Näyttelijä

Sirkka Sipilä teki merkittävimmät filmiroolinsa 1930- ja 40-luvun komedioissa ja farsseissa. Hän näytteli naispääosaa muun muassa elokuvissa Aatamin puvussa - ja vähän Eevankin... (1940), Poikamiespappa (1941) ja Perheen musta lammas (1941). Elokuvauransa jälkeen Sipilä toimi teatterinäyttelijänä Imatralla 1963-64.


Jurvassa 1920 syntynyt Vappu Sirkka Cecilia Sipilä alkoi haaveilla filmitähden urasta, kun sai ensimmäisenä kouluvuotenaan esiintyä raittiusjuhlan näytelmässä. Hän pääsi 1938 SF:n Filmikouluun ja samana vuonna avustajaksi elokuviin Syyllisiäkö? ja Nummisuutarit. Sipilän ensimmäinen suuri rooli oli näyttelijäksi aikova Ilona Vartio komediassa Takki ja liivit pois (1939). Elokuvan ohjaaja Jorma Nortimo ja arvostelijat pitivät filmikoululaisen suoritusta onnistuneena. Ossi Elstelän ohjaamassa farssissa Aatamin puvussa - ja vähän Eevankin... (1940) Sipilä on nimismiehen tytär Alli, joka erehtyy voimistelemaan ilkosillaan proviisori Himasen (Tauno Palo) edessä. Yöllinen esitys edusti suomalaisen elokuvan siihen asti rohkeinta naispuolista alastomuutta. Hyvä yleisömenestys toi pääosan esittäjälle seuraavana vuonna peräti viisi filmiroolia.

Jorma Nortimon ohjaamassa komediassa Perheen musta lammas (1941) Sipilä sai pääosan varta vasten hänelle kirjoitetussa tarinassa, jossa rahavaikeuksiin ajautunut nuori nainen naamioituu pojaksi harhauttaakseen velkoja karhuavan poliisin. Elokuva ei kerännyt kiitosta, mutta kaksoisroolin esittäjälle annettiin tunnustusta keveästä ilmaisusta. Yrjö Nortan ohjaamassa musiikkipitoisessa komediassa Jos oisi valtaa... (1941) Sipilä nähdään naispääosassa, mutta tehtailija Irvaksen Aune-tyttärenä näyttelijä joutuu lähinnä hymyilemään kauniisti. Pienempi mutta hieman haastavampi on Elinan eli Ellun rooli elokuvassa Suomisen perhe (1941), jossa esikoistytär pelkää reputtavansa ylioppilaskirjoitukset. Orvo Saarikiven ohjaamassa farssissa Poikamiespappa (1941) Sipilä esittää jälleen naispääosaa, omalaatuiseen taiteilijaan rakastuvaa hammaslääkäri Marja Terää. Vuosina 1942-43 hän näytteli sivurooleja, joista arvostelijat huomioivat yksinäisen Brita von Löwenin Hannu Lemisen ohjaamassa komediassa Avioliittoyhtiö (1942). "Sirkka Sipilää en ole pitkiin aikoihin, jos milloinkaan, nähnyt näin onnistuneena osansa lyhyydestä huolimatta", kiitteli Toini Aaltonen. Täysin päinvastaista mieltä kriitikot olivat hänen esiintymisestään tukholmalaiskaunotar Ingeborg Liliecronana elokuvassa Katariina ja Munkkiniemen kreivi (1943). Sipilä olisi nähty mieluummin nuoren ja viattoman Katariinan osassa, johon taas Regina Linnanheimoa pidettiin liian vanhana.

Sirkka Sipilä meni naimisiin 1943 Niilo Mineurin kanssa. "Kunpa joskus saisi esiintyä edes reippaan raisuna, siloittelemattomana nuorena naisena", hän toivoi vuonna 1944 antamassaan haastattelussa. Jatkosodan jälkeen Sirkka Sipilä näytteli SF:n elokuvien lisäksi Fenno-Filmin, Karhu-Filmin ja Suomi-Filmin tuotannoissa. Kummitusfarssissa Mikä yö! (1945) hänet nähdään naispääosassa tanssityttö Sirkkana. Maalaisdraaman Kyläraittien kuninkaan (1945) toisessa naispääroolissa Sirkka Sipilä on rikas ja ylpeä Orttenmaan Eliina. Naispääosia hän esittää jännityskomediassa Matkalla seikkailuun (1945) sekä urheilukomediassa Sisulla ja sydämellä (1947), joista edellisessä roolihenkilö on laboratorioassistentti Inkeri Korte ja jälkimmäisessä lukutoukkaan rakastuvaa opiskelija Laila. Arvostelijoiden mielestä Sirkka Sipilän tulkinta ylioppilasneitosesta oli älykäs, suorasukaisen reipas, herttainen, miellyttävä ja luonnollinen. Komediassa Keittiökavaljeerit (1949) hänet nähdään naispääosassa kotiapulaisena työskentelevänä Kerttu Mäkisenä.

Sirkka Sipilän viimeinen pääosatehtävä oli toimistovirkailija Irma Ranta musiikkielokuvassa Köyhä laulaja (1950). Viimeisen kerran hänet nähtiin valkokankaalla hattukaupan myyjänä Valentin Vaalan ohjaamassa menestyskomediassa Gabriel, tule takaisin (1951). Elokuvauran jälkeen Sirkka Sipilä työskenteli muun muassa myyjättärenä. Imatran Teatterissa hän toimi näyttelijänä 1963-64. Sirkka Sipilä menehtyi syöpään 29.12.1964.


Sisko Rytkönen



Kirjallisuutta

Elokuvakirja (MMM). Toim. Kari Uusitalo. Helsinki: Otava 1972, 559-560.

Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Helsinki: Otava 2005, 511.

Suomen Kansallisfilmografia 2. Helsinki: Painatuskeskus 1995, 390-394, 518-523, 648-669, 702-706, 723-728.

Suomen Kansallisfilmografia 3. Helsinki: Painatuskeskus 1993, 71-75, 114-119, 155-160, 466-470.

Veikko Itkonen: Hiljaisuus-kuvaus-kamerat! Suomalaisia elokuvanäyttelijöitä sanoin ja kuvin. Helsinki: Tammi. 1944, 136-137.

Eija Mäkinen: Heidi Krohn. Elämäni kivet. Helsinki: Like 2009, 102-105.

"Vähän enemmän Sirkasta". SF-Uutiset 5/1939, 11.

T.A. (Toini Aaltonen): "Avioliittoyhtiö. Onnistunut kotimainen elokuvakomedia". Suomen Sosialidemokraatti 11.8.1942.

http://elokuvauutiset.fi/site/artikkelit/henkiloesittelyt/4120-sirkka-sipila-unohdettu-filmitahti. Linkki tarkastettu 6.11.2013.

http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=e183bd21-5f3f-4ffc-b4e2-f59a72a7f56d. Linkki tarkastettu 6.11.2013.