Synnin jäljet

Synden lockar och straffar (ruotsinkielinen nimi)
Farligt lättsinne (ruotsinkielinen nimi Ruotsissa)
Synden lockar (ruotsinkielinen nimi Ruotsissa)
Synden frister (tanskankielinen nimi)
The Tracks of Sin (englanninkielinen käännösnimi)
Les Traces du pêché (ranskankielinen käännösnimi)
Spuren der Sünde (saksankielinen käännösnimi)
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Tiedätkö tämän sukupuolivalistuselokuvan kuvauksista, tekijöistä ja helsinkiläisistä kuvauspaikoista? Tunnistatko esiintyjiä?Tiedätkö elokuvan ruotsinkielisen version Synden lockar och straffar esiintyjistä?Mitä rooleja ovat näytelleet Ritva Lahti, Tutta Nenonen tai S. Nyman?

Synnin jäljet

Hannu Lemisen ohjaama Synnin jäljet (1946) on Sukupuolitautien Vastustamisyhdistyksen kanssa yhteistyössä tehty yhteiskunnallinen melodraama. Tuula Heino (Eeva-Kaarina Volanen), Mirri Kallio (Rauha Rentola) ja Aino Lahti (Ghedi Lönnberg) ovat huonetovereita sairaanhoitajataropistossa. Sairaalaharjoittelun alkaessa Aino saa työtoverikseen tohtori Eero Jokimon (Tauno Majuri), jolla on menneisyydessä ollut suhde oppilaskodin johtajattareen Viivi ”Tantta” Raskiin (Salli Karuna). Samalla Tuula alkaa lähentyä Mirrin kihlatun Ragnar Ekholmin (Tapio Rautavaara) kanssa, joka on alkanut epäillä Mirrin rakkautta ja uskollisuutta.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
7
Näyttelijät
Henkilö Eeva-Kaarina Volanen , Tuula Heino, sairaanhoitajataroppilas
Henkilö Rauha Rentola , Mirja Kallio, "Mirri", sairaanhoitajataroppilas
Henkilö Ghedi Lönnberg , Aino Lahti, sairaanhoitajataroppilas
Henkilö Salli Karuna , Viivi Rask, "Tantta", oppilaskodin johtajatar
Henkilö Siiri Angerkoski , Elli, oppilaskodin siivoojatar
Henkilö Kaija Suonio , Laura Eskelinen, kurssin johtajatar
Henkilö Aino Lohikoski , metsätyömiehen vaimo
Henkilö Tapio Rautavaara , muusikko Ragnar Ekholm
Henkilö Yrjö Tuominen , professori Kustaa Åhman
Henkilö Tauno Majuri , tohtori Eero Jokimo
Henkilö Olavi Reimas , tohtori Jokinen
Henkilö Kurt Londén , johtaja Melén
Henkilö Risto Veste , nuorukainen
Kreditoimattomat näyttelijät
Henkilö Matti Aulos , Ragnaria tutkiva lääkäri
Henkilö Veikko Linna , Mirriä lähentelevä mies
Henkilö Carl-Erik Creutz , radiokuuluttajan ääni
Avustajat
Kreditoimattomia tunnistamattomia sivuosien esittäjiä tai avustajia: Asta Inberg, Ritva Lahti, Veikko Uusimäki (Lähde: SKF 3) , avustajat
Tekijät
Tuotantotiedot
Tuotanto
Julkaistu
1946
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
09.08.1946
Ensi-iltapaikat
Helsinki: Astor, Rex
Tampere: Kino, Petit
Turku: Bio-Bio, Pallas
Filmikopioiden määrä
7
Muut näytökset
  • 16.08.1946 Pori: Asto ensi-iltakierros
  • 06.09.1946 Vaasa: Kinema ensi-iltakierros
  • 08.09.1946 Lahti: Ilves ensi-iltakierros
  • 23.09.1946 Jyväskylä: Suomi-Elo ensi-iltakierros
  • 29.09.1946 Kuopio: Puijo ensi-iltakierros
  • 08.12.1946 Oulu: Hovi ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 25.07.1991 TV2 Katsojia: 506 000
  • 10.03.1999 TV1
  • 21.11.2014 YLE TV1
  • 09.03.2015 YLE TV1
  • 13.09.2017 Yle TV1
  • 12.02.2019 Yle TV1
  • 19.08.2020 Yle TV1
  • 02.03.2021 Yle TV1
Kuvauspaikat
Ulkokuvat
Helsinki: Hietaniemenkadun puutaloalue (oppilaskodin portti), Hietaniemenkatu 7 (oppilaskoti), Kaivopuisto (Ragnar ja Tuula puistossa)

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Sisäkuvat
Helsinki: ravintola Kalastajatorpan Pyöreä sali Kalastajatorpantie 1, Pohjoinen Hesperiankatu 21 A 9 (Ragnarin asunnon porraskäytävä)

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Studiot
Helsinki: SF-hallit

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Kuvausaika
Kevät - kesä 1946
Sisältöseloste
Tuula, Mirri ja Aino ovat huonetovereita sairaanhoitajataropistossa. Eräänä iltana sekä Mirri että Aino ovat olleet ilman lupaa myöhään poissa: Mirri on juhlinut sulhasensa Ragnarin kanssa ja selviää paloportaiden ja parvekkeen kautta huomaamatta huoneeseen; Aino tulee luvattomalla avaimella etuovesta ja joutuu oppilaskodin ankaran johtajattaren Viivi Raskin, "Tantan", yllättämäksi.

Aamulla "Tantta" kuulustelee Ainoa, tiukkaa avaimesta ja uhkaa tyttöä erottamisella. Professori Åhman tuo aamurukouksiin uutisen, että muuan oppilaista on kunnostautunut liikenneonnettomuuden uhrien pelastamisessa edellisenä iltana. Kukaan ei pyynnöistä huolimatta ilmoittaudu, kunnes tohtori Eero Jokimo, professorin veljenpoika, joka niin ikään on osallistunut pelastustyöhön, tunnistaa Ainon sanomalehden kiittämäksi hyväntekijäksi. Eero ja Viivi ovat aikoinaan olleet rakastavaisia, mutta naisen yrityksistä huolimatta Eero ei halua uudistaa suhdetta.

Seuraavana lauantaina Tuula uskaltautuu juhlimaan Mirrin kanssa, joka on luvannut hankkia tytölle kavaljeerin. Salavihkaisen lähdön hämmingissä Tuula joutuu Ragnarin kyytiin Mirrin seuratessa vuokra-autolla. Tuula tutustuu Ragnariin, joka on säveltäjä ja esiintyy laulajana ravintolassa, ja alkaa tuntea vetoa miestä kohtaan, kun taas Mirri on altis toisen seuralaisen, Melénin houkutuksille. Kun tytöt aamuyöstä palaavat, "Tantta" odottaa heitä: Mirri erotetaan opistosta ennen kurssin toisen jakson, sairaalaharjoittelun alkua.

Sairaalassa Aino saa työtoverikseen Eeron, joka puhuu hänelle sukupuolitautien huolestuttavasta leviämisestä sodan aikana ja jyrkästä noususta sodan jälkeen sekä varoittaa syfilis-tartunnasta, jonka voi saada myös avohaavojen kautta. Mirri on kihloissa Ragnarin kanssa ja he asuvat yhdessä. Jouluaattona radiossa soitetaan Ragnarin säveltämä joululaulu; Mirri on tympääntynyt ja ottaa innokkaasti vastaan Melénin kutsun saapua juhlimaan. Ragnar lähtee vastahakoisesti mukaan: matkalla he ajavat kolarin, jossa Mirri saa vain naarmuja mutta Ragnar on vaarassa menettää näkönsä.

Sairaalassa Ragnar joutuu Tuulan hellään hoivaan, kun taas Mirri viettää aikaansa Melénin seurassa ja välttelee vierailua Ragnarin luona vedoten päänsärkyyn ja kurkkukipuun. Ragnar tulee epäluuloiseksi ja päästessään kotiin hän päättää teeskennellä sokeaa: mustien lasien takaa hän tarkkailee Mirriä, joka kokee olonsa ahdistavaksi ja aikoo lähteä salaa ulos jättäen kihlasormuksen pöydälle. Ragnar paljastaa näkevänsä, ajaa Mirrin ulos ja iskee tämän valokuvan säpäleiksi. Hädissään Mirri vetoaa Tuulaan, jonka Ragnar päästää sisälle ja joka onnistuu rauhoittamaan kuumetta ja kurkkukipua potevan miehen.

Opistossa Aino on jatkuvasti mustasukkaisen Viivin silmätikkuna. Eero yrittää puhua Viiville, jolloin selviää heidän suhteensa rikkoutumisen syy: Viivillä on aikoinaan ollut tauti, mikä on tehnyt hänet kyvyttömäksi saamaan lasta. Hän on tunnustanut kaiken Eerolle, joka on jättänyt hänet, sillä Eeron mukaan "vaimo on ennen kaikkea äiti". Nyt Eero epäilee Viivin kostavan menetyksensä oppilaille ja pyytää jättämään Ainon rauhaan; Viivi ei lupaa mitään.

Professori Åhman luennoi sairaanhoitajaoppilaille syfiliksestä ja kertoo oireista: ensimmäisessä vaiheessa haava, toisessa vaiheessa unettomuus, ruokahaluttomuus, kuume ja kurkkukipu, kolmannessa vaiheessa mätähaavat sekä 10 - 30 vuoden piilevän kauden jälkeen mahdollinen leviäminen aivoihin ja selkärankaan. Tuula hätääntyy, sillä hänen huulessaan on haava, ja hän epäilee Ragnarilla olevan taudin toinen vaihe. Miehen luona hän varmistuu asiasta löytäessään lääkepakkauksen; epätoivoissaan he heittäytyvät toistensa syliin. Yöllä Tuula näkee kauhukuvia taudin tuhoista. Ragnar syyttää takaisin haluavaa Mirriä portoksi, repii näkyviin syfiliksen merkit kummankin iholla ja kuristaa Mirrin kuoliaaksi.

Tuula tunnustaa hätänsä Ainolle, jonka tekemä laboratoriokoe vahvistaa Tuulan saaneen syfilis-tartunnan. Tuula vetoaa professoriin, joka lupaa auttaa muistutettuaan ensin "isien pahojen tekojen kostautuvan lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen". Samalla professori epäilee, että asiassa on peloteltu liikaa ja neuvottu liian vähän. Yllättäen Viivi suostuu järjestämään Tuulalle kymmenen kuukauden sairasloman ja salaamaan taudin laadun, jotta tyttö voisi jatkaa opintojaan. Opiston ovella professori tapaa Eeron ja vakuuttaa olevansa tyytyväinen: "Tässä talossa vallitsee kuri ja järjestys."

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Aiheet
Lehdistöarviot
SF:n valistuselokuva toivotettiin yksimielisesti tervetulleeksi. Aihe koettiin tärkeäksi ja arvostelijat olivat iloisesti yllättyneitä, että sukupuolitautien vastainen propaganda ei pystynyt tuhoamaan tarinan ja draaman arvoja. "Kun Hannu Leminen keväällä ryhtyi tekemään toista suomalaista syfilisfilmiä", aloitti P. Ta-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 14.8.1946) viitaten Rakkautensa uhriin (1945), "tuhahdettiin sille monella taholla epäluuloisesti. Liian tuoreessa muistissa oli näet vielä ensimmäinen vastaavanlainen yritys, Jägerin surullisenkuuluisa tapaus viime vuodelta. Mutta tällä kerralla SF kunnostautui ja avasi kotimaisen filmisesongin aivan kunniakkaasti."

"On tunnustettava", kirjoitti Ilta-Sanomien (15.8.1946) nimetön kriitikko, "että filmin tekijät ovat varsin onnistuneesti ratkaisseet tehtävän yhdistää voimakkaasti rakentava tendenssi puhtaasti juonelliseen esitykseen. Propaganda-aines ei häiritse elokuvan mielenkiintoisuutta kertomuksena samalla kun itse juoni alistuu notkeasti palvelemaan tendenssiä. Nimenomaan haluttaisi huomauttaa, että elokuvan päähenkilöiden väliset keskinäiset suhteet on saatu huomaamattomasti sulautumaan siihen järkyttävään taustaan, jonka sukupuolitautiprobleemi muodostaa."

"Tuntien suomalaisten elokuvatuottajien aikaisemmin yrittämät samantapaiset aiheet, olisi ollut syytä pelätä pahinta", arveli myös Ra. H. (Raoul af Hällström, Uusi Suomi 11.8.1946). "Mutta Hannu Leminen onkin suorittanut ohjaustehtävänsä hyvällä aistilla, asiallisesti aihettaan halliten, kertaakaan horjahtamatta sellaiseen, joka tässä yhteydessä vaikuttaisi tympäisevältä. Filmiin liittyvä opettavainen juonikin on selvästi ja loogillisesti esiintuotu."

"Allt som allt var det en lycklig säsongstart för inhemsk film", antoi Hans Kutter (Nya Pressen 12.8.1946) yleisarvionsa ja perusteli: "Filmen har den tändande gnistan: där finnes nerv och intensitet och säker behärskning av det ömtåliga ämnet. Skickligt och konsekvent kontrasterar Hannu Leminen sjukdomsförloppets utveckling gentemot de rent individuella kärleksscenerna. Filmen får härigenom en stram och effektiv arkitektur och en atmosfär av 'idyll under åskmoln'. En annan sak som man är regissören tacksam för är att han med god takt väjer för all den gnaskighet som ämnet direkt inviterar till."

"Ohjaaja on myös henkilövalinnassa ja ohjauksessa suorittanut yleensä kypsää työtä ja näyttelemisen taso onkin näinollen melko tasaisesti korkea", kiteytti P. Ta-vi yleisen mielipiteen. Ra. H. katsoi että "kokeneet ammattinäyttelijät" Yrjö Tuominen ja Salli Karuna "onnistuvat parhaiten", mutta muissa arvioissa sai enemmän huomiota nuori naiskolmikko, joista Eeva-Kaarina Volanen ja Ghedi Lönnberg olivat elokuvan ensikertalaisia. "Varsin miellyttävä tuttavuus on Eeva-Kaarina Volanen", luonnehti M. S. (Aamulehti 14.8.1946), "jonka luonnollinen, välitön oppilastyttö ihastutti suuresti. Rauha Rentolan vulgaari naistyyppi oli samoin oikeaan osattu, ja Ghedi Lönnbergin lempeä olemus sievine ja älykkäine kasvoineen jää toivottavasti edelleen valkokankaan näyttelijäkaartin joukkoon."

"Ennen kaikkea kiintyy huomio Eeva-Kaarina Volasen herkkiin ja persoonallisiin kasvoihin", kirjoitti T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 13.8.1946), "jotka poikkeavat täydellisesti meille niin tavanomaisesta 'söpönsuloisesta' filmikauneudesta. Ruotsalaisen teatterin näyttelijätär Ghedi Lönnberg on kaikesta päättäen myöskin lupaava löytö. Toistaiseksi hänen näyttelemisensä on vielä kankeata, mutta hän on miellyttävä ja viehättävän kultivoitunut kaikissa otteissaan ja liikkeissään. Rauha Rentola antaa tässä elokuvassa uuden vakuuttavan todistuksen lahjakkuudestaan ja monipuolisuudestaan."

Kesän 1991 tv-esityksen tiimoilla kriitikot olivat jo varsin varauksellisia. "Synnin jäljissä on paljon vieraannuttavia elementtejä", katsoi Jussi Karjalainen (Helsingin Sanomat 25.7.1991). "Elokuvasta on tullut vanhahtavaa ja ei-totta, vaikka sen opetuksellinen pohja oli alun perin totisinta totta." Tarmo Poussun (Katso 30/1991) mukaan käsikirjoitus on elokuvan "heikoin lenkki": "Hyviä tarkoituksia on käytetty epäuskottavan ja paikoin jopa naurettavasti poukkoilevan tarinan pyhittäjinä". "Ohjauksessaan Leminen on onnistunut tuntuvasti paremmin", jatkoi Poussu. "Olipa tarina sitten kuinka hutera tahansa, se sentään kulkee eteenpäin. Ja henkilöhahmojen käsittelyssä on lämpöä, jota kömpelöt juoniasetelmatkaan eivät pysty täysin tuhoamaan."

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Taustaa
Jäger-Filmin Rakkautensa uhri (1945) aloitti suomalaisessa näytelmäelokuvassa sukupuolitautien vaaroja käsittelevän sarjan. SF hyödynsi aihetta ensimmäisen kerran elokuvassa Nuoruus sumussa (1946), jossa tuottaja-ohjaaja Toivo Särkkä lisäsi syfilis-tartunnan draaman Toini Aaltosen alkuperäiskäsikirjoitukseen.

SF:n seuraava elokuva, Hannu Lemisen kirjoittama ja ohjaama Synnin jäljet rakentui kokonaan tälle teemalle. Alkuteksteissä ei käsikirjoituksen tekijää mainita, vain se, että elokuva on valmistettu yhteistyössä Sukupuolitautien Vastustamisyhdistyksen kanssa.

Tuottaja anoi Synnin jäljille verovapautta, mutta elokuvatarkastamo määräsi sen taide-elokuvien 25 %�:n veroluokkaan. Näytelmäelokuville tuohon aikaan harvinaisen, opetuselokuville kuuluvan verovapauden Synnin jäljet sai SF:n valitettua päätöksestä Valtion elokuvalautakunnalle. Elokuvan varsinainen valistava osuus sisältyy professori Åhmanin luentoihin sekä eräisiin tohtori Jokimon repliikkeihin. Käsikirjoituksesta on kuvattaessa tai leikkausvaiheessa jätetty pois useita eripituisia jaksoja ja osa professori Åhmanin vuorosanoista siirretty tohtori Jokiselle.

Synnin jäljissä nähtiin ensi kertaa valkokankaalla sekä Eeva-Kaarina Volanen että Ghedi Lönnberg. Elokuvasta valmistettiin samanaikaisesti myös ruotsinkielinen toisinto, osin näyttelijöitä vaihtaen. Suomenkielisen version kuvasi Kalle Peronkoski, ruotsinkielisen Felix Forsman. Suurimpien kaupunkien teatteriesityskertojen mukaan laskien elokuvan yleisömenestys oli hieman vuoden keskitasoa parempi. Ruotsinkielinen versio saatiin kaupaksi Ruotsiin, missä ensiesitys oli 31.12.1946 Haaparannalla. Tukholmassa ei elokuvaa koskaan nähty. Elokuva myytiin myös Bulgariaan ja Tanskaan.

Uuden Suomen yleisönosastossa 24.8.1946 julkaistussa kirjoituksessa Helsingin Sairaanhoitajatarkoulun oppilaskunta paheksui sitä, että Synnin jäljet oli sijoitettu sairaanhoitajatarkoulun piiriin sekä tapaa, jolla oppilaiden elämää oli kuvattu. Vastineessaan samassa lehdessä kolme päivää myöhemmin T. J. Särkkä torjui oppilaskunnan väitteet. Jäger-Filmi puolestaan uhkasi nostaa oikeusjutun SF:ää vastaan, syyttäen yhtiötä taiteellisesta varkaudesta ja vilpillisestä kilpailusta. Jäger-Filmin mukaan Synnin jälkien aihepiiri samoin kuin tapahtumatkin olivat suureksi osaksi samat kuin sen elokuvassa Rakkautensa uhri.

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Musiikki
1. Virsi 533 ("Me kiitämme Sua, Isämme - -"),
2. säkeistö
Säv. trad. saksalainen, san. Johannes Kolros, suom. Hemminki Maskulainen, muokannut Knut Legat Lindström
Es. "sairaanhoitajataroppilaat", laulu (playback, naiskuoro, urkuharmonin säestys), 1' 05".


2. Unelma kesäyössä
Säv. Harry Bergström, san. Usko Kemppi
1) Tapio Rautavaara, laulu, sekä orkesteri (off, radio), 0' 10".
2) Es. Tapio Rautavaara, laulu ja flyygeli, sekä viulisti, sellisti ja basisti (playback, orkesterin säestys), 1' 55".
3) Es. Rauha Rentola, hyräily (100 %), 0' 10".
4) Es. Tapio Rautavaara, hyräily (100 %), 0' 15".
5) Es. Eeva-Kaarina Volanen, piano (playback, tunnistamaton pianisti), kahteen kertaan, yht. 0' 45".
Levytys:
Teemu Grönberg ja Sointu-orkesteri; Sointu 807, 1946.
Eero Väre ja Univox-orkesteri, joht. Harry Bergström; Finlandia P 196, 1954.
Uudelleenjulkaisu cd-kokoelmalla Suomalainen elokuvamusiikki vol 5 - Musiikkia elokuvista 1946-1949; Artie Music AMCD 1042,
2013.


3. Stille Nacht, heilige Nacht / Jouluyö, juhlayö
Säv. Franz Gruber, sov. Harry Bergström
Orkesteri (off), 1' 05".


4. Joululaulu pikku Tuulalle
Säv. Harry Bergström, san. Usko Kemppi
Tapio Rautavaara, laulu, sekakuoro ja orkesteri (off, radio), 0' 45".
Levytykset:
Eero Väre, Metro-tytöt ja Rytmi-yhtye, joht. Harry Bergström; Rytmi VR-6006, 13.2.1948.
Uudelleenjulkaisu cd-kokoelmalla Suomalainen elokuvamusiikki vol 5 - Musiikkia elokuvista 1946-1949; Artie Music AMCD 1042,
2013.
Tapio Rautavaara ja Markku Söderström; Triola TS-434, 28.11.1960.


5. Tanssimusiikki
Säv. Harry Bergström
Piano (off), 0' 15".


6. Improvisaatio
Säv. Harry Bergström
Es. Tapio Rautavaara, piano (playback, Harry Bergström, piano), 1' 40".

Huomautuksia:
Unelma kesäyössä (nro 2) on muunneltuna aiheena sekä alku- että loppumusiikissa.

Rauha Rentola viheltelee (100 %), 0' 05", ja hyräilee (100 %), 0' 10", Tapio Rautavaara viheltelee (100 %), 0' 05".

Tanssimusiikin (nro 5) aikana "juhlijat" tanssivat.

- Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
2239
Tarkastuspäivä
07.08.1946
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
80 min
Kesto/leikattu
2200 m
Veroluokka
25 %
Ikäraja
K
Osia
4
Tarkastuselin
LTK
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
2239
Tarkastuspäivä
09.08.1946
Veroluokka
VV
Ikäraja
K
Ilmoitus
luokittelu
Tarkastuspäivä
11.12.2015
Kesto/leikattu
1;:17:31
Ikäraja
7
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, Aga-Baltic
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
80 min