Näyttelijä

Yrjö Tuominen näytteli 1924-46 lähes 60 filmiroolia, jotka olivat usein sympaattisia isiä ja tuomareita. Hänen esittämistään hahmoista tunnetuin lienee Suomisen perhe -elokuvien ja kuunnelmasarjan Väinö-isä. Tuominen teki merkittävän näyttämöuran Tampereella ja Helsingissä.


Emil Yrjö Tuominen syntyi Vaasassa 1892 Kustaa Tuomisen ja Emma Michelssonin perheeseen. Hän työskenteli seitsemän vuotta konepiirtäjänä Tampereen pellavatehtaalla. Tuominen toimi statistina Tampereen Työväen Teatterissa 1915-1916, kiinnitettynä näyttelijänä Tampereen Teatterissa 1917-23, Kansan Näyttämöllä Helsingissä 1923-26 ja vuodesta 1926 lähtien Suomen Kansallisteatterissa. Hänen merkittäviin näyttämörooleihinsa lukeutuvat muun muassa Volpone, Daniel Hjortin Stålarm, Mariuksen isä Caesar ja nimiosa näytelmässä Särkelä itte. Yrjö Tuominen oli naimisissa näyttelijä Eine Laineen kanssa 1923-33.

Yrjö Tuominen näytteli 1924-46 lähes 60 filmiroolia. Hänen ensimmäinen merkittävä tehtävänsä valkokankaalla oli Noidan kirojen (1927) paha tukkipäällikkö Paksu-Sakari. Kalle Kaarnan ohjaamassa ja Unto Seppäsen romaaniin pohjautuvassa filmatisoinnissa Juhla meren rannalla (1929) Tuominen esittää huomattavassa roolissa Mihail Koslovia. "Mikä yksityisiä taiteilijoita koskee, on paras tunnustus annettava Yrjö Tuomiselle, joka oivallisesti luonnehtii venäläisen rakennusurakoitsijan", kiitteli Iltalehti.

"Tärkein juttu minun mielestäni on filmissä oikeat tyypit, täytyy passata osaansa, niinkuin sanotaan", totesi Yrjö Tuominen Elokuva-lehdelle antamassaan haastattelussa 1930. Farssissa Aatamin puvussa ja vähän Eevankin (1931) hän näyttelee luutnantti Paavo Kehkosen toista miespääosaa ja äänielokuvissa usein sympaattisia hahmoja. "Yrjö Tuominen on niitä näyttelijöitä, jotka oman tyyppinsä määrääminä joutuvat "aina" esittämään eräällä tavalla samantyyppisiä osia. Tuomisen henkilöllisyydessä yhtyvät miehekäs sydämellisyys ja arvovalta. Ranskalaisen määritelmän mukaan hän oli père noble - hieno isä, tuo kypsään miehuusikään ehtineen, viisaan ja sivistyneen kotigentlemannin perustyyppi. Aivan oikein: suomalaisessa elokuvassa Tuominen onkin näytellyt pitkän sarjan erilaisia isiä, kansanmiehiä, talonpoikia, herroja ja rahaylimyksiä, yhteiskunnalliselta asemaltaan erilaisia, mutta isäntunteiltaan yhtäläisiä, vakaita ja rehtiä miehiä", esitteli SF-Uutiset 3/1939 suositun filmitähden.

Yrjö Tuomisen tunnetuin elokuvarooli lienee Suomisen perhe -elokuvien varatuomari-isä Väinö, jota hän esitti myös samannimisessä kuunnelmasarjassa. Hän näytteli usein tuomareita kuten elokuvissa Helmikuun manifesti (1939), Jumalan tuomio (1939) ja Kohtalo johtaa meitä (1945). Aleksis Kivi -filmatisoinneissa Nummisuutarit (1938) Tuominen esittää merimies Niko Järvelää ja Seitsemässä veljeksessä (1939) nimismiestä. Minna Canthin romaaniin pohjautuvassa Anna Liisassa (1945) hän tulkitsee väkevästi päähenkilön isää Kortesuon isäntää.

Miellyttävien hahmojen esittäjänä tunnettu Yrjö Tuominen näytteli myös pahansuopia tyyppejä kuten Halveksitun (1939) kauppaneuvos Albert Mertheniä, Rantasuon raatajien (1942) talollinen Abraham Väisästä, Synnittömän lankeemuksen (1943) asetehtailija Adam Goldschmidtiä, Vaivaisukon morsiamen (1944) kirkkoherraa ja Ristikon varjon (1945) Kuristaja-Asseria, josta viimeksimainitusta hän sai sivuosa-Jussin ja tunnustusta suomalaisten kriitikoiden lisäksi venäläiseltä ohjaaja Pudovkinilta.

Yrjö Tuominen menehtyi 54-vuotiaana. Hänen siunaustilaisuutensa täpötäydessä Helsingin vanhassa kirkossa 25.10.1946 radioitiin suorana lähetyksenä ja Suomisen perhe -kuunnelmasarjassa esitettiin samana päivänä jakso Kun isä on poissa. Tuomisen kuoltua hänen tilalleen ei otettu sarjaan uutta näyttelijää.


Sisko Rytkönen
13.4.2014



Kirjallisuutta ja lähteitä

Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Helsinki: Otava 2005, 468-69.

Elokuvakirja. (MMM). Toim. Kari Uusitalo. Helsinki: Otava 1972, 571-72.

Suomen kansallisfilmografia 1. Helsinki: Edita 1996.

Kotimaisia näyttelijöitä sanoin ja kuvin. Viipuri: Kustannusliike Opas 1930, 332-33.

Irja: "Kun tapasimme Yrjö Tuomisen...". Elokuva 18/1930.

T. P. "Olen vereltäni ja hengeltäni näyttelijä", sanoo Yrjö Tuominen". Elokuva-Aitta 21/1934, 390-91.

"Yrjö Tuominen, miehekkään arvovallan ja hienon sydämellisyyden kuvaaja". SF-uutiset 3/1939, 10.

Toini Aaltonen: "Yrjö Tuominen on kuollut". Elokuva-Aitta 20/1946, 309.