Tukkijoella tapahtuu

Jag är timmerflottare (ruotsinkielinen nimi)
Les Flotteurs de Bois (ranskankielinen nimi)
I'm a Lumberjack (englanninkielinen käännösnimi)
Von Beruf Flösser (saksankielinen käännösnimi)
Tukkijoki. Jukka Tukkipoika (työnimi)
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Tukkijoella tapahtuu

Brita Wreden ja Felix Forsmanin Tukkijoella tapahtuu (1950) on dokumentaarisia aineksia sisältävä lyhyt nuoriso- ja tukkilaiselokuva, joka tarkoitettiin myös kansainväliseen levitykseen. Sotaorpo Paavo (Leo Mikander) ei sopeudu elämään kaupungissa, vaan karkaa kotiseudulleen pohjoiseen ja pääsee tukkityömaalle töihin. Sattumalta sinne päätyvät myös Paavon kasvattiveli Arvi (Aapo Vilhunen) ja tämän kaveri Martti (Jarkko Salmivaara) etumies Salosen (Kullervo Kalske) hoiviin ”kuria oppimaan”.

Tallennettuna:
Genre
Näyttelijät
Henkilö Kullervo Kalske , etumies Salonen
Henkilö Leo Mikander , Paavo Härmä
Kreditoimattomat näyttelijät
Henkilö Aapo Vilhunen , Arvi Mänty
Henkilö Kirsti Pajala , Inkeri Mänty
Henkilö Hilkka Silanen , rouva Mänty, Arvin ja Inkerin äiti
Henkilö Jarkko Salmivaara , Martti
Henkilö Carl-Erik Creutz , radion uutistenlukijan ääni
Henkilö Anneli Haahdenmaa , tukkityömaan emäntä
Henkilö Anton Ahlroos , tukkilainen
Henkilö Tauno Pellinen , tukkilainen
Henkilö Pertti Maja , vartija tehtaan portilla
Henkilö Mai-Brit Heljo , tehtaan työntekijä
Henkilö Matti Aulos , Martin isän, tehtaan insinöörin, ääni  (jälkiäänitysääni)
Tekijät
Henkilö Brita Wrede , Ohjaaja
Henkilö Felix Forsman , Ohjaaja
Henkilö Brita Wrede , tuottaja
Henkilö Brita Wrede , käsikirjoitus
Henkilö Felix Forsman , kuvaus
Yhteisö Adams Filmi Oy , levittäjä
Kreditoimattomat
Henkilö Armas Vallasvuo , leikkaus
Henkilö Yrjö Saari , äänittäjä
Henkilö Henning Carlsen , kamera-assistentti
Tuotantotiedot
Tuotanto
Julkaistu
1949
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
17.03.1950
Ensi-iltapaikat
Helsinki: Rex
Tampere: Petit
Filmikopioiden määrä
5
Muut näytökset
  • 31.03.1950 Turku: Pallas ensi-iltakierros
  • 13.04.1950 Pori: Asto ensi-iltakierros
  • 14.05.1950 Lahti: Kinema ensi-iltakierros
  • 17.05.1950 Jyväskylä: Suomi-Elo ensi-iltakierros
  • 21.05.1950 Vaasa: Kinema ensi-iltakierros
  • 28.05.1952 Oulu: Kuohu ensi-iltakierros
Festivaaliosallistumiset
Cannesin elokuvajuhlat Cannes, Ranska 1949
Kuvauspaikat
Ulkokuvat
Laukaa: Kapeekoski (alkukuva, Paavon pakomatka, tukkilaisten rakennukset, tukinuittokohtaukset)

Kotka: koulun edusta Keskuskatu 28, satama ja laituri Hovinsaaressa

Jyväskylän mlk.: Vaajakosken rautatieasema, Vaajakoski (tukkien erottelupaikka), Palokka (Paavon kotimökki)

Kymi: Sunila Oy:n sulfaattiselluloosatehdas Sunilassa (Arvin ja Martin seikkailu tehdasalueella), Hallan sahan lautatapulialue ja laituri Hallan saarella (Arvin ja Martin pako tehtaalta), Laajakoski (Arvin seikkailu koskessa)

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.
Sisäkuvat
Kotka: keskikaupunki (kotkalaisperheen asunto)

Jyväskylän mlk.: Vaajakoski (tukkilaisten asuintalo, keittiö, kanttiini, poikien makuutila)

Kymi: Sunila Oy:n sulfaattiselluloosatehdas Sunilassa, mm. kuorimo, kollerimyllyosasto ja keittämö (Arvin ja Martin seikkailu tehtaassa)

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.
Kuvausaika
Kesä 1949
Sisältöseloste
"Paavo ja minä olemme kotoisin pohjoisesta", aloittaa kertoja, tukkilaisten etumies Salonen. Paavo on sotaorpo ja evakko: koska hän ei voi palata autioituneeseen kotiinsa, hänet sijoitetaan kotkalaiseen perheeseen. Hän yrittää tutustuu uuteen kotikaupunkiinsa ja jonkin verran nuorempaan kasvattiveljeensä Arviin ja tämän ystävään Marttiin, mutta lasten kiusaamana ja koti-ikävän vaivaamana hän karkaa matkustaen "jäniksenä" tavarajunassa.

Radion poliisitiedotus uhkanaan Paavo vaeltaa metsien kautta kohti pohjoista. Maalaistalossa hän pyytää saada tehdä työtä ruokansa edestä ja saa pysyvän työpaikan uitolta kerrottuaan tilanteensa etumies Saloselle.

Tällä välin Arvi ja Martti aiheuttavat häiriötä kotikaupunkinsa puunjalostustehtaalla ja johtajan ehdotuksesta heidät päätetään lähettää loppukesäksi pohjoiseen Salosen luo ”kuria oppimaan”. Perillä he tapaavat Paavon ja seuraavat kateellisina tämän taiteilua tukin päällä. Martin yllyttämänä myös Arvi uskaltautuu leikkiin, mutta kokemattomana ajautuu kohti koskea. Martti joutuu hakemaan apuun Paavon ja Salosen, jotka veneellä pelastavat pojan vaarasta.

Salonen heittää hyvästit kämppäemännälle ja lähtee seuraavalle leirille. Kertojana hän toteaa puun olevan kansakuntamme rikkaus, "vihreä kulta", joka ilman vesiväyliä olisi vielä hankalammin siirrettävissä tehtaisiin. Kämpän radiosta kuuluva poliisitiedotus paljastaa Paavon karkulaiseksi ja poika päättää jälleen paeta. Salonen löytää Paavon tämän kotimökiltä. Kun Arvi ja Martti palaavat Kotkaan, Paavo lähtee Salosen mukaan, vaikka mies varoittaakin, että metsätyö on raskasta talvella.

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.
Aiheet
Lehdistöarviot
Brita Wreden ja Felix Forsmanin lyhytelokuva vastaanotettiin myönteisessä hengessä. J-a N-nen (Juha Nevalainen, Ilta-Sanomat 18.3.1950) kirjoitti: "Elokuva on vain 900 metrin mittainen, joten varsinainen juoniaines on vähäinen ja ankarasti arvostellen myös varsin tyhjänpäiväinen. Mutta dokumentaarisen tarkoituksensa elokuva täyttää erinomaisesti [- -]. Tukkijoella tapahtuu on tunnustuksen ansaitseva yritys väläyttää muulle maailmalle, mitä on Suomi ja mitä ovat suomalaiset. Nimenomaan lasten ja nuorison elokuvana sen lapsentajuiseen seikkailuun ja poikamaisuuteen kätketty valistava tarkoitus ei mene hukkaan." "Se on kuitenkin paljon enemmän kuin tavallinen suomalainen täytekuva, oikeastaan ensimmäinen lyhytfilmi, joka tyydyttää suuriakin vaatimuksia", säesti M. (Vapaa Sana 20.3.1950).

Hufvudstadsbladetin H. K. (Hans Kutter, 22.3.1950) lisäsi: "Jag är timmerflottare är, skulle jag tro, den första inhemska film som nått Nordafrika. Och filmen förtjänar i flera avseenden den ryktbarhet den nått. [- -] Brita Wredes regibegåvning kom mest flagrant fram i bildserierna från fabriken, där barnen vandrar på förbjudna äventyr. Det fanns fonder av inlevelse och psykologisk finhet och framför allt en vision av barnets eget sätt att se världen i denna skildring, där själva de fotografiska perspektiven med svindlande djup och väldiga höjdverkningar, gav full illusion av barn som upplever någonting nytt, som är lockande och farligt på samma gång."

Useimmat kirjoittajat kiittivät kuvausta: "Felix Forsmanin kamera on tavoittanut monia aivan ihastuttavia näkymiä, jotka ovat niin perin suomalaisia. Ilman sentimentalismia hän elävöittää asiallisin, mutta samalla runollisin kuvin yhtä hyvin tehtaan näkymiä kuin suurten metsien maisemia." (Etelä-Suomen Sanomat 17.5.1950). "Suomen järvi- ja jokimaisemien herkkä kuvailu vaikuttaa kriitilliseenkin katsojaan, ja lisäksi esitellään eräin eloisin yksityiskohdin suomalaisten tukinuittoa ja puuteollisuuttakin", kertoi Hyrrä (Satakunnan Kansa 15.4.1950) ja Hki (Heikki Jylhä, Keskisuomalainen 18.5.1950) tunnusti: "Suuri ansio asian onnistumiseen on kuvaajalla, Forsmanilla, joka on ollut osallisena ohjauksessakin. Hän on vanginnut kamerallaan näkymiä, jotka ovat kunniaksi kotimaisille kokoillan kuvillekin."

Martti Savo (Modest Savtschenko, Työkansan Sanomat 21.3.1950) myönsi, että "kuvaus on onnistunutta, paikoitellen erittäinkin kaunista" ja jatkoi: "[- -] mutta kuvasommittelu ei ole ollut tekijöiden vahvoja puolia. Montaashin epätasaisuuden korvaa kuitenkin huomattavassa määrin onnistuneesti valittu Sibeliuksen musiikki." Wreden vientiponnistuksiin ja Suomi-kuvan luomiseen viitaten Savo kirjoitti: "Ottaen huomioon, että suurin osa kaukaisten maiden elokuvayleisöstä ei tunne Suomea muuten kuin nimeltään, saa maastamme hyvin yksipuolisen kuvan tämän elokuvan perusteella. Sen mukaan maassamme ei ole muuta kuin ainaista tukinuittoa ja vaikkakin modernia, niin kuitenkin hyvin yksipuolista teollisuutta satamakaupungeissa. On tietenkin hyvä, että Suomea sekä suomalaista elokuvaa tehdään tunnetuksi suuressa maailmassa, mutta parhaiten sen uskoisi luonnistuvan jonkin suuremman filmiyhtiön ja valtiovallan yhteistyöllä. Puheena olevasta elokuvasta jää jonkinlainen hyväntekeväisyyden sivumaku."

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.
Taustaa
Vapaaherratar Brita Wrede (1894-1973) oli osallistunut elokuvantekoon ensimmäisen kerran jo vuonna 1944, jolloin hän yhteistyössä Eino Mäkisen kanssa toteutti siirtoväen kohtaloista kertovat lyhytelokuvat Ny vandring ja Anu Parikka och de andra. Elokuvia levitettiin lähinnä Ruotsissa ja niiden esityksistä saatu tulo käytettiin hädänalaisten siirtolaisten auttamiseksi.

Samoissa merkeissä Wrede oli uudestaan asialla keväällä 1945, jolloin hän yhteistyössä Felix Forsmanin (1917-2005) kanssa valmisti lyhytelokuvan Vägarna kring Rovaniemi sodan tuhoista kärsineestä Lapista ja sen jälleenrakennusponnistuksista. Myös tämän elokuvan tuotto käytettiin lyhentämättömänä hyväntekeväisyystarkoituksiin.

Sotien jälkeen pysyvästi Ruotsiin asettunut ja paljon myös Rivieran huvilallaan aikaansa viettänyt Wrede otti vuonna 1948 yhteyttä Felix Forsmaniin ja ehdotti ns. puolipitkän fiktioelokuvan tekemistä tällä kertaa ranskalaisten sotaorpolasten auttamiseksi. Samalla Wrede suunnitteli tekevänsä osansa myös Suomi-kuvan kohentamisen hyväksi siten, että elokuvan kerronta etenisi suomalaisen lapsen näkökulmasta esitellen suomalaisia metsiä, puun kulkua teollisuuden raaka-aineeksi, teollisuuslaitoksia ja suomalaista elämänmuotoa. Toteutuksen lähtökohdaksi Wrede esitteli Forsmanille italialaisen neorealistisen tyylin, joka käytti hyväkseen aidoilla paikoilla tehtäviä kuvauksia, suoraa sataprosenttista äänitystä, pientä kuvausryhmää ja amatöörinäyttelijöitä. Elokuvan rahoituksen Wrede järjesti myymällä Kymenlaaksossa sijainneen huvilansa, viimeisen konkreettisen siteen koti-Suomeen.

Elokuvan johdanto otettiin melkein sellaisenaan lyhytelokuvasta Vägarna kring Rovaniemi. Muilta osin kuvaukset keskitettiin Kotkaan, Kymiin ja Jyväskylän ympäristöön. Kuvausryhmä käsitti Brita Wreden ja pääkuvaaja Felix Forsmanin lisäksi vain kamera-assistentin, valomiehen ja äänittäjän apumiehineen. Äänittäjä Yrjö Saari oli kalustoineen vuokralla Suomen Filmiteollisuudesta ja jotta vuokraaminen olisi käynyt päinsä, äänikalustosta poistettiin ns. noiseless-laitteisto, jonka käyttölisenssi oli myönnetty vain SF:n omiin töihin. Kamera-assistenttina työskenteli tulevien vuosien maineikas tanskalainen ohjaaja Henning Carlsen, jonka alalle tuloon Felix Forsman oli vaikuttanut työskennellessään Tanskassa pitkähkön ajan vuonna 1947.

Lapsinäyttelijät elokuvaan saatiin Jyväskylän lapsiteatterista, valitsijana teatterin johtaja Terttu Pajunen-Kivikäs. Laukaan Kapeekosken kuvauksissa oli avustajina paikalla työskennelleitä tukkilaisia. Kunkin päivän kuvakertomus suunniteltiin ja harjoiteltiin näyttelijöiden kanssa edellisenä päivänä. Käytännössä ohjaajana toimi Felix Forsman yksin, vaikka alkutekstit asettavatkin Forsmanin rinnalle myös Brita Wreden.

Ranskalaiskytkentäisen lähtökohtansa ja Brita Wreden hyvien henkilökohtaisten suhteiden ansiosta elokuva esitettiin syyskuussa 1949 ensimmäisenä suomalaisena elokuvana Cannesin festivaalien ohjelmistossa myötämieliselle yleisölle. Ohjaaja itse osallistui festivaaleille Ranskan valtion vieraana.

Brita Wrede antoi kotimaan lehdistön jälkeenpäin ymmärtää, että elokuva olisi palkittu Cannesissa. "Kuten on kerrottu, Tukkijoella tapahtuu peri Cannesissa eräänlaisen epävirallisen 'toisen sijan' - se mainittiin yleisesti ensimmäiselle sijalle tulleen ranskalaisen jälkeen lähinnä parhaana - samaan tapaan kuin edellisenä kesänä meikäläinen 'missi' Pariisin kauneuskuningatarkilpailuissa" (Helsingin Sanomat 27.11.1949). Asia "varmentui" lehdistössä: "Tukkijoella tapahtuu sijoittui Cannesin filmikilpailuissa dokumentaaristen elokuvien ensimmäiseksi" (J-a N-nen eli Juha Nevalainen, Ilta-Sanomat 18.3.1950). "Brita Wredes långa kortfilm [- -] har prisbelönats vid filmfestivalen i Cannes [- -]" (H. K. eli Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 22.3.1950). "Cannesissa Grand Prix palkinnon voittaneet Mies tuli mereltä ja Tukkijoella tapahtuu ovat nyt Aston ohjelmassa" (Hyrrä, Satakunnan Kansa 15.4.1950). "Varsinaisena pääfilminä on Mies tuli mereltä, ranskalaisen ja italialaisen yhteistyön tulos. Toisena kuvana on suomalainen Brita Wreden Tukkijoella tapahtuu. Yhteistä näille elokuville on se, että molemmat on palkittu Cannesin kansainvälisissä filmikilpailuissa" (Hki eli Heikki Jylhä, Keskisuomalainen 18.5.1950).

Cannesin palkintoluettelossa, joka on julkaistu La cinématographie francaise -lehdessä 8.10.1949, ei ole mainittu Tukkijoella tapahtuu (Flotteurs de bois) -elokuvaa, ei myöskään Cannesin filmijuhlien 40-vuotisjuhlahistoriikissa 40ème Cannes 1946 - 1986 Festival International du Film muuten kuin esitettyjen elokuvien luettelossa. Grand Prix -palkinnon 1949 sai Carol Reedin ohjaama The Third Man / Kolmas mies. Vastauksena palkintoa koskevaan tiedusteluun filmijuhlien lehdistöpalvelu on kirjeessään 20.2.1991 vahvistanut, ettei Tukkijoella tapahtuu esiinny missään palkintoluettelossa.

Marraskuuksi 1949 kaavailtu Suomen ensi-ilta siirtyi kevääseen 1950. Tukkijoella tapahtuu esitettiin silloin Brita Wreden maahantuoman ja Adams Filmin levittämän, René Clémentin ohjaaman elokuvan Le Mura di Malapaga / Mies tuli mereltä (1948) alkukuvana. Yhteisenä mainoslauseena oli "Cannes'in filmijuhlien palkinto- ja menestyselokuvat!". Maakuntakaupungeista jäi Kuopio esityskierroksella väliin.

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.
Musiikki
Huomautuksia:
Elokuvan tausta- ja tehostemusiikkina on katkelmia Jean Sibeliuksen sävellyksestä Satu, opus 9, orkesteri (off).

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.
Tarkastustiedot
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
3194
Tarkastuspäivä
07.03.1950
Veroluokka
Vv
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, Aga-Baltic
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
38 min
Kieli (VOD)
suomi