Isäntä soittaa hanuria

Glada takter på bondvischan (ruotsinkielinen nimi)
The Head of the House Plays the Accordian (englanninkielinen käännösnimi)
Le Maître de la maison, joueur d'accordéon (ranskankielinen käännösnimi)
Und der Hausherr spielt auf dem Schifferklavier (saksankielinen käännösnimi)
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Isäntä soittaa hanuria

Matti Kassilan esikoisohjaus, musiikkikomedia Isäntä soittaa hanuria (1949) perustuu Tatu Pekkarisen näytelmään ja romaaniin. Peräkylässä Hurulan emäntä (Siiri Angerkoski) on kieltänyt tossunsa alle joutuneelta mieheltään (Kalle Viherpuu) ilonpidon ja haitarin soiton. Juhlallisesti käyttäytyvä isäntä Ernesti Juntukainen (Jalmari Rinne) kosiskelee vaimokseen Huruloiden tyttärtä Pirkkoa (Eila Peitsalo). Tämä kuitenkin ihastuu kylän uuteen kanttoriin Pelle Vuorioon (Rolf Labbart), mutta moninkertaiset väärinkäsitykset ovat ajaa asiat tyystin solmuun.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
S
Näyttelijät
Henkilö Kalle Viherpuu , isäntä Aaprami Hurulainen, "Aapro"
Henkilö Eila Peitsalo , Pirkko Hurulainen
Henkilö Rolf Labbart , Pelle Vuorio, kanttori
Henkilö Siiri Angerkoski , Karuliina Hurulainen
Henkilö Elsa Turakainen , Josefiina Pakarinen, tivolitaiteilija
Henkilö Jalmari Rinne , Eernesti Lutvikki Apsalon Juntukainen
Henkilö Leo Lähteenmäki , Vili Veiviläinen, "Kanttori", tivolitaiteilija
Henkilö Kerttu Salmi , Hölö-Kaisa
Henkilö Toppo Elonperä , rovasti
Kreditoimattomat näyttelijät
Henkilö Irja Viherpuu , ruutumekkoinen nainen Aapron vieressä tivoliyleisössä
Henkilö Urho Kastari , 1. huutelija tivoliyleisössä
Henkilö Kai Lappalainen , 2. huutelija tivoliyleisössä
Henkilö Osmo Pöntinen , 3. huutelija tivoliyleisössä
Henkilö Viljo Voipio , katselija tivoliyleisössä
Henkilö Tyyne Kurikka , maitokärryn työntäjä
Henkilö Jaakko Kurikka , vasun kantaja
Henkilö Jalmari Parikka , Roju-Mikko
Henkilö Arvi Järvinen , mies kahvilassa
Henkilö Aarne Koskinen , mies heinäpellolla
Henkilö Alma Koskinen , nainen heinäpellolla
Avustajat
Kreditoimattomia tunnistamattomia sivuosien esittäjiä tai avustajia: L. Kähkönen, L. Lahtikoski, E. Lindroos (Lähde: SKF 4, tilikirja) , avustajat
Tekijät
Henkilö Matti Kassila , Ohjaaja
Henkilö Osmo Harkimo , kuvaus
Henkilö Armas Vallasvuo , leikkaus
Henkilö Yrjö Saari , ääni
Henkilö Nisse Rinkama , musiikki
Henkilö Aarre Koivisto , lavastus
Yhteisö Suomen Filmiteollisuus SF Oy , levittäjä
Yhteisö VLMedia Oy , levittäjä
Kreditoimattomat
Henkilö T. J. Särkkä , tuottaja
Henkilö T. J. Särkkä , käsikirjoitus
Henkilö Karl Fager , lavastus  (taustafondit)
Henkilö William Reunanen , naamiointi
Henkilö Pentti Taivainen , naamiointi
Henkilö Sirkka Kaski , kampaaja
Henkilö Alf Salin , studiopäällikkö
Henkilö Leena Huttunen , kuvaussihteeri
Henkilö Pentti Valkeala , kamera-assistentti  (B-kuvaaja)
Henkilö Jukka Laurin , sähköryhmän esimies
Henkilö Arvo Murtokallio , kuvausryhmän jäsen
Henkilö Enok Sikiö , kuvausryhmän jäsen
Henkilö Pentti Auer , kuvausryhmän jäsen
Henkilö Olavi Tuomi , klaffi
Henkilö Uolevi Lönnberg , järjestäjä
Henkilö Leo Sarri , järjestäjä
Henkilö Bertil Holmström , järjestäjä  (osa-aikainen)
Henkilö Pentti Irjala , järjestäjä  (osa-aikainen)
Henkilö Eka Karppanen , juliste
Henkilö Alf Salin , tanssinopettaja
Henkilö Erkki Tolvanen , valokuvat
Henkilö Pentti Riihimäki , valokuvat  (Studio Tenhovaara)
Henkilö Päivi Kosonen , valokuvat  (Studio Tenhovaara)
Henkilö Eka Karppanen , graafikko  (alkutekstit)
Henkilö Emmi Jylhänniska , catering  (muonitus)
Henkilö Nisse Rinkama , musiikin johto
Henkilö Leo Lähteenmäki , muusikko  (laulu)
Henkilö Elsa Turakainen , muusikko  (laulu)
Henkilö Rolf Labbart , muusikko  (laulu)
Henkilö Kauko Käyhkö , muusikko  (laulu)
Henkilö Y. Hagström , muusikko
Henkilö Lasse Pihlajamaa , muusikko  (harmonikka)
Henkilö Gunnar Hagström , muusikko  (pasuuna)
Henkilö Teijo Joutsela , muusikko  (viulu)
Henkilö Uuno Koivu , muusikko  (trumpetti)
Henkilö Olavi Lampinen , muusikko  (pasuuna)
Henkilö Sven Lavela , muusikko  (klarinetti)
Henkilö T. Niemelä , muusikko
Henkilö Lauri Ojala , muusikko  (trumpetti)
Henkilö Alarik Oksanen , muusikko  (fagotti)
Henkilö Emil Rikkonen , muusikko  (lyömäsoittimet)
Henkilö Edvin Rönnqvist , muusikko  (saksofoni, klarinetti)
Henkilö Toivo Salovuori , muusikko  (viulu)
Henkilö Reino Veijalainen , muusikko  (huilu)
Henkilö J. Santé , muusikko  (alttoviulu)
Henkilö Klaus Virtanen , muusikko  (basso)
Tuotantotiedot
Tuotanto
Tuotantokustannukset
1 426 136 mk
Julkaistu
1949
Alkuperäisteos
Pekkarinen, Tatu: Peräkylän profeetta. (näytelmä, kantaesitys: Vaasan Näyttämöharrastajat, Vaasan Työväentalo 15.9.1934) Pekkarinen, Tatu: Isäntä soittaa hanuria eli nykyajan elämänrytmiä kirkonkylässä. Porvoo: WSOY, 1943. (romaani)
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
19.08.1949
Ensi-iltapaikat
Helsinki: Rex, Tuulensuu
Lahti: Kinema
Pori: Asto
Tampere: Petit
Turku: Bio-Bio
Filmikopioiden määrä
8
Muut näytökset
  • 21.08.1949 Kuopio: Kuvakukko ensi-iltakierros
  • 01.09.1949 Vaasa: Kinema ensi-iltakierros
  • 02.09.1949 Jyväskylä: Suomi-Elo ensi-iltakierros
  • 16.12.1949 Oulu: Bio Kiistola ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 13.07.1975 YLE TV1 Katsojia: 1 375 000
  • 13.05.1978 MTV2 Katsojia: 1 580 000
  • 05.02.1991 YLE TV1 Katsojia: 377 000
  • 21.02.1998 YLE TV2 Katsojia: 278 000
  • 30.11.2002 YLE TV2 Katsojia: 354 000
  • 18.11.2003 YLE TV2 Katsojia: 164 000
  • 05.07.2005 YLE TV2 Katsojia: 153 000
  • 01.04.2009 YLE TV2
  • 31.08.2012 YLE TV1
  • 07.01.2014 YLE TV1
  • 05.11.2015 YLE TV1
  • 10.03.2017 Yle TV1
  • 20.08.2018 Yle TV1
  • 01.07.2020 YLE TV1
  • 13.04.2021 Yle TV1
Kuvauspaikat
Ulkokuvat
Kerava: Keskuskoulun urheilukenttä (tivoli), Lehtosen pajan kohdalla Vanha Valtatie (nyk. Kauppakaari) / Ritaritie (Aapro opastaa Josefiinan matkailijakotiin), Virtasen kauppa Vanha Valtatie 15 (Pelle jää pois linja-autosta), Vanha Valtatie Keravan Työväentalon kohdalla (Vili tapaa Juntukaisen kyläraitilla), matkustajakoti Otava Huvilatie / Aleksis Kiven tie (matkailijakoti)

Loppi: Hunsalan kylä: Pelto-Seppälän tilan asuintalo, aitta, pakarirakennus, navetta ja autotalli (nyk. Kankurinkuja 80) (Hurulan tila), Hunsalanjoen Pilpalankoski (Pirkko joen rannalla), Kyläsillantie (Pelle laulelee maantiellä, Pelle ja Pirkko tapaavat maantiellä), Kyläsillantie Koskisen talon peltojen kohdalla (Aapro tapaa Hölö-Kaisan), Läätän lehmihaka Hunsalanmäellä (Pirkko lehmihaassa), Hunsalantie (Pirkko ja Pelle tapaavat rovastin), Hunsalanmäki (Aapro ja Juntukainen pakenevat Karuliinaa)

- Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) pohjalta.
Studiot
Helsinki: SF-hallit Liisankatu 14 (tivoliesitys, Hurulan talon kamari, tupa ja aitta, rovastin kanslia, Roju-Mikon mökki, Vili ja Juntukainen kahvilassa, matkailijakodin huone)

- Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) pohjalta.
Kuvauspaikkahuomautukset
Keravan matkustajakoti Otava purettiin vuonna 1977.
Kuvausaika
Heinäkuu - elokuun alkupuoli 1949
Sisältöseloste
Tivoli on saapunut Peräkylään: Hurulan isäntä Aapro käy näytännössä ja osoittaa innokkaasti suosiotaan esiintyjille, etenkin tanssijatar Josefiina Pakariselle, jonka hän esityksen jälkeen opastaa matkailijakotiin. Aamulla hänen emäntänsä Karuliina kovistelee miestä edellisestä illasta ja kiivastuu löytäessään tivolilipun. Isännällä on piilotettuna hanuri, jota hän ryhtyy soittamaan kuullessaan musiikkia tivolista. Karuliina uhkaa hävittää soittopelin, kun hän vain löytää sen.

Juhlallisesti käyttäytyvä isäntä Eernesti Juntukainen saapuu vierailulle ja näyttää Peräkylän sanomalehden, jossa ilmoitetaan hänen ehdokkuudestaan kunnanvaltuustoon. Uuden asemansa turvin hän pyytää "Pirkitan" eli Hurulan tyttären Pirkon kättä, emäntä suostuu vastoin tytön tahtoa. Juntukainen ja Hurulat erehtyvät kylän juoruakan Hölö-Kaisan ansiosta pitämään tivolin koomikkoa Vili Veiviläistä kylän uutena kanttorina.

Oikea kanttori Pelle Vuorio saapuu linja-autolla. Koska hänen asuntoaan vielä maalataan, rovasti kehottaa häntä majoittumaan vieraanvaraiseen Hurulaan, jossa Karuliina kuitenkin antaa miehelle kyytiä luullessaan tätä tivolipelleksi. Kanttori esittäytyy myös Pirkolle, joka äitinsä tavoin suhtautuu mieheen kylmäkiskoisesti. Aapro yrittää ilahduttaa soitolla ja laululla Pirkkoa, joka suree joutumistaan Juntukaiselle. Kaisa onnistuu kiristämään satamarkkasen Aaprolta, jonka hän on nähnyt Josefiinan seurassa.

Juntukainen kertoo Vilille suurista suunnitelmistaan ja kyselee tältä diplomaattirouvan ominaisuuksia. Vili saa hänet vakuuttuneeksi tanssitaidon ja ranskankielen tarpeellisuudesta ja suosittelee opettajaksi Josefiinaa. Tanssitunti päättyy intiimeihin tunnustuksiin ja suudelmaan.

Kanttori tiukkaa Pirkolta syytä saamaansa ynseään kohteluun. Tyttö vastaa pitävänsä häntä hulivilinä ja saa Kaisan puheista vielä käsityksen, että mies on naimisissa. Kanttori on myös henkivakuutusasiamies ja tapaa tässä ominaisuudessa Aapron, joka kuvitellessaan henkensä olevan kysymyksessä ja luullessaan kanttoria Josefiinan mustasukkaiseksi mieheksi vangitsee tämän säkkiin ja juoksee pakoon.

Juntukaisella on jälleen asiaa Hurulan väelle: hän peruu kosintansa tiedusteltuaan Pirkon ranskantaitoa ja edellytyksiä maailmannaiseksi. Pirkko ilahtuu asiasta ja pääsee hellään sovintoon myös kanttorin kanssa, kun rovasti vahvistaa tämän henkilöllisyyden: miehen etunimi Pelle on edesauttanut väärinkäsitystä.

Juntukainen ilmestyy Hurulaan Josefiinan seurassa. Kun miehet poistuvat kihlajaisryypylle, Karuliina tapaa Josefiinan, joka luullen saapuneensa Juntukaisen taloon kertoo olevansa kihloissa isännän kanssa. Karuliina ajaa Josefiinan ulos ja läksyttää Aapron, joka vahvistaa kihlauksen tapahtuneen. Väärinkäsitys jatkuu, kun Juntukainen selittää Aaprolle, että Karuliina on oikeastaan rakastunut häneen, jolloin Aapro vuorostaan raivostuu.

Sekaannus selviää vasta kun Juntukainen esittelee Josefiinan morsiamenaan Karuliinalle. Aapro ryhdistäytyy ja Karuliinan myönnellessä ottaa isännyyden talossa, varoittaen vielä nimittelemästä itseään "lökäpöksyksi": "Tätä miestä ei hallitse enää viina eikä vaimo". Rovasti, kanttori ja Pirkko liittyvät seuraan, jolloin kanttoria koskeva väärinkäsitys selviää myös Karuliinalle ja Aaprolle. Karuliina pyytää kaikki kahville, Aapro tarttuu hanuriin ja alkaa soittaa: "Ja se on isäntä kun tässä talossa hanuria soittaa."

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.
Aiheet
Lehdistöarviot
Matti Kassilan esikoisohjaukselle ei ensi-iltakritiikeissä annettu armoa. "Tällainen elokuva v. 1949 on suoranainen skandaali", kuului E. T-la:n (Eugen Terttula, Suomen Sosialidemokraatti 21.8.1949) tuomio. "Kolme-neljäkymmentä vuotta sitten tehtiin tämmöisiä filmifarsseja, mutta niissä ei ollut ääntä. Tästäkin elokuvasta olisi voitu mainiosti jättää ääni pois, jolloin se olisi valmistunut vieläkin halvemmalla. [- -] Kun teattereissa esitetään näin siivotonta korpirojua, olisi viisainta pitää suu kiinni kotimaisen elokuvan verohelpotuksista."

"Suomen Filmiteollisuus näyttää kerta kaikkiaan antavan palttua taiteellisille pyrkimyksille ja on keskittynyt helppohintaisimpaan huvitteluun", linjasi myös O. V-jä (Olavi Veistäjä, Aamulehti 30.8.1949). "Käsikirjoitus on Tatu Pekkarisen ja jälki myös sen mukaista: alkeellinen maalaiskomiikka viettää tässä filmissä oikein riemuvoittoaan. Harvoin on mahdottomamman juonen pohjalta meillä tehty elokuvaa. Koko juttu perustuu toinen toistaan tylsempiin väärinkäsityksiin ja vanhoihin kuluneisiin farssitemppuihin - mutta yleisöllä on hauskaa, ja sehän on tämän filmin yksinomainen tarkoituskin. Onnellisia ne, jotka pystyvät tämänlaatuisesta ilottelusta nauttimaan, ja niitä näyttää olevan yllin kyllin!" Nuoresta ohjaajatulokkaasta O. V-jä kirjoitti: "Tämänlaatuinen tehtävä ei vielä anna mitään käsitystä hänen mahdollisista kyvyistään."

"Glada takter på bondvischan är en otroligt usel film", säesti H. T. (Henrik Tikkanen, Hufvudstadsbladet 24.8.1949). "De 'glädjepiller' Tatu Pekkarinen har mage att servera är redan slutsugna för mer än tjugo år sedan." Ra. H:n (Raoul af Hällström, Uusi Suomi 21.8.1949) mielestä "se on väärentämätöntä filmattua puskateatteria, juoneltaan ja ihmiskuvaukseltaan samaa alkeellisen naiivia ja tökerösti tehtyä viihdytystä kuin Tatu Pekkarisen muutkin tämäntapaiset tekeleet". Ironiseksi lopuksi Ra. H. kirjoitti: "Ohjaaja Matti Kassila ja kuvaaja Osmo Harkimo ovat valinneet taustaksi suuren joukon kauniita, ilmeikkäitä kesämaisemia metsikköineen, niittyineen, märehtivine karjoineen sekä vanhoine maalaisrakennuksineen. Katsoja on heille tästä hyvin kiitollinen."

Vuoden 1978 televisioesitykseen tultaessa asenteet olivat lientyneet kansankomedialle suopeammiksi. "Monin paikoin aidon rehevää ja humoristista maalaiskansannäytelmää", oli Mauri Taviolan (Helsingin Sanomat 13.5.1978) luonnehdinta, ja Heikki Kataja (Ilta-Sanomat 12.5.1978) arvioi: "Isäntä ei ole mikään mestariteos, mutta kuitenkin aidosti hauskaa ja pakottoman irtonaista lystinpitoa maaseudun hereässä kesässä."

Näyttävimmän uudelleenarvion teki Matti Pajula (Kaleva 13.5.1978): "Taitaa olla aika, jolloin vanha suomalainen 'kansanelokuva' on kokemassa saman arvonmuutoksen kuin suomalainen tango on jo kokenut: aletaan tajuta sen järkähtämätön omaleima, jolla sittenkin näyttää olevan olemassaolon oikeutuksensa - ja mikä parasta: se sisältää läpi aikain kestäviä arvoja, jotka kykenevät tarjoamaan nautintoja nykyihmisellekin [- -]. Isäntä soittaa hanuria on yksi lajityyppinsä sympaattisimmista yksilöistä [- -]. Elokuva pysyy oman lajityyppinsä lestissä: ammentaa huumorinsa reilusta, avoimesta tilannekomiikasta, jaksaa etsiä loputtomasti noita väärinkäsityksiään ja ampuu ihan oikeasti yli näyttelemisessään. Tatu Pekkariselle [- -] lankeaa kiitos monista dialogin taidokkaista verbaaliherkuista [- -]. Matti Kassilan ohjaustyössä pilkahti jo tuolloin todellisen elokuvan ammattimiehen ote [- -]."

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.
Taustaa
Vuonna 1945 oli suomalainen näytelmäelokuva saanut peräti neljä uutta ohjaajaa vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana. Sen jälkeen seurasi ohjaajakunnan uusiutumisessa neljän vuoden tauko, jonka jälkeen ensimmäinen tulokas oli Matti Kassila (s. 1924), rautatieläisen poika Haapamäeltä. Hän oli päässyt ylioppilaaksi vuonna 1943 ja sodan päätyttyä hakeutunut näyttämötyöhön Helsinkiin. Kansanteatterin harjoittelijasta tie vei vuonna 1946 Suomi-Filmiin järjestäjäksi ja vähitellen lyhytelokuvaohjaajaksi (Kaverukset kalassa, 1947). Suomi-Filmistä eteenpäin pyrkivä nuorukainen siirtyi syksyllä 1948 Suomen Filmiteollisuuden palvelukseen, missä hän saattoi loppuun keskeneräisiä lyhytelokuvia (mm. Palkkapäivä, 1948; Rahan voimalla, 1949; Lipeälapset, 1949; Tyttö ja hattu, 1949). Kesällä 1949 Kassila sai kokeilla kykyjään Edvin Laineen apulaisohjaajana elokuvassa Aaltoska orkaniseeraa. Käytännössä Laine jätti tämän keveän komedian toteutuksen paljolti apulaisohjaajansa huoleksi, minkä hän kuvaustöiden päätyttyä kertoi myös tuottaja T.J. Särkälle.

Haastatteluissaan ja elämäkerroissaan (Mustaa ja valkoista, 1995, ja Käsikirjoitus ja ohjaus: Matti Kassila, 2004) Kassila kertoo, että työnäyte sai Särkän siinä määrin vakuuttuneeksi hänen ohjaajan taidoistaan, että jo kaksi viikkoa ennen Aaltoska orkaniseeraa -elokuvan ensi-iltaa, 1.7.1949, Särkkä kutsui Kassilan puheilleen, ojensi tälle valmiin käsikirjoituksen ja ilmoitti, että kuvauspaikat on Lopen Hunsalassa valmiiksi katsottuna - ja ensi-ilta on elokuun 12. päivä. Särkkä tunsi Lopen alueen asuttuaan siellä lapsuusvuotensa. Hän oli tehnyt myös näyttelijävalinnat.

Matti Kassilan esikoisohjauksen aihe, Tatu Pekkarisen Isäntä soittaa hanuria, oli farssi. Elokuva ehti ensi-iltaansa lähes määräajassa, elokuun 19. päivänä kaikkiaan viidessä kaupungissa ja kaksi päivää myöhemmin kuudennessa. Ohjaajalla oli kuitenkin selvä alibi myöhästymiseen: kuvausaikana Hunsalassa satoi viisi päivää. Hunsalan lisäksi elokuvaa kuvattiin myös Keravalla ja SF:n Liisankadun studiossa.

Käsikirjoituksen pohjana ollut Pekkarisen romaani ilmestyi vuonna 1943 ja perustui hänen omaan näytelmäänsä Peräkylän profeetta, jonka Vaasan Näyttämöharrastajat esittivät Vaasan Työväentalolla ensi-illassa 15.9.1934. Kolminäytöksisen kansankomedian kaikki näytökset tapahtuvat Aaprami Hurumykkylän talon pihamaalla ja sitä sivuavalla maantiellä yhden sunnuntaipäivän aikana. Alkuperäisen näytelmän Hurumykkylän talon nimi on romaanissa ja elokuvassa muuttunut Hurulaksi, talon emäntä Karoliina Karuliinaksi, Eernesti Juntunen Juntukaiseksi, tivolisirkuksen pelle Edvardos Kanttori (Edwardos Canttor) Vili Veiviläiseksi ja hänen vaimokkeensa, ex-primadonna Josephine Pakarinen Josefiina Pakariseksi. Näytelmässä kanttori Pelle Vuorio on oikealta etunimeltään Benjamin. Näytelmä poikkeaa romaanista ja elokuvasta myös siinä, että Eernesti ehtii Pirkon ja Josephinen kihlaamisen lisäksi yrittämään myös Karoliinaa.

Ossi Elstelän johtama Punainen Mylly esitti kesällä ja syksyllä 1959 Helsingissä Alppilan kesäteatterissa ja kiertueellaan eri puolilla maata Hekemooni-revyysovitusta tästä samasta aiheesta - niin näytelmässä, romaanissa kuin elokuvassakin hieman höpsähtänyt ja tavattoman itsetietoinen Eernesti Juntunen-Juntukainen on tuo Peräkylän profeetta ja hekemooni. Hekemooni-revyyn sovitti ja ohjasi Hannes Häyrinen, Aaprona ja Karoliinana olivat Leo Jokela ja Martta Suonio, Eernestinä Armas Jokio.

Elokuvan säveltäjä Nisse Rinkama (1920 - 1961) oli Suomalaisen Oopperan kapellimestari. Kuvausvaiheessa käsikirjoituksessa mainittu Vilin lassotanssi vaihdettiin juuri Reino Helismaan suomennoksena ilmestyneeseen Daiga-daiga-duu –lauluun. Pääosan esittäjä Kalle Viherpuu laulaa Kauko Käyhkön äänellä. Viherpuun haitarisoolot soittaa Lasse Pihlajamaa.

Elokuva alkaa kuvalla tivolin maailmanpyörästä, jossa perustamisvuodeksi mainitaan 1881. Kohtaus on kuvattu Keravalla ja kyseessä on Tivoli Sariola, jonka todellinen perustamisvuosi on 1888.

Elokuvassa erottuu pari klaffivirhettä: kohtauksessa, jossa Aapro ja Karuliina päivittelevät Pirkon kiharoita, Viherpuu saa kuvakulman vaihtuessa hetkeksi silmälasit päähän; tivoliyleisön joukossa esiintyvä Irja Viherpuu vaihtaa puolestaan kohtauksen kuluessa paikkaa Aapron molemmin puolin.

Lopen Hunsalan Seppälän talossa oli aikaisemmin kuvattu Erkki Karun Nummisuutarit (1923) ja Jorma Nortimon Kyläraittien kuningas (1945). Seppälän suomenpystykorva Turre esitti Hurulan perheen koiraa.

Isäntä soittaa hanuria -elokuvan menestys oli teatteriesityskertojen mukaan laskien Helsingissä hieman vuoden keskitasoa heikompi, maakunnissa jonkin verran keskitasoa parempi. Elokuvasta ei tehty traileria.

- Toim. Juha Seitajärvi ja Jorma Junttila Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) pohjalta.
Musiikki
1. Alkusoitto
Säv. ja sov. Nisse Rinkama
Lasse Pihlajamaa, harmonikka, ja orkesteri, joht. Nisse Rinkama (off, alkutekstit), 1' 35".


2. Diga-Diga-Doo / Daiga-daiga-duu
Säv. Jimmy McHugh, san. Dorothy Fields, suom. san. Reino Helismaa, sov. Nisse Rinkama
Es. Leo Lähteenmäki ja Elsa Turakainen, laulu (playback / orkesterisäestys), 1' 35".
Levytys:
Reino Helismaa ja Rytmi-yhtye; Rytmi VR 6025, 29.4.1949.


3. Sulamith
Säv. Matti Jurva, san. Tatu Pekkarinen, sov. Nisse Rinkama
1) Es. Elsa Turakainen, laulu (playback / orkesterisäestys), 0' 55".
2) Orkesteri (off), 0' 30".


4. Säkkijärven polkka
Säv. trad., sov. Nisse Rinkama
1) Orkesteri (off), 0' 40".
2) Es. Kalle Viherpuu, harmonikka (playback / Lasse Pihlajamaa, harmonikka), 0' 25".
Levytys:
Pihlajamaan Pelimannit; Triola T 4213, 13.9.1955.


5. "Vilin laulu" ("Kerran ystävä vei minun rahani - -")
Säv. ja sov. Nisse Rinkama, san. Tatu Pekkarinen
Es. Leo Lähteenmäki, laulu ja huuliharppu (playback / orkesterisäestys), 1' 15".


6. "Pellen laulu 1" ("Hauska se on toki lauleskella, tälläkin kymmenellä - -")
Säv. ja sov. Nisse Rinkama, san. Tatu Pekkarinen
1) Orkesteri (off), 1' 15".
2) Es. Rolf Labbart, vihellys (100 �), 0' 10".
3) Es. Rolf Labbart, laulu (playback / orkesterisäestys), kahdessa osassa, yht. 1' 10".


7. "Savon ukko sarkahousu, hilitili tintin - -"
Säv. trad. ja Nisse Rinkama, san. Tatu Pekkarinen, sov. Nisse Rinkama
Es. Kalle Viherpuu, laulu ja harmonikka (playback / Kauko Käyhkö, laulu, orkesterisäestys), 0' 25".


8. Hei hulinaa Helsinki / "Vanha mies ja viisas oli ukko Aapraham - - "
Säv. trad. venäläinen, suom. san. Tatu Pekkarinen, sov. Nisse Rinkama
Es. Kalle Viherpuu, laulu ja harmonikka (playback / Kauko Käyhkö, laulu, orkesterisäestys), 0' 40".
Levytys:
Matti Jurva ystävineen; Polydor S.50531,
1935.


9. "Pellen laulu 2" ("Mitä kummaa se lienee, kun sinut näin - -")
Säv. ja sov. Nisse Rinkama, san. Tatu Pekkarinen
Es. Rolf Labbart, laulu (playback / orkesterisäestys), 1' 30".


10. Reissujenkka
Säv. Lasse Pihlajamaa
Es. Kalle Viherpuu, harmonikka (playback / Lasse Pihlajamaa, harmonikka), 0' 40".
Levytys:
Pihlajamaan Pelimannit; Triola T 4188,
1955.


11. Isoisän polkka
Säv. Lasse Pihlajamaa
Es. Kalle Viherpuu, harmonikka (playback / Lasse Pihlajamaa, harmonikka), 0' 30".
Levytys:
Lasse Pihlajamaa ja rytmiryhmä; kokoelmalla Isoisän polkkaketju, Scandia KS 283, 1957.


12. Loppusoitto
Säv. ja sov. Nisse Rinkama
Orkesteri, joht. Nisse Rinkama (off, lopputekstit), 0' 40".

Huomautuksia:
Alkusoiton aiheena on "Vilin laulu", "Pellen laulu 2" ja "Savon ukko sarkahousu - -".

"Pellen laulu 1", "Vanha mies ja viisas oli ukko Aapraham - -" ja "Savon ukko sarkahousu - -" ovat myös taustamusiikin aiheina. Jälkimmäisen sävelmän pohjana on kansansävelmä Keskeltä merivesi lainehtii.

Elsa Turakainen esittää puhelauluna "Näin sitä mennään, näin sitä mennään, tällä tavalla poliittisella areenalla mennään - -" (100 �), 0' 25".

Loppusoiton yhtenä on aiheena on kansansävelmä Karjalan poikia.

- Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) pohjalta.
Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
2979
Tarkastuspäivä
17.08.1949
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2050 m
Veroluokka
25 %
Ikäraja
S
Osia
25 %
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, Aga-Baltic
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
71 min
Kieli (VOD)
suomi