Näyttelijä

Aino Haverinen oli 1900-luvun alkupuolen tunnetuimpia suomalaisia teatterinäyttelijöitä, jonka elokuvarooleista tärkeimmät ovat Shemeikan äidin osa elokuvassa Juha (1937) ja Anna-Liisa Ihalaisen osa elokuvassa Tulitikkuja lainaamassa (1938).


Aino Haverinen syntyi 1875 Sortavalassa rakennusmestariperheeseen. Hän opiskeli Sortavalan seminaarissa ja 1895–97 Helsingin musiikkiopistossa (Sibelius-Akatemian edeltäjä). Saksassa hän opiskeli 1907 ja 1928 sekä Pietarissa 1917. Lauluopintoja hän harjoitti mm. Abraham Ojanperän johdolla.

Aino Haverinen oli uranuurtaja varsinkin operetin alalla (mm. Hervén Pikku pyhimys ja Édmond Audranin Nukke). Hänellä oli oma operettiseurue, ja hän toimi Suomalaisen Operetin johtajana. Suurista oopperaosista Aino Haverinen lauloi mm. Bizet’n Carmenin. Operettiesiintymisistään Haverinen saa tunnustusta myös Sven Hirnin Apolloteatteri-teoksessa (2001).

Teatterista aikalaiset muistivat Aino Haverisen suoritukset Rouva Suorasuuna, Miehen kylkiluun Amaliana, Tukkijoen Maijana ja Pohjalaisten Liisana. Hän näytteli niin Uudessa Teatterissa kuin Maaseututeatterissakin ja perustamassaan Porin Teatterissa 1925–34.

Vietettyään 35-vuotistaiteilijajuhlaansa 1934 Aino Haverinen vetäytyi näyttämöltä, mutta se ei kuitenkaan merkinnyt näyttelijänuran loppumista, sillä vuodesta 1937 hän näytteli elokuvissa, neljässä vuodessa puolessatoistakymmenessä elokuvassa, mitä lukua voidaan pitää poikkeuksellisen suurena ja joka osoittaa, että hänet oli ”keksitty” elokuvaan. Hänen tärkeimmät elokuvaroolinsa ovat Shemeikan äiti Nyrki Tapiovaaran elokuvassa Juha (1937) ja pääosan esittäjän Ihalaisen vaimo Anna-Liisa Toivo Särkän ja Yrjö Nortan kansankomediassa Tulitikkuja lainaamassa (1938). Elokuvassa Serenaadi sotatorvella (1940) hän esitti Turkin sodan veteraanin Korni-Mikon vaimoa Miinaa, mutta muuten hänen muut roolinsa olivat pieniä sivuosia.

Aino Haverinen oli naimisissa 1899–1908 näyttelijä Kaarle Halosen ja 1914–30 teatterinjohtaja Arno Niskan kanssa. Vuonna 1937 Aino Haverinen sai harvinaisen tunnustuksen: valtion taiteilijaeläkkeen. Hän kuoli juuri 68 vuotta täytettyään 1943 Helsingissä. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaahan. Hautakiveen on kaiverrettu hymyilevät piirteet.


Kalevi Koukkunen
25.5.2014



Kirjallisuutta ja lähteitä

”Aino Haverinen kuollut.” Nekrologi. Helsingin Sanomat 31.5.1943.

Fabian Dahlström: Sibelius-Akademin 1882–1982. Sibelius-Akademins publikationer 1. Helsingfors: Sibelius-Akademin 1982, 408.

Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin. Inhemska scenkonstnärer i ord och bild.
Viipuri: Kustannusliike Opas [1930], 378.

Suomen kansallisfilmografia 2. Helsinki: Painatuskeskus 1995.

Sven Hirn: Apolloteatteri. Katsaus 1900-luvun alun Helsingin näyttämötaiteeseen ja huvielämään. Helsinki: Yliopistopaino 2001, 64, 132 ja 135.

Verneri Veistäjä: Viipurin ja muun Suomen teatteri. Helsinki: Tammi 1957, 271.

Voitto Viro: Vanha hautausmaa. Helsingin Hietaniemen hautausmaan opas. 2., uusittu painos. Helsinki: Otava 1993, 187.