Kuudes käsky

Sjätte budet (ruotsinkielinen nimi)
The Sixth Command (englanninkielinen käännösnimi)
Le Sixième commandement (ranskankielinen käännösnimi)
Das Sechste Gebot (saksankielinen käännösnimi)
Elämä voittaa (työnimi)
Sovitus (työnimi)
Sinikan satu (työnimi)
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Kuudes käsky

Orvo Saarikiven ohjaama melodraama Kuudes käsky (1947) sijoittuu jatkosodan aikaan. Lenteelän talon nuori emäntä Sinikka (Ghedi Lönnberg) ajautuu suhteeseen naapurin isännän Antin (Tapio Rautavaara) kanssa miehensä Jukan (Esko Vettenranta) ollessa rintamalla. Parista tulee koko kylän juoruilun kohde, jolloin Sinikka synnintunnossaan hakee sovitusta mieheltään ja yhteisöltä. Sovitusta haluaa myös miniäänsä vihamielisesti suhtautuva anoppi (Siiri Angerkoski).

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
7
Näyttelijät
Henkilö Ghedi Lönnberg , Lenteelän Sinikka
Henkilö Tapio Rautavaara , Siintolan Antti
Henkilö Esko Vettenranta , Lenteelän Jukka
Henkilö Siiri Angerkoski , Lenteelän vanhaemäntä
Henkilö Aku Korhonen , Lenteelän vanhaisäntä
Henkilö Aino Lohikoski , Siintolan Elsa
Henkilö Aki Kosonen , Aapeli
Henkilö Kirsti Karhi , Löppöskä
Henkilö Eero Kilpi , kirkkoherra
Kreditoimattomat näyttelijät
Henkilö Olavi Saarinen , Posti-Kalle
Henkilö Ida Salmi , keskusneiti
Henkilö Emma Jaatinen , emäntä puhelimessa
Henkilö Aarne Orri , luutnantti
Henkilö Impi Karima , akka
Henkilö Varma Lahtinen , akka
Henkilö Fiinu Autio , emäntä
Henkilö Irja Kuusla , emäntä
Henkilö Rauha Rentola , piika
Avustajat
Osk. Eriksson, Eero Leväluoma, rva Pitkämäki (Lähde: SKF 3) , avustajat
Tekijät
Henkilö Orvo Saarikivi , Ohjaaja
Henkilö Toini Havu , käsikirjoitus
Henkilö Armas Hirvonen , kuvaus
Henkilö Pertti Kuusela , ääni
Henkilö Yrjö Saari , ääni
Henkilö Heikki Aaltoila , musiikki
Henkilö Karl Fager , rakennelmat  (lavastus)
Yhteisö Suomen Filmiteollisuus SF Oy , levittäjä
Yhteisö Finnkino Oy , levittäjä
Yhteisö VLMedia Oy , levittäjä
Kreditoimattomat
Henkilö T. J. Särkkä , tuottaja
Henkilö Orvo Saarikivi , leikkaus
Henkilö Armas Vallasvuo , leikkaus
Henkilö Olavi Suominen , naamiointi
Henkilö Siviä Friskberg , kampaaja
Henkilö Alf Salin , studiopäällikkö
Henkilö Teppo Riihimäki , kamera-assistentti
Henkilö Pentti Valkeala , kamera-assistentti
Henkilö Olavi Saarinen , järjestäjä
Henkilö Osmo K. Oksanen , alkutekstit
Henkilö Päivi Kosonen , valokuvat  (Valokuvaamo Tenhovaara)
Henkilö Toini Havu , laulujen sanoitus  (musiikkikappale Sinikan satu)
Henkilö Akseli Kosonen , muusikko  (laulu)
Henkilö Olavi Huuska , muusikko  (harmonikka)
Henkilö Heikki Aaltoila , musiikin johto
Kokoonpanot
Group Name Helsingin Teatteriorkesteri , orkesteri
Tuotantotiedot
Tuotanto
Tuotantokustannukset
1 654 684 mk
Julkaistu
1947
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
10.01.1947
Ensi-iltapaikat
Pori: Asto
Riihimäki: Riihilinna
Tampere: Kino, Petit
Turku: Bio-Bio, Pallas
Filmikopioiden määrä
7
Muut näytökset
  • 17.01.1947 Helsinki: Rex ensi-iltakierros
  • 02.02.1947 Jyväskylä: Suomi-Elo ensi-iltakierros
  • 09.02.1947 Lahti: Ilves ensi-iltakierros
  • 28.02.1947 Vaasa: Kino ensi-iltakierros
  • 01.03.1947 Oulu: Hovi ensi-iltakierros
  • 16.03.1947 Kuopio: Puijo ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 27.06.1991 TV2 Katsojia: 581 000
  • 17.03.1999 TV1
  • 18.10.2005 YLE TV2
  • 24.11.2009 YLE TV2
  • 09.07.2012 YLE TV1
  • 11.02.2014 YLE TV1
  • 05.03.2015 YLE TV1
  • 09.12.2016 Yle TV1
  • 15.06.2018 Yle TV1
  • 17.09.2019 Yle TV1
  • 24.09.2020 Yle TV1
  • 18.06.2021 Yle TV1
Kuvauspaikat
Ulkokuvat
Nurmijärvi: Lepsämä

Helsingin mlk.(nyk. Vantaa): kirkonkylä, Pyhän Laurin kirkko ja hautausmaa

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Studiot
Helsinki: SF-hallit, Oy Fenno-Filmin studio Pieni Roobertinkatu 12-14

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Kuvausaika
Kesä - syksy 1946
Sisältöseloste
Kesä 1942. Lenteelän nuori miniä Sinikka kokee tukahtuvansa appivanhempiensa talossa ja hallitsevan anopin varjossa. Hän valittaa yksinäisyyttään miehelleen Jukalle, joka on lomalla rintamalta ja joka yrittää olla mieliksi sekä äidilleen että vaimolleen. Sinikan ja Jukan lapsettomuus on anopin ja kyläläisten ihmettelyn aihe.

Siintolan Antti, naapuritalon nuori isäntä on autellut Lenteelän töissä niin että Jukka puhuu hänestä "varaisäntänä". Antti on haavoittunut talvisodassa ja hänellä on sairaalloinen vaimo Elsa, joka valittaa miehen laiminlyövän häntä ja tekeytyy hoivan tarpeessaan sairaammaksi kuin onkaan. Jukan lähdettyä Antti tarjoaa apuaan Sinikalle: he joutuvat lähekkäin, tunnustavat kaipuunsa ja syleilevät toisiaan. Samaan aikaan on puhjennut ukonilma ja nuoria väijyvä epäluuloinen anoppi pyörtyy salamaniskusta; Antti ja Sinikka kantavat hänet sisään.

Antin ja Sinikan suhde kypsyy elonkorjuuaikaan tultaessa. Eräänä iltana Antti soittaa Sinikalle ja kutsuu tämän kävelylle. Elsa kuulee puhelun, syyttää miestä rakastumisesta toiseen naiseen ja saa kohtauksen niin että Antti joutuu kantamaan hänet sänkyyn. Sinikka kieltäytyy Antin kutsusta, yrittää kirjoittaa Jukalle, mutta lähteekin pian ulos. Hän käy uimassa ja tapaa rannalla Aapelin, talvisodassa päähän haavoittuneen ja mieleltään järkkyneen erakon, jonka laulusta ja puheista on aavistavinaan oman kohtalonsa. Paetessaan hädissään Aapelin luota Sinikka törmää Anttiin, joka tunnustaa rakkautensa: he syleilevät, Sinikka taipuu Antin hyväilyihin ja antautuu. Kun he palaavat kotiin, Siintolassa valvoo Elsa, Lenteelässä anoppi.

Juorut Antin ja Sinikan suhteesta leviävät kylällä. Anoppi varoittaa Sinikkaa, ettei siedä minkäänlaista vilppiä talossaan eikä sitä että miniä on kylän juoruämmien hampaissa. Kun Jukka saa kahden kuukauden loman syyskyntöjä varten ja palaa kotiin, hän törmää heti juoruihin: Löppöskä, niiden innokkain levittäjä, paljastaa Sinikan uskottomuuden varsin suorasukaisesti. "Kuin kylvät, niin niität", Aapeli puolestaan sanoo ristiriitaisessa mielentilassa harhailevalle Sinikalle. Antti ja Jukka kohtaavat metsäaukiolla: Jukka käy toiseen käsiksi, Antti heittää hänet maahan, Jukka vetää esiin pistoolin, mutta Sinikka heittäytyy Antin suojaksi ja onnistuu kääntämään Jukan ampuman laukauksen suunnan ja haavoittuu itse käteen.

Kotona Sinikka tunnustaa Jukalle kaiken, sanoo suhteen olevan nyt ohi ja rakastavansa vain Jukkaa. "Jos rikkoo, niin pitää sovittaa", hän vetoaa ja Jukka taipuu sovintoon: "Olen oppinut rakastamaan sinua liian myöhään." He päättävät unohtaa menneet ja aloittaa uudelta pohjalta. Jukan palattua rintamalle Antti yrittää turhaan lähestyä Sinikkaa, joka pysyy lujana miehen rakkaudentunnustusten ja vetoomusten edessä.

Eräänä sunnuntaina jumalanpalveluksen aikaan Sinikka näkee näyssä Aapelin tulevan tupaan. Miehen arvoituksellisista sanoista Sinikka aavistaa Jukan kuolleen ja vaihtaa surupuvun ylleen. Pian kirkkoherra tuokin viestin Jukan kaatumisesta. Anoppi on lohduton, mutta Sinikka pysyy rauhallisena ja rukoilee Jukan haudalla, että Jumala antaisi hänelle anteeksi, koska Jukkakin antoi.

Anoppi ei toivu surustaan ja syyttää Sinikkaa Jukan kuolemasta. Eräänä yönä hän hourailee lähtevänsä Jukan luo, kiipeää ullakolle, hakee köyden ja tarjoaa sitä Sinikalle: "Sinä sen teit, sinä petit eikä hän jaksanut elää. Mene ullakolle ja sovita syntisi." Sinikka vastaa Jukan antaneen anteeksi. "Sovitus annetaan elämällä, ei kuolemalla". Sinikka paljastaa odottavansa Jukan lasta, mitä hän pitää merkkinä Jumalalta. Anoppi sulaa itkuun ja sovintoon, naiset nojautuvat toisiinsa.

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Aiheet
Lehdistöarviot
Kuudennen käskyn koettiin jo nimenvalinnastaan lähtien lankeavan suomalaisen elokuvan helmasynteihin, mutta elokuvassa nähtiin myös myönteisiä piirteitä. "Kuudes käsky tekee katekismuksensa osaavan katselijan jo ennen elokuvan näkemistä ärtyisäksi ja ankarasti arvostelevaksi", tunnusti J-a N-nen (Juha Nevalainen, Ilta-Sanomat 20.1.1947). "Ainakin niillä tahoilla, jotka toivovat elokuvamme valtaavan vähitellen muitakin aihealoja ja viittaavan kintaalla sen taikinan vatkaamiselle, jossa rakkauden avulla tapahtuva yleisön kosiskelu on ainoana ja jo väljähtyneenä hiivana. Sitä toivoa Kuudes käsky ei elähdytä, mutta kaksi hyvää asiaa siitä ainakin huomaa: maalaisten ankara ja ponnisteleva työ on kerrankin saanut osalleen monta kaunista filmimetriä. Ja onpa nyt selviydytty kaikesta ilman sikahumalaa, jopa kerrassaan ilman viinan voimaa. Rakentavia ilmiöitä lienevät molemmat."

"Juttu tuntuu sinänsä reilulta ja luontevalta, ja sujuuhan maalaiselämän kuvaus meikäläisiltä filmintekijöiltä ihan kuin itsestään", myönsi Ra. H. (Raoul af Hällström, Uusi Suomi 19.1.1947). "Mutta useasti eksytään suomalaisen filmin helmasyn teihin, joiden pitäisi olla yhtä kiellettyjä filmintekijöiltä kuin kuudennen käskyn rikkominen miehiään rintamalta odottelevilta rouvilta. Nämä helmasynnit ovat hitaus ja jäykkyys, liikapateettisuus, teeskennelty tuijottaminen ja liian brutaalien tehokeinojen käyttö. Tällaisia vikoja on Kuudennessa käskyssä useita."

"Toini Havun tekemän tarinan puitteet sinänsä ovat selvät ja dramaattiset loppuratkaisuun asti", ajatteli P. Ta-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 19.1.1947), "mutta nimenomaan anopin harhailu hirttonuorineen on sellainen hyppäys pois johdonmukaisuudesta, että se vie pohjan ja maun koko jutulta [- -]. Muuten on Orvo Saarikiven maalaiselämän kuvauksessa paikoin oikeata väriä, aitoa tunnelmaa silloin tällöin ja paljon pieniä hyviä detaljeja. Tahti vain on kiusaavan hidas [- -]. Jonkinlaista epätasaisuutta panee merkille niinikään tyylissä - yhtenäinen linja puuttuu."

Monien muiden tavoin T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 19.1.1947) valitti elokuvan psykologisia epäuskottavuuksia, mutta jatkoi: "Loppukohtaus tekee paisuttelustaan huolimatta väkevän vaikutuksen ja luo dramaattisen päätöksen elokuvalle. Hiukan vähemmän karmeita lähikuvia surun sokaisemasta vanhasta emännästä olisi saanut silti olla. Liika on aina liikaa. Mutta muuten yleisvaikutelma elokuvasta on edullinen, vaikkei mitenkään mullistava."

"Elokuvan alkupuoli on kovin tuttua ja sovinnaista maalaiselämän kuvausta suomalaisen elokuvan taattuun hidasrytmiseen tyyliin", arvioi O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 13.1.1947), "mutta loppu kohoaa vaikuttavasti ennen muuta Siiri Angerkosken oivallisen anopin tulkinnan ansiosta. Kerrankin on tälle lahjakkaalle näyttelijälle annettu muukin kuin koomillinen osa. Ansioksi on myös luettava, että filmin maalaisihmiset tekevät myös työtä, josta on useita hyviä välähdyksiä."

Muista näyttelijöistä Esko Vettenranta ja Tapio Rautavaara kuitattiin lähinnä "pitkänhuiskeina, uljaina ja juroina maalaispoikina", jotka "kyntämässä ja eloa korjaamassa ovat kätevämpiä kuin naista pidellessään" (Ra. H.). Eniten huomiota sai luonnollisesti naispääosan Ghedi Lönnberg, jossa Ra. H. näki "maalaisen tervettä ja uhkeata kauneutta, mikä hyvin sopii osaan. Hänestä todella uskoo, että hän kykenee hoitamaan suuret taikinat leivinuuniin. Tunneilmauksiinsakin hän saa sisäistä totisuutta."

"Hän on uhkea ja verevä ilmestys", koki myös O. V-hl, "mutta hän puhuu suomea auttamattomasti liian pehmeästi ruotsalaisittain, kerakkeita ei kuulu juuri lainkaan - mikäli hänen puhettaan muutenkaan kuulee, sillä filmin äänitys vuorosanojen kohdalta on suorastaan ala-arvoinen."

Kesän 1991 tv-esityksen yhteydessä elokuvalle ei enää liiennyt ensi-illan aikaista ymmärtämystä. Tarmo Poussu (Katso 25-26/1991) luki teoksen "Orvo Saarikiven epätasaisen ohjaajauran ilmeisimpiin kömmähdyksiin" ja perusteli: "Saarikiven ohjaus on jäykkää ja totista kuin sunnuntaisaarna. Kuluneita latuja kulkevan tarinan jokainen käänne on alleviivattu oikein olan takaa. Ilma on sakeana enteistä ja syntejä kadutaan jo ennen kuin niitä on ehditty edes tehdä. Suositellaan katsottavaksi Rocky Horror Picture Shown tapaan: isolla porukalla ja omia vastarepliikkejä sekaan heitellen. Inspiraatio taataan."

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Taustaa
Vuosina 1946 - 1947 toteutettiin kolmen ensikertalaisen alkuperäiskäsikirjoitukset: Esko Miettisen Menneisyyden varjo, Toini Aaltosen Nuoruus sumussa ja Toini Havun Kuudes käsky. Miettisen ja Havun työt jäivät tekijöidensä ainoiksi, Toini Aaltonen laati vielä käsikirjoituksen Maila Talvion romaaniin perustuneeseen Pimeänpirtin hävitykseen (1947).

Toini Havun Kuudennen käskyn repliikkejä muokattiin kuvattaessa kautta linjan. Sankarihautausjaksosta käy ilmi, että eletään jatkosodan vuotta 1942: Jukan kaatumispäiväksi on seppeleeseen merkitty 30.10.1942. Elokuvan ainoa sotajakso on kopioitu armeijan lääkintähuoltoa esittelevästä Puolustusvoimain Katsauksesta 77 (1943), jonka oli ohjannut Valentin Vaala.

Ulkokuvauksissa Nurmijärven Lepsämässä oli avustajina kylän asukkaita. Uintikohtauksessa Ghedi Lönnbergillä oli sijainen, jolle tilikirjan mukaan maksettiin 3700 markan palkkio. Sijaisnäyttelijän nimeä ei ole mainittu. Suurin osa studiokuvauksista - 217 kuvaa (Lenteelän tupa, kamari, porstua ja ullakko) - tehtiin Fenno-Filmin studiossa Pienellä Roobertinkadulla ja loput 71 kuvaa SF:n omilla Liisankadun halleilla.

Kuudes käsky oli Orvo Saarikiven 17. näytelmäelokuvaohjaus ja yhdestoista SF-työ. Saarikivi piti itse lopputulosta epäonnistuneena, mutta katsoi sen johtuneen tuottajan antamasta esitysnimestä. Elokuvan käsikirjoitus- ja työnimenä oli Elämä voittaa; Toini Havun luonnoksen nimenä oli alunperin Sovitus. Tapio Rautavaara puolestaan totesi kuvausten aikana Elokuvateatteri - Kinolehdessä (10/1946): "[- -] 30 vuotta sitten tämä olisi ollut hyvä aihe".

Myyväksi tarkoitetusta nimestään huolimatta Kuudes käsky menestyi suurimpien kaupunkien teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden 1947 keskiarvoa heikommin, Helsingissä vielä huonommin kuin maakuntakaupungeissa. Ensi-ilta oli 10.1.1947 Porissa, Tampereella, Turussa ja Riihimäellä viikkoa ennen Helsinkiä.

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Musiikki
1. "Sinikan satu"
Säv. Heikki Aaltoila, san. Toini Havu
Es. Akseli Kosonen, laulu ja harmonikka (playback, Olavi Huuskan harmonikkasäestys), kuuteen otteeseen, yht. 5' 30".


2. Hengellinen laulu
Säv. ja san. tunnistamaton
Sekakuoro ja urkuharmoni (off, radio), kahteen otteeseen, yht. 2' 50".

Huomautuksia:
"Sinikan satu" jatkuu taustamusiikin muunneltuna aiheena, Helsingin Teatteriorkesteri, joht. Heikki Aaltoila (off), kahteen kertaan, yht. 1' 45".

Hengellinen laulu on sama kuin elokuvassa Ristikon varjossa (1945).

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
2351
Tarkastuspäivä
09.01.1946
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2600 m
Veroluokka
25 %
Ikäraja
K
Osia
5
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastuspäivä
01.02.1950
Veroluokka
15 %
Ikäraja
K
Ilmoitus
luokittelu
Tarkastuspäivä
30.11.2012
Kesto/leikattu
01:26:14
Ikäraja
7
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, Aga-Baltic
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
95 min