Onnen-Pekka

Lycko-Per (ruotsinkielinen nimi)
Lucky Peter (englanninkielinen käännösnimi)
Pekka le chanceux (ranskankielinen käännösnimi)
Der Glückliche Pekka (saksankielinen käännösnimi)
Onnen Pekka (työnimi)
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Tunnistatko helsinkiläisen elokuvan lapsiesiintyjiä?

Onnen-Pekka

Edvin Laineen ohjaama komediallinen draama Onnen-Pekka (1948) kertoo tätinsä (Mirjam Novero) kanssa asuvasta Pekka Aallosta (Veli-Matti), jolle kihlakunnantuomari Anders Björn (Helge Ranin) testamenttaa suuren kartanon. Kukaan ei tiedä, kuka on tuo nuori Pekka Antero Aalto, eikä koko totuus paljastu ennen kuin puolen vuoden päästä luettavassa jälkitestamentissa. Anders Björnin siskot (Elsa Turakainen, Siiri Angerkoski ja Verna Piponius) tekevät kaikkensa, että Pekka ei saisi testamentissa luvattua kartanoa itselleen.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
S
Näyttelijät
Henkilö Veli-Matti , Pekka Antero Aalto, "Onnen-Pekka"
Henkilö Edvin Laine , eversti Kristian Björn
Henkilö Ritva-Leena , Raija
Henkilö Elsa Turakainen , Hedvig Björn
Henkilö Rolf Labbart , lähetystösihteeri Frans Albert Björn
Henkilö Mirjam Novero , Elsa Aalto, Pekan täti
Henkilö Siiri Angerkoski , Sofia Björn
Henkilö Aarne Laine , isännöitsijä Anton Honkala
Henkilö Elna Hellman , emännöitsijä Anna Kutanen
Henkilö Verna Piponius , Raakel Björn
Henkilö Jalmari Rinne , asianajaja
Henkilö Jouko Nevalainen , Erkki, "Eka"
Henkilö Aino-Inkeri Notkola , opettaja
Kreditoimattomat näyttelijät
Henkilö Olga Tainio , nainen testamentinlukutilaisuudessa
Henkilö Matti Kuusla , koululainen
Henkilö Pirkko Raitio , Maija, maalaismuija
Henkilö Helge Ranin , kihlakunnantuomari Anders Björn
Henkilö Kaarlo Wilska , väärän valan tehnyt mies
Tekijät
Henkilö Edvin Laine , Ohjaaja
Henkilö Toivo Kauppinen , käsikirjoitus
Henkilö Felix Forsman , kuva
Henkilö Armas Vallasvuo , leikkaus
Henkilö Yrjö Saari , ääni
Henkilö Heikki Aaltoila , musiikki
Henkilö Karl Fager , rakennelmat  (lavastus)
Yhteisö Suomen Filmiteollisuus SF Oy , levittäjä
Yhteisö VLMedia Oy , levittäjä
Kreditoimattomat
Henkilö T. J. Särkkä , tuottaja
Henkilö Olavi Suominen , naamiointi
Henkilö Siviä Friskberg , kampaaja
Henkilö Alf Salin , studiopäällikkö
Henkilö Anna-Liisa Riihimäki , kuvaussihteeri
Henkilö Teppo Riihimäki , kamera-assistentti
Henkilö Leo Sarri , järjestäjä
Henkilö Bertil Holmström , järjestäjä
Henkilö Eka Karppanen , alkutekstit
Henkilö Arvo Murtokallio , kuvausryhmän jäsen
Henkilö Olavi Tuomi , kuvausryhmän jäsen, klaffi
Henkilö Päivi Kosonen , valokuvat  (Studio Tenhovaara)
Henkilö Toivo Kauppinen , laulujen sanat
Henkilö Veli-Matti , muusikko  (laulu)
Henkilö Pentti Riihimäki , valokuvat
Tuotantotiedot
Tuotanto
Julkaistu
1948
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
29.07.1948
Ensi-iltapaikat
Riihimäki: Riihilinna
Filmikopioiden määrä
7
Muut näytökset
  • 30.07.1948 Helsinki: Rex, Tuulensuu; Tampere: Kino; Turku: Bio-Bio ensi-iltakierros
  • 01.08.1948 Kuopio: Puijo ensi-iltakierros
  • 08.08.1948 Pori: Asto ensi-iltakierros
  • 04.09.1948 Jyväskylä: Elohuvi ensi-iltakierros
  • 15.09.1948 Vaasa: Kinema ensi-iltakierros
  • 19.09.1948 Lahti: Kuvapalatsi ensi-iltakierros
  • 17.12.1948 Oulu: Bio Kiistola ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 15.12.1963 STV Katsojia: 810 000
  • 17.11.1973 MTV2 Katsojia: 1 000 000
  • 08.03.1995 TV1
  • 29.05.2002 YLE TV1
  • 22.06.2004 YLE TV2
  • 03.10.2006 YLE TV2
  • 14.07.2007 YLE TV2
  • 13.07.2010 YLE TV2
  • 27.08.2012 YLE TV1
  • 19.02.2014 YLE TV1
  • 30.12.2015 YLE TV1
  • 15.08.2017 Yle TV1
  • 12.04.2019 Yle TV1
  • 03.06.2020 Yle TV1
  • 10.08.2021 Yle TV1
Kuvauspaikat
Ulkokuvat
Helsinki

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.
Studiot
Helsinki: SF-hallit

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.
Kuvausaika
Alkukesä 1948
Sisältöseloste
Björnin suku on kokoontunut kuulemaan edesmenneen tuomari Anders Björnin testamenttia. Siinä säädetään, että tuomarin veli, eversti Kristian Björn, ja isännöitsijä Anton Honkala saavat kartanossa elinikäisen täysihoidon, mutta omakseen sen saa muuan Pekka Antero Aalto, sillä ehdolla että asettuu asumaan kartanoon ja ryhtyy viljelemään sen tiluksia. Björnin sisarukset Hedvig, Sofia ja Raakel ovat järkyttyneitä testamentin sisällöstä ja lupaavat tehdä kaikkensa, että kartano ei joudu vieraisiin käsiin. Andersin ja Kristianin velivainajan poika Frans Albert on lähinnä huvittunut. Testamentin toinen osa on määrä avata puolen vuoden kuluttua.

Pekka Antero Aalto osoittautuu helsinkiläiseksi pikkupojaksi, joka vanhempiensa kuoleman jälkeen on elänyt tätinsä, keramiikkataiteilija Elsa Aallon, holhouksessa. Eversti ja Frans Albert saapuvat kertomaan uutisen tädille, joka luulee heitä taide-esineidensä ostajiksi. Vasta isännöitsijä Honkala onnistuu selvittämään asian ja Pekka saa tädiltään luvan vierailla kartanossa. Honkala noutaa Pekan autolla, esittelee kartanoa ja näyttää muotokuvan tuomarista jonka hän sanoo tunteneen Pekan. Sisarukset päättävät ottaa pojalta luulot pois: he käyttävät tästä nimeä Per, ojentavat tätä tylysti ruokapöydässä ja kertovat että kartanossa kummittelee. Yöllä "kummitus" pelästyttää emännöitsijän, mutta talon Pekkaan kiintynyt koira ajaa sen ulos pojan huoneesta. Aamulla Pekka palvelee everstiä sytyttämällä tämän piipun ja tuomalla sanomalehden. Emännöitsijä uhkaa lähteä, koska talossa kummittelee. Hedvig sanoo, että kartanon henki on alkanut liikehtiä, kun talossa on joku jota se ei hyväksy.

Pekka käy koulua lukukauden loppuun ja palaa kartanoon viettämään kesälomaansa. Hän pyytää everstiltä lupaa tuoda seurakseen talvella keuhkotautia sairastaneen luokkatoverinsa Raijan, jolla ei ole kesäksi paikkaa maalla. Eversti suostuu, sillä hän alkaa kiintyä Pekkaan, joka ainoana osaa hoitaa hänen kihdin vaivaamia jalkojaan. Honkala kertoo Pekalle Anders Björnin oikeudentunnosta: väärän valan vuoksi hän oli tuominnut erään miehen syyttömänä vankilaan, missä tämä oli kuollut; kun asia selvisi ja tuomari kuuli, että mieheltä oli jäänyt pieni lapsi, hän halusi tehdä kaiken tämän hyväksi.

Honkala ja Pekka hakevat Raijan autolla maalle. Sisarukset närkästyvät tytön läsnäolosta, mutta eversti räjähtää heille ja suhtautuu tyttöön sitäkin suopeammin, kun tämä tuo mukanaan tehokasta linjamenttia hänen kihtiinsä. Eversti sanoo, että hänen kiukkuisuutensa johtuu juuri kipeistä jaloista, mitä kukaan muu kuin Pekka ei ole ikinä ymmärtänyt. Pekka ja Raija hoitavat everstiä yhdessä: kesän mittaan hän vertyy niin, että sisartensa kauhistukseksi riehaantuu hyppimään lasten kanssa.

Frans Albert soittaa Pekan tädille ja tarjoaa tälle autokyydin kartanoon. He saapuvat kartanoon keskellä yötä, jolloin sisarukset jälleen yrittävät kummittelemalla säikyttää lapsia. Sen sijaan he itse pelästyvät valkopukuista emännöitsijää, Pekka heittelee heitä tikoilla ja eversti ampua pamauttaa haulikolla. Sisarusten juoni paljastuu, mutta öisen mylläkän järkyttämänä täti päättää viedä lapset mukanaan. Hän lupaa kuitenkin tuoda Pekan kuulemaan testamentin toisen osan lukemista.

Lasten lähdön jälkeen everstin jalkaa alkaa uudelleen särkeä eikä emännöitsijä osaa hoitaa sitä miehen mieliksi. Emännöitsijä uhkaa jälleen lähteä, mutta sisarukset suostuttelevat hänet jäämään jälki testamentin luentaan asti, jolloin he odottavat saavansa oikeutta. Toisessakin testamentissa tuomari määrää omaisuuden Pekalle täyttääkseen tämän äidille antamansa lupauksen, sillä ehdolla että Pekka sitoutuu viljelemään ja asumaan kartanoa. Muussa tapauksessa omaisuus jaetaan lain määräämällä tavalla. Sisarukset ehtivät jo riemuita, mutta Pekka päättää jäädä ja lupaa myös hoitaa everstin terveeksi.

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.
Aiheet
Lehdistöarviot
Kriitikot sivuuttivat Onnen-Pekan varsin vähin äänin ja ilman jyrkkiä kommentteja. "Mutta pirteänä, hyväntuulisena ja hyväätarkoittavana koko perheen kesähupina Onnen-Pekka täyttää paikkansa ja on joka tapauksessa sarjansa paras", tiivisti P. Ta-vi (Paula Talaskivi, 1.8.1948) Helsingin Sanomissa, lieventäen näin moitettaan "melko lailla ohuesta ja keskentekoisesta tarinasta" ja elokuvan muista heikkouksista: "Ohjaaja Edvin Laine ei puolestaan, niin taitavaa ja juoksevaa ja sävyltään valloittavaa kuin tämä uusin Veli-Matti -filmi monella tavalla onkin, tunnu käyttäneen läheskään kaikkia juonienkaan tarjoamia hauskutusmahdollisuuksia. Etenkin loppupuolella ja nimenomaan huippukohdissa, kummitusmelskeissä, näkyy päinvastoin Edvin Laineelle vierasta vaimennusta tai silleenjättämistä juuri sellaisissa kohtauksissa, joissa juuri hänen luulisi luovan jotakin ylipursuavaa hullunhauskaa."

J-a N-nen (Juha Nevalainen, Ilta-Sanomat 2.8.1948) antoi tunnustusta käsikirjoittaja Toivo Kauppisen pyrkimykselle välttää liikoja "kasvatuksellisia aineksia" ja siirsi heikkoudet ohjaajan kontolle: "Sitä vain ei saata olla ihmettelemättä, missä on ollut ohjaaja Edvin Laineen innoitus tätä filmiä tehtäessä. Filmissä on vain yksi hyvä lapsikohtaus, se jossa ärhentelevä eversti filmin alussa löytää perijä-Pekan mekastavan ja nenäkkään lapsilauman keskeltä. [- -] Parissa yksinomaan aikuisten esittämässä kohtauksessa (testamenttien lukemiset) on hauskastikin aikaansaatu huumoria, mutta suomalaiselle filmille niin tavanomainen tyylittömyys rikkoo kokonaisuuden pahan kerran. Yksi näyttelee sillä lailla ja toinen tällä lailla ja ohjaaja antaa näytellä. Ohjaajan tehtävä kai olisi luoda harmooninen rakennelma, mutta siihen ei tässä maassa taida olla aikaa."

Ra. H. (Raoul af Hällström, Uusi Suomi 1.8.1948) lähti siitä, että kyseessä "on nähtävästi erikoisesti lapsille tarkoitettu kuva" ja arvioi: "Skenario vaikuttaa jonkin verran amatöörimäiseltä väkinäisyydessään sekä myös sikäli, että esiin sukeltaneet hyvät aiheet yhtäkkiä taas hukkuvat, esim. Veli-Mattiin ihastunut vahtikoira, joka sitten häviää koko jutusta. Edvin Laine on ohjaajana tehnyt sitä rutiinityötä, mitä häneltä on odotettavissakin. Hänen everstinsä vaikuttaa paisuteltuine tehostuksineen enemmän teatterityypiltä kuin filmilliseltä."

O. V-jä (Olavi Veistäjä, Aamulehti 28.8.1948) katsoi, että "kun lapsille tarkoitettuja elokuvia meillä valmistellaan hyvin harvoin, täyttää Onnen-Pekka tässä suhteessa puutteen. [- -] Aikaihminen toteaa mielihyvin elokuvan sydämellisyyden ja reippauden, kun ottaa huomioon, että filmi on tarkoitettu nimenomaan lapsille". Tamperelaisen kriitikon mukaan elokuvan "suurin vetonumero on tietysti tamperelainen Veli-Matti, joka nyt näyttää päässeen siitä uhkaavasta teennäisyydestä, joka oli havaittavissa hänen parissa aikaisemmassa elokuvassaan. Hän eläytyy välittömästi osaansa ja näyttelee Onnen-Pekan reippaasti ja vapautuneesti, joten hän on ilmeisesti kehittymässä oikeaksi lapsinäyttelijäksi."

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.
Taustaa
Tamperelainen lapsinäyttelijä Veli-Matti Kaitala (1935 - 1978), taiteilijanimeltään Veli-Matti, oli löytynyt sanomalehti-ilmoituksella Edvin Laineen elokuvaan Nokea ja kultaa (1945). Vastauksia tuli kaikkiaan 250, joista karsittiin kuusi ehdokasta kuvaukseen. Onnekkaimmaksi osoittautui tämä "nuori, pirteä poika, jolla on tummat silmät ja hyvä lauluääni!".

Onnistunutta debyyttiä seurasivat elokuvat Kirkastuva sävel (1946), Pikku-Matti maailmalla (1947) ja Laitakaupungin laulu (1948), kaikki Edvin Laineen ohjaamina. Jokaisessa niissä Veli-Matti joutui esittämään huonosti puettua ja elämän nurjiin puoliin tutustuvaa köyhää poikaa. Kun Veli-Matti itse kerran haikeaan sävyyn huomautti tästä Edvin Laineelle, sai ohjaaja idean esittää poika kerrankin varakkaassa ympäristössä. Näin syntyi Toivo Kauppisen käsikirjoituksen pohjalta kesällä 1948 Veli-Matin viides elokuva Onnen-Pekka.

Veli-Matin ohella Onnen-Pekassa nähtiin toinenkin lapsinäyttelijä, Ritva-Leena Åberg. Hän oli Veli-Mattia vuotta nuorempi ja esiintynyt aikaisemmin myös elokuvissa Nokea ja kultaa sekä Pikku-Matti maailmalla. Ritva-Leena nähtiin vielä elokuvissa Prinsessa Ruusunen ja Aaltoska orkaniseeraa, molemmat vuodelta 1949. Raijan rooli Onnen-Pekassa oli kuitenkin Ritva-Leenan elokuvauran suurin tehtävä.

Onnen-Pekan kantaensi-ilta oli 29.7.1948 Suomen Filmiteollisuuden omassa teatterissa Riihimäen Riihilinnassa. Elokuvan yleisömenestys oli suurimpien kaupunkien teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden keskitasoa.

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.
Musiikki
1. "Poikien laulu" ("Hei lukkari ja sieppari ja kakkosvara siellä - -")
Säv. Heikki Aaltoila, san. Toivo Kauppinen
Es. "kansakoululaiset", laulu (playback, lapsikuoro ja viihdeorkesteri), 0' 25".


2. Virsi 557 ("Jo joutui armas aika - -")
Säv. ja san. trad. ruotsalainen, suom. san. Alfred Brynolf Roos ja Elias Lönnrot
Es. "kansakoululuokka", laulu, ja Aino-Inkeri Notkola, urkuharmoni (playback, lapsikuoro ja urkuharmoni), 0' 30".


3. Oolannin sota
Säv. ja san. trad.
Es. Veli-Matti (= Veli-Matti Kaitala) ja Edvin Laine, laulu (playback), 1' 00".


4. "Pekan laulu 1" ("On juhlavaipassaan nyt kesän puu - -")
Säv. Heikki Aaltoila, san. Toivo Kauppinen
Es. Veli-Matti (= Veli-Matti Kaitala), laulu, ja viihdeorkesteri (off), 1' 10".


5. "Pekan laulu 2" ("Hei hevoseni, juokse - -")
Säv. Heikki Aaltoila, san. Toivo Kauppinen
Es. Veli-Matti (= Veli-Matti Kaitala), laulu, ja viihdeorkesteri (off), 0' 40".


6. "Pekan laulu 3" ("Kun minäkin joskus vanhaksi käyn - -")
Säv. Heikki Aaltoila, san. Toivo Kauppinen
Es. Veli-Matti (= Veli-Matti Kaitala), laulu, ja viihdeorkesteri (off), 0' 30".


7. "Annan laulu" ("Mä Luojaa seuraamalla käyn ristin juurelle - -")
Säv. Heikki Aaltoila, san. tunnistamaton
Es. Elna Hellman, laulu (100 %), 0' 20".

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.
Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
2639
Tarkastuspäivä
28.07.1948
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2250 m
Veroluokka
25 %
Ikäraja
S
Osia
4
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastuspäivä
02.10.1955
Veroluokka
VV
Ikäraja
S
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, Aga-Baltic
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
82 min