Jokin ihmisessä

Något i människan (ruotsinkielinen nimi)
Something in People (englanninkielinen käännösnimi)
Quelque chose dans l'homme (ranskankielinen käännösnimi)
Etwas im Menschen (saksankielinen käännösnimi)
Osmi (työnimi)
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Tunnistatko mm. Helsingissä kuvatun elokuvan kuvauspaikkoja tai tiedätkö elokuvan filmauksesta?

Jokin ihmisessä

Aarne Tarkaksen ohjaama rikoselokuva Jokin ihmisessä (1956) perustuu Mika Waltarin pienoisromaaniin. Lääkäri saapuu yöllä halpaan hotelliin ja kirjoittaa kuolintodistuksen. Miten tähän on oikein päädytty? Kertojanäänen ja takautumien kautta avautuu tarina Osmista (Anneli Sauli) ja häntä rakastaneesta Kaukosta (Jussi Jurkka).

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
K16
Näyttelijät
Henkilö Jussi Jurkka , Kauko
Henkilö Anneli Sauli , Osmi Järvelä
Henkilö Emmi Jurkka , tupakkakauppias
Henkilö Mirjami Kuosmanen , nainen
Henkilö Leo Jokela , Hanski
Henkilö Jalmari Parikka , lumpunkerääjä
Henkilö Henny Valjus , Kaukon äiti
Henkilö Leo Riuttu , Osmin mies
Kreditoimattomat näyttelijät
Henkilö Santeri Karilo , lääkäri
Henkilö Liisi Palteisto , Osmi 7-vuotiaana
Henkilö Pia Hattara , Osmin äiti
Henkilö Matti Lehtelä , Osmin isä
Henkilö Kaarlo Wilska , Kaukon isä
Henkilö Reino Valkama , talonmies
Henkilö Kai Lappalainen , Osmin veli
Henkilö Juhani Kumpulainen , Osmin saattaja
Henkilö Kauko Vuorensola , merimies
Henkilö Lennart Lauramaa , sotilaskarkuri
Henkilö Matti Tamminen , sotilaskarkuri
Henkilö Uolevi Lönnberg , komisario
Henkilö Sakari Jurkka , Kaukon veli
Henkilö Aarne Tarkas , luutnantti
Henkilö Mirja Karisto , 2. tyttö kapakassa
Henkilö Eero Berg , uutistenlukijan ääni
Tekijät
Tuotantotiedot
Tuotanto
Tuotantokustannukset
10 922 195 mk
Julkaistu
1956
Alkuperäisteos
Waltari, Mika: Jokin ihmisessä. Helsinki: omakustanne, 1944. (pienoisromaani; julkaistu myös teoksessa Kuun maisema. Porvoo: WSOY, 1953)
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
06.04.1956
Ensi-iltapaikat
Turku: Olympia
Lahti: Ilves
Filmikopioiden määrä
9
Muut näytökset
  • 13.04.1956 Helsinki: Adams, Tuulensuu ensi-iltakierros
  • 19.04.1956 Pori: Kino ensi-iltakierros
  • 20.04.1956 Tampere: Maxim, Petit ensi-iltakierros
  • 29.04.1956 Vaasa: Kinema ensi-iltakierros
  • 20.05.1956 Oulu: Tähti; Kuopio: Palatsi; Jyväskylä: Elohuvi ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 13.03.1967 MTV1 Katsojia: 960 000
  • 28.05.1977 MTV2 Katsojia: 779 000
  • 23.07.1981 MTV2 Katsojia: 807 000
  • 28.01.1992 YLE TV1
  • 24.01.1996 YLE TV1
  • 22.03.2000 YLE TV1
  • 06.10.2001 YLE TV2
  • 17.08.2003 YLE TV1
  • 07.08.2005 YLE TV1
  • 22.07.2008 YLE TV2
  • 30.11.2011 YLE TV2
  • 15.07.2014 YLE TV1
  • 29.04.2016 Yle TV1
  • 20.09.2018 Yle TV1 [Fennada-klassikot]
  • 14.05.2020 Yle TV1 [Fennada-klassikot]
  • 29.06.2021 Yle TV1 [Fennada-klassikot]
Kuvauspaikat
Ulkokuvat
Helsinki: Vanhankaupungin lahti, Museokatu, Sörnäisten vankilan edusta, Malmin asema, Keskussotilassairaala 1 (Tilkka)

- Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan.
Studiot
Helsinki: Kulosaaren studiot

- Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan.
Kuvausaika
Syksy 1955
Sisältöseloste
Halvassa hotellissa lääkäri kirjoittaa kuolintodistuksen hiljaisen miehen läsnäollessa. Mies, Kauko, katsoo vuoteessa makaavaa naista, Osmia, ja alkaa muistella: "Hän oli erilainen kuin muut. Jo nimi erotti hänet varhain muista." Kauko ja Osmi ovat kasvaneet yhdessä, mutta muuan nuoruuden tapaus herättää Osmissa vastenmielisyyden Kaukoa kohtaan: Kauko ja hänen kumppaninsa Hanski kiusaavat tyttöä ja tekevät hänelle väkivaltaa.

Kauko työskentelee oppipoikana metallitehtaassa, mutta rahan puutteessa luisuu rikoksiin. Hän yrittää eri tavoin lähestyä Osmia, mutta kerran toisensa jälkeen tyttö torjuu hänet ja nimittää häntä rentuksi huolimatta hänen yrityksistään elää kunniallista elämää. Mustasukkainen Kauko ryhtyy vakoilemaan Osmin liikkeitä ja eräänä iltana iskee tytön saattajan maahan mukaansa varaamallaan viilalla. Luullen tappaneensa miehen Kauko pakenee merille, karkaa laivasta Göteborgissa ja yrittää päästä salamatkustajana junalla takaisin Suomeen, mutta joutuu humalapäissään korttiseurueen ryöstämäksi.

Tornionjokilaaksossa Kaukon ottaa hoiviinsa suomalainen nainen, jonka ruotsalainen aviomies on parhaillaan ulkomailla. Nainen hoitaa Kaukoa tämän maatessa viikkokausia keuhkokuumeessa. Toivuttuaan Kaukosta tulee naisen rakastaja. He elävät yhdessä kolme kuukautta samaan aikaan, kun Suomessa käydään talvisotaa. Sen päätyttyä kotimaan ja Osmin ikävä saa Kaukon jättämään naisen ja palaamaan Suomeen.

Kotona Kauko saa kuulla äidiltään, että Osmista on tullut miesten kustannuksella elävä ilotyttö, ja että Osmin äiti on kuollut, isä juoppo ja veli maailmalla. Kauko etsii Osmia kaikkialta ja löydettyään hänet hämäräperäisen tupakkakauppiasrouvan luota saa kokea, että Osmin suhtautuminen häneen on yhtä torjuva kuin ennenkin: edes paljosta rahasta hän ei anna Kaukon kuin hädin tuskin suudella itseään. Kauko on vanhan lumpunkerääjän apulainen, kunnes hän löytää miehen asunnostaan murhattuna ja ottaa haltuunsa tämän rahakätkön, jota ryöstömurhaaja ei ole keksinyt. Rahoineen Kauko syöksyy jälleen Osmin luokse. Tyttö ei ole kotona, mutta vuokraemäntä kertoo, että pahat puheet ovat pötyä: Osmi käy työssä eikä myy itseään, sen sijaan hän seurustelee vakavasti erään rautatieläisen kanssa.

Poliisit pidättävät Kaukon epäiltynä lumppurin murhasta. Kauko ei tunnusta, eikä häntä vastaan ole todisteita muusta kuin murrosta, josta hän joutuu vankilaan. Samalla alkaa uusi sota ja eräänä yönä Kauko pääsee pakenemaan ilmahälytyksen ja pommituksen kaaoksessa. Ensimmäiseksi hän jälleen haluaa tavata Osmin, mutta saa vuokraemännältä kuulla, että Osmi on naimisissa rautatieläisensä kanssa. Kauko jää kiinni ja joutuu uudelleen vankilaan kolmeksi vuodeksi, minä aikana hän oppii puusepän ammatin ja yrittää muutenkin opiskella.

Vapaaksi päästyään Kauko saa kokea entisen vangin vaikeudet: äiti ja veli suhtautuvat häneen nurjasti, eikä hän maineensa vuoksi saa työtä, ennen kuin tapaa nuoruudenkaverinsa Hanskin, joka värvää hänet salakuljetuspuuhiin. Hanskilta Kauko kuulee, että Osmi asuu Oulunkylässä miehensä, aseman rahtikirjurin kanssa. Hän käy tapaamassa Osmia ja tämän lasta ja ivailee Osmin nahjusmaista aviomiestä, jonka hän on etsinyt käsiinsä asemalla ja tehnyt pilaa tämän kustannuksella. Osmi sanoo ettei hän voi olla onnellinen eikä rauhallinen, ennen kuin Kauko on kuollut. Kauko lupaa lähteä Lapin sotaan ja jättää Osmin rauhaan.

Sodan käytyään ja haavoituttuaan jalkaan Kauko ryhtyy jälleen Hanskin apuriksi salakuljetusliigassa, mutta ei voi unohtaa Osmia. Hän palaa Oulunkylän omakotitaloon, suutelee ja hakkaa Osmia ja ottaa tämän vihdoin. Osmi myöntää olevansa onneton, odottaneensa Kaukoa ja sanoo alistuvansa siihen, että hänen kohtalonaan on joutua Kaukon kanssa helvettiin. Hän ottaa talon hopeat, jättää miehensä ja lapsensa iäksi ja lähtee Kaukon mukaan, vaikka tämä yrittää jo estellä. Tarina palautuu nykyhetkeen: Kauko kertoo tuhonneensa yhden ihmisen elämän eikä voi antaa sitä itselleen koskaan anteeksi. Osmin kuolinvuoteen ääreltä Kauko lähtee ulos pimeyteen ja sateeseen.

- Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan.
Aiheet
Lehdistöarviot
I. L-s (Inkeri Lius, Suomen Sosialidemokraatti 15.4.1956): "Sekä novelli että elokuva ovat mielialatuotteita. Ne henkivät ihmiselämässä tavattavaa hedelmätöntä, kuollutta, yksitoikkoista ja kylmää maisemaa. [- -]. Kun novelli ilmaistaan kuvin vaikuttavat 'moraalittomat' kohtaukset paljon enemmän kuin kirjassa, vaikkei filmi liioittelisikaan. On sääli filmintekijöitä, kun he joutuvat kärsimään tästä kovan verotuksen muodossa."

Kirsti Liivala (Elokuva-Aitta 10/1956) piti Aarne Tarkaksen aiheenvalintaa epäonnistuneena, "sillä Waltarin Jokin ihmisessä -novellin perustunnelma ja henkilöiden motiivit eivät antaudu kuvin kerrottavaksi". Liivala jatkoi: "Novellin ilmapiiri vaikuttaa patologiselta, ja mikä luettuna jää Waltarin omalaatuisen tyylinkehittelyn ja ankeiden elämäntuntojen tiliin, se pakostakin puuttuu elokuvasta. Tarkaksen filmin pohjalla voisi melkeinpä olla mikä 'kovaksikeitetty' novelli tahansa."

Myös Rihla (Risto Hannula, Ylioppilaslehti 20.4.1956) puuttui Tarkaksen käsikirjoitukseen: "Hän on tyytynyt ratkaisemaan Waltarin novellin tarjoamat teknilliset vaikeudet helpoimmalla tavalla: antamalla päähenkilöiden minä-muodossa kertoen viedä tapahtumia eteenpäin. On selvää, että filmi ei tällöin muodostu itsenäiseksi taideteokseksi, vaan jää eräiden novellin kohtien kuvitukseksi." Juha Nevalaisen (Ilta Sanomat 21.4.1956) mielestä pahin virhe oli tapahtuma-ajan nykyaikaistaminen: "Tällainen pomputtelu ajasta toiseen tuo mukanaan epäjohdonmukaisuuksia [- -]"

"Tarkas manus saknar allt det som Waltari i sin novell vill berätta om och personernas utveckling ges ingen motivering: mannen är vilken likgiltig buse som helst och kvinnan (i filmen) en staty med kraftiga bröst. Helhetslinje saknas och de samma gäller formgivningen, det är tomt effektsökande", kirjoitti B. P-m (Bengt Pihström, Nya Pressen 17.4.1956).

Nimimerkki yjdr (Ywe Jalander, Vapaa Sana 15.4.1956) arvioi Tarkaksen tyyliä epäitsenäiseksi ja ihmistuntemukseltaan pinnalliseksi. "Toisaalta Tarkas hallitsee ohjauksessaan puhtaasti filmilliset tekijät. Hänen tyylinsä on voimakas, esikuvina ovat olleet amerikkalaisen dokumentaarisen 'kovaksikeitetyn' filmikoulukunnan ohjaajat. Valitettavasti Tarkas usein suoraan plagioi toisia ohjaajia", yjdr mainitsi. "Ohjaaja suo filmissään tarpeettoman paljon huomiota joillekin epäoleellisille seikoille ja jättää vastaavasti päähenkilöiden välisen erikoislaatuisen suhteen läpikohtaisempaa valotusta vaille", tuumi Leo Nordberg (Uusi Suomi 15.4.1956).

Nordberg pohti myös Anneli Saulin esiintymistä: "Osmin rooli on tavattoman vaikea, ja tuottaisi sen tulkinta kokeneemmallekin näyttelijättärelle huomattavia pulmia [- -]." Nordberg luonnehti Saulia voimattomaksi, ilmeettömäksi ja veltoksi. E. U. (Eirik Udd, Hufvudstadsbladet 15.4.1956) puolestaan piti hänen näyttelemistään kireänä ja jäykkänä. E.U. myös totesi: "Samma gäller också Jussi Jurkka som misslyckas i sina försök att vara en finsk Brandö."

"On heti sanottava, että kuvaajan suorituksen kannalta kuuluu tämä karun realistista tyyliä noudatteleva elokuva kotimaisessa tuotannossamme huippuluokkaan", mainitsi Martti Savo (Modest Savtschenko, Työkansan Sanomat 15.4.1956). Leo Nordberg (Uusi Suomi 15.4.1956) arvioi Esko Nevalaisen kuvauksen tehokkaaksi. "Kuvat olivat juuri aiheen mukaisesti paljaita, jopa tylyjä ja säälimättömiä", huomautti R. V-n (Risto Varjonen, Kauppalehti 25.4.1956).

- Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan.
Taustaa
Ajatus Mika Waltarin pienoisromaanin Jokin ihmisessä elokuvasovituksesta oli kiehtonut Aarne Tarkasta jo Junior-Filmin aikaan 1952. Tuon vuoden Kinolehti tiesi kertoa kuvausten alkamisestakin. Elokuvan lavastajaksi lehti ilmoitti Osmo Osvan, kuvaajaksi Osmo Harkimon, musiikin säveltäjäksi Olli Hämäläisen ja pääosien esittäjiksi Jussi Jurkan sekä Tarkaksen vaimon Inke Reinikan. Ensi-illan piti olla tammi-helmikuun vaihteessa 1953.

Kesti kuitenkin runsaat kolme vuotta, ennen kuin suunnitelma toteutui Fennada-Filmin tuotantona. Waltarin teos sijoittui aikaan ennen ja jälkeen ensimmäisen maailmansodan. Tarkas siirsi tapahtumat neljännesvuosisadan eteenpäin, toisen maailmansodan molemmin puolin. Samalla pienoisromaanin venäläinen emigranttinainen vaihtui Tornionjokilaaksossa asuvaan rikkaaseen ruotsalaisrouvaan.

Ohjaaja itse piti elokuvaa Jokin ihmisessä parhaana työnään. Elokuvatarkastamo puolestaan katsoi lopun moraalisesti arveluttavaksi ja vaati sen muuttamista. Niinpä käsikirjoituksen loppurepliikki "Niin vein hänet kanssani, eikä hän enää koskaan nähnyt kotiaan. Vein hänet kanssani nälkään, rikoksiin ja kurjuuteen. Siitä päivästä lähtien asuimme yhdessä, kunnes hän kuoli ja minusta tuli se, mikä nyt olen." muutettiin muotoon: "Niin vein hänet kanssani kurjuuteen, eikä hän enää koskaan nähnyt kotiaan. Silloin en vielä tiennyt, että tuhoaisin toisen ihmisen elämän. Nyt sen tiedän - enkä koskaan voi antaa sitä itselleni anteeksi." Tästä huolimatta elokuvalle ainoana vuoden 1956 kotimaisena uutuutena määrättiin 30 %:n rangaistusvero, joka tuottajan valituksista huolimatta ei kumoutunut ylemmissäkään tarkastusasteissa.

Valtion Kirjallisuuslautakunta oli vuonna 1953 antanut Mika Waltarille valtion kirjallisuuspalkinnon kokoelmasta Kuun maisema, johon elokuvan pohjana oleva pienoisromaani sisältyy.

- Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan.
Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
6188
Tarkastuspäivä
01.03.1956
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2050 m
Kesto/leikattu
75'
Veroluokka
30 %
Ikäraja
K 16
Osia
4
Muut tiedot
Elokuvan loppu muutettava (VET).
Tarkastuselin
LTK
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
S06188
Tarkastuspäivä
12.03.1956
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2050 m
Kesto/leikattu
75 min
Veroluokka
30 %
Ikäraja
K16
Osia
4
Tarkastuselin
KHO
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
6188
Tarkastuspäivä
14.09.1956
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2050 m
Kesto/leikattu
75'
Veroluokka
30 %
Ikäraja
K16
Osia
4
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
6188
Tarkastuspäivä
23.05.1958
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2050 m
Kesto/leikattu
75'
Veroluokka
10 %
Ikäraja
K16
Osia
4
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, Evan Englund
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
75 min