Näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja

Jaakko Korhonen toimi Suomi-Filmin palveluksessa 1923-1935. Korhosen elokuvaura alkoi mykkäkaudella näyttelijänä ja hän toimi myös ohjaajana ja käsikirjoittajana varhaisen äänielokuvan aikaan. Jaakko Korhonen teki merkittävän näyttämöuran Suomen Kansallisteatterissa 1916-1935.


Käkisalmessa 1890 syntynyt Jaakko Henrik Korhonen aloitti teatteriuransa Viipurissa Suomalaisen Maaseututeatterin teatterikoulussa, josta hänelle tarjottiin näyttelijän välikirjaa syksyllä 1910. Maaseututeatteri vieraili Tampereella 1911, jolloin Korhonen teki välikirjan Tampereen Teatterin johtajan kanssa. Korhonen liittyi Suomen Kansallisteatterin kaartiin 1916. Kansallisteatterissa Korhonen tunnettiin eteenkin vakavien luonneroolien ja sankariosien tulkitsijana.

Rakkaus leimahti kun Jaakko Korhosen tuleva puoliso Heidi Blåfield sai paikan näyttelijäharjoittelijana Suomen Kansallisteatterissa 1921. Näyttelijäpariskunnan häitä tanssittiin 1922. Töölössä asuvalle pariskunnalle syntyi kaksi tytärtä: Marja Kyllikki (s. 1924) ja Heidi Elina Korhonen (s. 1927). Jaakko Korhosen ja Heidi Blåfieldin avioliitto päättyi eroon ennen Blåfieldin varhaista kuolemaa vuonna 1931.

Jaakko Korhosen elokuvaura alkoi 1923 Erkki Karun ohjaamissa mykkäkauden klassikkoelokuvissa. Koskenlaskijan morsiamessa Korhonen näyttelee Paloniemen isäntää, jonka keskinäinen kauna Konrad Tallrothin esittävän Nuottaniemen isännän kanssa aiheuttaa koskenlaskun yhteydessä vaaratilanteen. Komediassa Nummisuutarit Korhonen nähdään Blåfieldiä kosiskelevan sepän roolissa. Kuriositeettina mainittakoon Korhosen ja Ruth Snellmanin pieni suomenkielinen kohtaus varhaisessa amerikkalaisessa äänielokuvassa, Erich von Stroheimin tähdittämässä The Great Gabbossa (Tylyä rakkautta, 1929).

Vuonna 1931 Jaakko Korhonen ohjasi ja käsikirjoitti kaksi varhaista äänielokuvaa: Agapetuksen teksteihin pohjautuvat komediat Aatamin puvussa ja vähän Eevankin ja Rovastin häämatkat. Tuore ohjaaja Korhonen kuvaili työtä Elokuva-lehdelle 1930: ”Minähän olen ensikertalainen tässä hommassa, mutta olen niin pahuksen innostunut tähän, tämä on maailman ihaninta ja intresanteinta hommaa.” Aatamin puvussa ja vähän Eevankin ja Rovastin häämatkat -elokuvien repliikit esitetään vielä vanhaan tapaan väliteksteinä ja äänen osuus rajoittui musiikkiin; Aatamin puvussa kuullaan myös pari repliikkiä, lauluja ja muutama jälkisynkronoitu äänitehoste. Aatamin puvussa ja vähän Eevankin yleisömenestys oli vuoden parhaimmistoa ja se myytiin myös Ruotsiin. "Jaakko Korhosen ohjaajadebyyttiä on pidettävä erittäin 'lupaavana'. Hänen käsissään ovat langat pysyneet hyvin koossa, ja hän on osannut antaa humoristisille huipennuksille oikean 'touche'n',” kehui V-i (Helsingin Sanomat 1.2.1931).

Korhonen nähtiin seuraavaksi Erkki Karun elokuvissa Tukkipojan morsian (1931) ja Meidän poikamme merellä (1933), jossa hän näyttelee sukellusveneen arvokasta komentajaa. Merkittävin äänielokuvarooli Korhosella oli Karun Agapetus-filmatisoinnissa Syntipukki (1935). Korhonen näyttelee tavaratalon pääjohtaja Vaaraa, joka iskee silmänsä Ester Toivosen tulkitsemaan myyjättäreen. Syntipukki jäi kuitenkin Korhosen viimeiseksi elokuvaksi.

Jaakko Korhonen oli loukannut jalkansa näyttämöllä 1930-luvun alussa ja polveen kehittyi ajan myötä sarkooma, pahalaatuinen sidekudoksen kasvain. Elämänsä viimeiset viikot Korhonen vietti tyttäriensä ja entisten appivanhempiensa luona Mäntässä. Jaakko Korhonen kuoli 1935 Helsingin Diakonissalaitoksella, vain 45-vuotiaana. Suruviesti saapui Kansallisteatteriin, joka peruutti sen iltaisen näytäntönsä.

”Jaakko Korhosessa oli sitä etsijämieltä, joka on taiteilijan tehokkain virike, kun hän pyrkii toteuttamaan aikeitaan, s.o. oman olemuksensa sisintä itseään. Tämä etsijämieli toi hänet parrastulista filmikameran eteen ja viereen ja johti häntä eteenpäin poluille, joiden poimujen tutkimista hän suoritti viimeiseen asti,” muisteli Erkki Kivijärvi SF-Uutisissa.

Korhosen ja Blåfieldin tytär Marja Korhonen seurasi myöhemmin vanhempiensa jalanjälkiä ja teki mittavan näyttelijäuran. Teatterin ja elokuvan parissa ovat jatkaneet myös seuraavien sukupolvien edustajat, näyttelijä Heidi Herala ja ohjaaja Lauri Maijala.


Riikka Pennanen
16.6.2014



Kirjallisuutta ja lähteitä

Irja: ”Elokuvaohjaaja Jaakko Korhonen esittäytyy”. Elokuva 14/1930.

Erkki Kivijärvi: ”Jaakko Korhonen. In memoriam”. SF Uutiset 1/1935.

Lauri Meri: Näyttelijät sodan varjossa: teatterikoulun ensimmäinen kurssi 1943-1945. Helsinki: Otava, 2005.

Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin. Viipuri: Viipurin Kirjatyö Oy, 1930.