-vuotiaana 1992.


Sisko Rytkönen
29.6.2014


Kirjallisuutta

Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Helsinki: Otava 2005, 512.

Elokuvakirja. (MMM). Toim. Kari Uusitalo. Helsinki: Otava 1972, 572.

Suomen kansallisfilmografia 1. Helsinki: Edita 1996.

Teatterin maailma. Toimittanut Verneri Veistäjä. Helsinki: Tammi 1965, 391-92.

"Elsa Turakainen: Suomisen perheen äitinä olin eniten itseni". Katso 26/1972.

"Näyttelijä Elsa Turakainen. Viisi vuosikymmentä näyttämöllä ja kameroiden edessä". Helsingin Sanomat 8.2.1992.

http://kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/5440/Linkki tarkastettu 16.4.2014.

http://www.imdb.com/name/nm0876840/?ref_=fn_al_nm_1/Linkki tarkastettu 9.4.2014.