Huijarien huvittavat huiputtajat

Skämtsamma skojares skälmstycken (ruotsinkielinen nimi)
Swindling the Swindlers (englanninkielinen käännösnimi)
Les Charmeurs charmants des charlatans (ranskankielinen käännösnimi)
Gauner und Schwindler (saksankielinen käännösnimi)
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Tiedätkö Turussa ja lähikunnissa kuvatun elokuvan kuvauspaikoista, elokuvan tekijöistä tai esiintyjistä?

Huijarien huvittavat huiputtajat

Aarne Kivimäen ohjaama ja yhdessä Eino Kivimäen kanssa käsikirjoittama komedia Huijarien huvittavat huiputtajat (1945) sijoittuu 1940-luvun puolivälin Turkuun, jonne Sami Pitkänen (Mikko Miehelä) ja Santtu Pätkänen (Eino Hyrsky) ovat saapuneet Amerikasta. Kaverukset päätyvät töihin ravintolaan, jonka johtaja Olikka (Kullervo Hurttia) on mustaa pörssiä ja elintarvikekorttien väärennöstä harjoittavan koplan pomo. Ystävät pakenevat kaupungista ja saavat töitä tuttavaltaan Veikko Koivuselta (Jouni Sarto), joka suunnittelee ihanteellista maatalousyhdyskuntaa. Kun Olikka sanoo irti Veikon lainan ja yrittää viedä tämän tyttöystävän Liisan (Kit Eivor), kaverukset puuttuvat asiaan.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
S
Näyttelijät
Henkilö Mikko Miehelä , Sami Pitkänen
Henkilö Eino Hyrsky , Santtu Pätkänen
Henkilö Jouni Sarto , Veikko Koivunen
Henkilö Kit Eivor , Liisa Lassila
Henkilö Kullervo Hurttia , johtaja Oskari Olikka, "Timantti"
Henkilö Ada Pääkkönen , ravintola Soihdun emännöitsijä
Henkilö Annie Mörk , Lassilan muori, Liisan täti
Henkilö Kaarina Vahtonen , Essi, "Timantin" ystävätär
Henkilö Kerttu Hämeranta , Sanni, Koivusen piika
Henkilö Eino Weckström , autonsa myyvä toimittaja X
Henkilö Hannes Jokelainen , tunnistamaton rooli
Henkilö Emil Saarinen , Ape, "Timantin" apuri
Henkilö Sirkka Serjo , Mari, Koivusen piika
Kreditoimattomat näyttelijät
Henkilö Urho Harkola , "Timantin" apuri
Henkilö Tauno Lehtonen , "Timantin" apuri
Henkilö Markku Vikla , "Timantin" apuri
Henkilö Helge Siimes , ravintolan vahtimestari
Henkilö Pirkko Jaakkola , laulajatar ravintolassa
Henkilö Valma Auvinen , tarjoilija
Henkilö Senni Lehto , Veikon äiti
Henkilö Yrjö Linden , Koivusen renki
Henkilö Pentti Viherluoto , kitaransoittaja
Henkilö Yrjö Honkanen , harmonikansoittaja
Henkilö Armas Välimäki , viulunsoittaja
Henkilö Lea Linden , laulajatar
Tekijät
Henkilö Aarne Kivimäki , Ohjaaja
Henkilö Aarne Kivimäki , käsikirjoitus
Henkilö Eino Kivimäki , käsikirjoitus
Henkilö Eino Kivimäki , kuva
Henkilö Ensi Kalevi , ääni
Henkilö Pentti Viherluoto , musiikki
Henkilö Harry Etelä , laulujen sanat
Henkilö Irene Kajas , apulaisohjaaja
Yhteisö Adams Filmi Oy , levittäjä
Kreditoimattomat
Henkilö Rauha Kilpikoski-Huuskonen , tuottaja
Henkilö Eino Kivimäki , leikkaus
Henkilö Viljo Puola , lavastus
Henkilö Aarne Kivimäki , lavastus
Henkilö Eino Kivimäki , lavastus
Henkilö Valtteri Jokela , äänittäjän assistentti
Henkilö Antero Hytinkoski , musiikin sovitus
Henkilö Hilding Bäckström , muusikko  (basso)
Henkilö Vilho Parmas , muusikko  (saksofoni)
Henkilö Vilho Roinila , muusikko  (saksofoni)
Henkilö Antero Hytinkoski , muusikko  (lyömäsoittimet)
Henkilö Pirkko Jaakkola , muusikko  (laulu)
Henkilö Mikko Miehelä , muusikko  (laulu, kitara)
Henkilö Eino Hyrsky , muusikko  (laulu)
Henkilö Lea Linden , muusikko  (laulu)
Henkilö Veikko Huuskonen , muusikko  (laulu)
Henkilö Kitty Hällfors , muusikko  (laulu)
Henkilö Pentti Viherluoto , muusikko  (laulu, kitara)
Henkilö Armas Välimäki , muusikko  (viulu)
Henkilö Yrjö Honkanen , muusikko  (harmonikka)
Tuotantotiedot
Tuotanto
Julkaistu
1945
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
09.12.1945
Ensi-iltapaikat
Helsinki: Bio-Bio
Muut näytökset
  • 04.01.1946 Turku: Pallas ensi-iltakierros
  • 20.01.1946 Jyväskylä: Suomi-Elo ensi-iltakierros
  • 01.02.1946 Tampere: Kino, Petit ensi-iltakierros
  • 14.02.1946 Vaasa: Kinema ensi-iltakierros
  • 24.02.1946 Pori: Asto ensi-iltakierros
  • 25.08.1946 Kuopio: Kuvapirtti ensi-iltakierros
  • 23.03.1947 Oulu: Kuohu ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 30.08.1981 MTV1 Katsojia: 443 000
Kuvauspaikat
Ulkokuvat
Turku:
Ruissalo (ulkokuvat puisto- ja maaseutumaisemassa), Ruissalon puistotie lähellä Honkapirtin risteystä (hevosen talutus ja ratsastus maaseudulla, autokaupat, Santun ja Samin autolla-ajo), Läntinen Rantakatu 7 (ravintola Soihdun edusta), Hedelmätuote Oy:n varaston edusta Itäinen Pitkäkatu 3, taustalla nro 1 (Santtu ja Sami ratsastavat kaupungilla), Lounais-Suomen Osuusteurastamon edusta, porttikäytävä ja sisäpiha Itäinen Pitkäkatu 4 (Filemon-hevosta viedään teurastettavaksi), Aurakatu 10, Kauppatori (Sami ja Santtu pakenevat emännöitsijää Kauppatorille juosten raitiovaunuun), Ruissalon kartano Kartanontie 36 (Koivusen kartanon päärakennus ja talli), ranta Ruissalossa (nuoret rannalla ja uimassa, Santtu ja Sami naisystävineen rannalla), huvila Ruissalon puistotie 476 (Lassilan muorin mökki), tanssikallio Ruissalossa Kasvitieteellisen puutarhan vieressä (tanssikallio), Urheilupuiston lampi (nuoret metsälammella), poliisiaseman edusta Vanha Suurtori 3 (ratsupoliisien lähtö poliisiasemalta), Tuomiokirkkosilta, Kauppatori, rautatieasema ja sen matkustajalaituri (poliisien matka ratsain ja junalla), Uudenmaantien sorakuopat eli hiekkakuopat lähellä vanhaa hautausmaata (poliisit ja Veikko ratsastavat hiekkakuopalla), Pyhän Katariinan kirkko Nummen kaupunginosassa (nyk. Kirkkotie 46) (vihkikirkko ja sen portti)

- Toim. Juha Seitajärvi (2022) Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta.
Studiot
Turku:
raittiusyhdistys Toivo II Kaskenkatu 16 b

- Toim. Juha Seitajärvi (2022) Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta.
Kuvausaika
Kesä 1945
Sisältöseloste
Sami Pitkänen ja Santtu Pätkänen ratsastavat kaupunkiin Filemon-hevosellaan, jonka he aikovat myydä teurastamoon mutta eivät viime hetkellä hennokaan. He jonottavat ravintolaan, joka tarjoaa "erikoisillallisen" 13 markan hintaan, mutta miesten tilaama illallinen maksaakin yli 400 markkaa. He jäävät kiinni laskusta ja joutuvat työhön keittiöön, missä Santtu rikkoo lautaspinon liukastuessaan Samin jättämiin perunankuoriin. Ravintolan johtaja Olikka, "Timantti", on myös mustaa pörssiä ja elintarvikekorttien väärennöstä harjoittavan koplan pomo. Kun Sami ja Santtu kertovat tulevansa Amerikasta ja olevansa esiintyviä taiteilijoita, Olikka antaa miesten esittää cowboy-numeronsa ravintolassa: menestys on niin hyvä, että rötöksensä korvaukseksi kaverukset saavat määräyksen esiintyä iltaisin viikon ajan ja kuoria perunoita päivisin.

Huolimatta riuskan emännöitsijän vartioinnista Sami ja Santtu onnistuvat karkaamaan huoneestaan ikkunan kautta ja köyden avulla. Ratsastaessaan maantiellä he kohtaavat miehen, joka ei saa autoaan käyntiin ja haluaa vaihtaa sen Filemoniin. Kaverukset suostuvat vaihtokauppaan ja saatuaan auton käyntiin jatkavat matkaansa. Hätistäessään ampiaista Santtu tulee ohjanneeksi sivutielle, missä auto pysähtyy puukaasuttimen tyhjennyttyä.

Lähistöllä pitää taloa Veikko Koivunen, Samin ja Santun vanha tuttava, joka on palannut Suomeen karjafarmiltaan Texasista ja suunnittelee kylään ihanteellista maatalousyhdyskuntaa maaltapaon estämiseksi. Veikko seurustelee Lassilan Liisan kanssa, jota myös Olikka tavoittelee uhaten Liisan kasvatusäitiä häädöllä mökistä, ellei tyttö suostu naimakauppaan. Veikko pyytää Olikkaa, jonka kopla pitää päämajaansa paikkakunnalla, suunnitelmansa rahoittajaksi: sen sijaan Olikka sanoo irti puolen miljoonan lainan, joka Veikon on maksettava viikon kuluessa pelastakseen tilansa. Veikko lupaa rahat seuraavaksi päiväksi.

Sami ja Santtu ilmestyvät Koivusen taloon ja saavat työtä Veikolta. Kaverukset tutustuvat piikoihin, Mariin ja Sanniin, ja tekevät vaikutuksen heihin ylvästelemällä tuntevansa Clark Gablen ja Errol Flynnin. Liisan kasvatusäiti saa tytön suostumaan avioliittoon Olikan kanssa teeskentelemällä sydänkohtausta. Liisa puolestaan käyttää päänsärkyä verukkeena päästäkseen eroon Olikasta ja tavatakseen Veikon juhannustansseissa, joissa Santtu ja Sami seurustelevat rakastuneesti Marin ja Sannin kanssa. Liisa kertoo Veikolle joutuvansa pakkonaimisiin ja he laulavat yhdessä haikean jäähyväislaulun.

Veikko lähtee hakemaan rahaa pankista. Olikka tietää asiasta ja määrää erään miehensä ryöstämään rahat. Tällä välin Sami ja Santtu, jotka ovat etsimässä kadonnutta lehmää, pelästyvät ukkosta ja suojaa hakiessaan osuvat konnien lymypaikkaan. He näkevät ja tunnistavat Veikon salkun ryöstäjän kädessä, löytävät seinän salalokerosta rahaa ja Olikan pimittämän maatalousministeriön kirjeen, joka suhtautuu myötämielisesti Veikon suunnitelmaan.

Samaan aikaan Olikan mustasukkainen naisystävä Essi, jota mies pitää vartioituna kaupungissa, saa tietää Olikan avioaikeista: hän juonii itsensä vapaaksi, kiirehtii Veikon luo ja kertoo kaikki tietonsa kiristyksestä, ryöstöstä ja väärennöksistä. Veikko hälyttää poliisin ja lähtee itse Essin, Santun ja Samin kanssa koplan piilopaikkaan, missä he kaikki joutuvat yllätetyiksi ja vangeiksi. Ensin junalla ja sitten ratsain paikalle rientävät poliisit kuitenkin ehtivät hätään ja vapauttavat heidät.

Tällä välin Olikka valmistautuu häihinsä Liisan kanssa. Veikko ja kaksi poliisia ratsastavat pikavauhtia Lassilaan estääkseen vihkimisen ja onnistuvat siinä, kun Liisa epäröi pitkään sanoa "tahdon". Olikka vetää aseen esiin ja pakenee toisen poliisin hevosella, ampuen kohti takaa-ajavaa Veikkoa. Sami ja Santtu, jotka ovat seuranneet Veikkoa autollaan ja juuttuneet metsään, pääsevät yllättämään Olikan, jolta ammukset ovat loppuneet. Poliisit saapuvat Veikon kanssa ja pidättävät Olikan. Pian Veikko ja Liisa viettävät häitään Santun ja Samin myhäillessä Sannin ja Marin seurassa.

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Aiheet
Lehdistöarviot
Valtalehden arvostelijat olivat tylyjä myös turkulaisten uutta yritystä kohtaan. "Kotimainen mätämuna", kuului P. Ta-vi:n (Paula Talaskivi, Ilta-Sanomat, joulukuu 1945) tuomio. Kirjoittajan mukaan elokuva "ylittää kyllä kaikki odotukset avuttomuudessaan": "Tekijäin viime vuonna nähty ensimmäinen tuote oli sentään mainiossa vauhdikkuudessaan jollakin lailla hupaisa katsella, mutta tämänkertainen tapaus on kerta kaikkiaan mahdoton. Ainoa, mikä jutussa joskus voi huvittaa, on Pitkäs- ja Pätkäs-parin merkillinen luonnollisuus - he eivät juuri näy näyttelevän."

"Niin mielellään kuin antaisi tunnustusta muualla maassa kuin pääkaupungissa tapahtuvalle yritteliäisyydelle", pohjusti O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 3.2.1946), "ei voi muuta kuin valittaa, että sellainenkin filmi kuin Huijarien huvittavat huiputtajat [- -] on valmistettu. Tosin se ei pyrikään olemaan muuta kuin kevyimmän laatuista ajanvietettä, mutta jokin raja täytyy toki siinäkin olla. Alkeellinenkin komiikka voisi puolustaa paikkaansa, jos se olisi aitoa ja jos siinä olisi edes siteeksi loogillisuutta, mutta Huijarien huvittavat huiputtajat on sellaista sekamelskaa, että sen voi sulattaa vain alle 10-vuotiaan henkisellä kehitystasolla oleva henkilö. Kun filmi lisäksi myöskin teknilliseltä suoritukseltaan on perin heikko, on se kokonaisuudessaan surullinen tapaus - olipa tekijöiden yritys sitten miten hyvä ja vilpitön tahansa."

"Många fatala alster har den inhemska filmen på sitt okänsliga samvete", johdatteli T. O. (Nya Pressen 11.12.1945). "Men att en sådan intrampning som Kansanfilmis 'skämtsamma' komedi ser dagens ljus anno 1945 är ytterst svårsmält. Filmen är en sillsalad på till den grad urvattnade tricks att man baxnar. Foto och ljud hör hemma i filmproduktionens blöjor. Den imbecilla intrigen återges i ett tempo och med en plumphet som möjligen kan tilltala någon mindre vetande individ."

Maaseutulehdistä löytyi ymmärtämystä elokuvalle ja vastahankaa pääkaupungin makutuomareille. "Mutta 'mätämuna' saattaa olla yleisön mielestä hauska ja sitä saatetaan käydä katsomassa", heitti Elo K. (Keskisuomalainen 27.1.1946), "kun taas samaan aikaan pääkaupunkiarvostelun ylistämä tuote kerää - tyhjiä katsomoita. Kaikkihan alkaa vähästä [- -]. Tämä farssike on alkua ja alkua kaikkein keveimmällä linjalla. Ei ole pyrittykään korkeuksiin. Vain naurun mahdollisuuksien varaamiseen. Ainakin perjantai-illan yleisö näytti ymmärtävän tilanteen ja nauravan. Tarkoitus oli siis saavutettu."

"Elokuvasta ovat eräät helsinkiläiset arvostelijat kiirehtineet antamaan kovin kirpeitä arvosteluja", kommentoi myös Uuden Auran (6.1.1946) nimetön kirjoittaja, "mutta näin turkulaisesti arvostellen täytynee sanoa, että siinä on paljon hyvääkin. Ruissalon kaunis suvinen luonto esiintyy elokuvassa aika lailla edukseen, vaikka toisaalta olisi toivonut, että kamera olisi vanginnut näitä kauniita Ruissalo-näkymiä enemmänkin. Elokuvassa esiintyy myös joukko tunnettuja taiteilijoitamme, jotka elehtivät luontevasti kameran edessä. Elokuvan kaksi sankaria tekevät Majakka ja Perävaunu -tyyliin kaiken voitavansa yleisön hauskuttamiseksi, ja muutkin esiintyjät yrittävät panna parastaan. Reippaat ratsastuskohtaukset tuovat mieleen vauhdikkaimmat villin lännen elokuvat."

"Kuvassa on useita hauskasti keksittyjä ja varsinkin nuorempaa yleisöä kovasti huvittavia kohtauksia", kiitti Y. V. (Kansan Lehti 5.2.1946), "ja aikuista katsojaa naurattavat monet mahdottomat tilanteet ja kömmähdykset. Mutta esim. juhannustanssiaisissa oli tavattu oikea tunnelma ja ratsastuskohtaukset olivat vauhdikkaita milteipä amerikkalaiseen tyyliin. Pentti Vihersalon (po. Viherluoto) säveltämään musiikkiin sisältyy muutamia hauskoja iskusävelmiä. Esiintyjistä onnistuivat parhaiten varsinaiset ammattinäyttelijät, kuten Kaarina Vahtonen, Emil Saarinen ja Ada Pääkkönen, jonka viimeksimainitun turski ravintolan emäntä oli todella reipas suoritus."

Kahdenlaista ilmaa oli myös vuoden 1981 tv-esityksen yhteydessä. "Huijarien huvittavat huiputtajat on komediana vaatimaton, toki osin hauska ja yllätyksellinenkin, mutta nähtävästi käsikirjoitus on jäänyt puutteelliseksi", sovitteli Mikael Fränti (Helsingin Sanomat 30.8.1981) ja Tapani Maskulan (Turun Sanomat 29.8.1981) mukaan Kivimäen farssit "säilyvät aikakirjoissa dokumentteina lannistumattomasta innostuksesta ja yrityshalusta. Alkeellista tekotapaa ja mykkäfilmi tyyliä kiinnostavammat ovat kuvien välittämät näkymät silloisesta Turusta sekä sen lähiympäristöstä, puhumattakaan Pentti Viherluodon säveltämästä musiikista tai tuttujen kasvojen herättämistä muistoista."

Markku Tuuli (Katso 35/1981) sitävastoin oli jyrkkä: "Huijarien huvittavat huiputtajat on niitä elokuvia, joiden esittämiseen televisiossa ei oikeastaan olisi mitään syytä, vaikka niitä ei aikaisemmin kuvaruudussa olekaan nähty. Aarne Kivimäen ohjaus on täysin holtitonta, elokuva on alkeellisesti näytelty ja tarinassa ei ole järjen hiventäkään."

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Taustaa
Turkulaisten pienyrittäjien Aarne ja Eino Kivimäen esikoisfarssin Kaksi kivaa kaveria (1944) oli rahoittanut paikallinen liikemies Lauri Eijamo, joka huolehti myös elokuvan levityksestä. Seuraavan farssinsa Huijarien huvittavat huiputtajat päärahoittajaksi Kivimäet löysivät jyväskyläläisen Suomi-elokuvateatterin pääomistajan Rauha Kilpikoski-Huuskosen (1894 - 1983). Osa rahoituksesta saatiin levitysennakkoina Adams Filmistä. Veljesten yhtiön, Turun Elokuva Oy:n, nimi muutettiin 5.3.1945 Kansan-Filmi Oy:ksi, ja Rauha Kilpikoski-Huuskonen valittiin sen toimitusjohtajaksi 1.8.1945. Rauha Kilpikoski oli elokuvateatterialan veteraaneja ja yksi toukokuussa 1923 muodostetun Suomen Biografiliitto ry:n (myöhemmän Suomen Filmikamari ry:n) 22:sta perustajajäsenestä.

Käsikirjoituksen tekivät jälleen veljekset yhdessä. Edellisen elokuvan tapaan juoni sai vaikutteita mykän kauden farsseista, romanttisista komedioista ja lännenelokuvista; allitteroitu nimi taas viittasi tietoisesti Majakka ja Perävaunu sekä Ohukais- ja Paksukais -elokuviin.

Turussa kuvatun elokuvan pitkää ja laihaa Sami Pitkästä esitti Mikko Miehelä, lyhyempää Santtu Pätkästä Eino Hyrsky. Tarinan nuorena sankarina nähtiin Jouni Sarton nimellä Rauha Kilpikoski-Huuskosen nelikymppinen aviomies, näyttelijä Veikko Huuskonen (1905 - 1959). Hänen vastanäyttelijänsä Kit Eivor oli oikealta nimeltään Kitty Hällfors, turkulaisen eläinlääkärin 17-vuotias tytär ja Åbo Svenska Teaternin oppilasnäyttelijä. Sirkka Serjoksi mainittu esiintyjä taas oli turkulaisen Kinola-elokuvateatterin projektorienhoitaja Sirkka Söderholm. Veikko Koivusen äitiä esittävä Senni Lehto tunnettiin näyttelijänä paremmin tyttönimellään Senni Nieminen - vuosina 1937 - 1943 hänen aviopuolisonaan oli näyttelijä Toivo Lehto. Vahtimestaria esittävä nuori Helge Siimes oli myöhemmin 1950- ja 1960-luvulla tunnettu viihdemanageri.

Liisa Lassilan rooliin tuottajat ajattelivat alunperin Tampereen Teatterin näyttelijää Kaarina Vahtosta, joka kuitenkin valitsi mieluummin "gangsterin heilan" eli Essin osan. Kirjeessään Valtion elokuvatarkastamolle yhtiö perusteli roolivalintoja mm. seuraavasti:

"'Liisan' osassa piti ratsastaa, eikä Kaarina Vahtonen ollut koskaan ratsastanut. Kitty Hällfos oli käynyt ratsastuskoulun. Kitty Hällforssin kotikieli on ruotsi ja puhuu hän huonosti suomea. Edellä mainituista seikoista johtuukin jäykkä replikoiminen filmissä (jäykempiä replikoimisia on kuultu suomalaisissa 'taide-elokuvissa'). Myös oli koneitten alituinen 'ramppikuume' omiaan hermostuttamaan yhtähyvin nuorempia kuin vanhempiakin esiintyjiä - ja myös 'komentajia'.

Ja vielä Kitty Hällforsin puolustukseksi. Kuka 17-vuotias jättäisi ottamatta filmiosan kun se hänelle tarjotaan. Ja tuottamon puolustukseksi. Kuka rahanpuutteessa kitistelevä tuottamo keskeyttäisi kalliin filmaustyön pienen osan vuoksi aikana, jolloin taiteilijat ovat kiinni kuka kiertueissa kuka filmauksessa.

Nämä ovat tietenkin seikkoja, joita sensuroijien ei tarvitse ottaa lukuun, mutta onhan aina kuitenkin hyväksi laajentaa tietopiiriään."

Elokuvan musiikin sävelsi turkulainen Pentti Viherluoto. Hänen veljensä Aimo Viherluoto kirjoitti laulujen sanat nimimerkillä Harry Etelä. Elokuvassa kuultavan häämarssin Pentti Viherluoto oli alunperin säveltänyt omiin häihinsä.

Elokuvan apulaisohjaajaksi alkutekstit ilmoittavat Irene Kajas- ja käsiohjelma Ireene Kajas -nimisen henkilön - tämän taiteilijanimen takana on puolestaan Rauha Kilpikoski-Huuskonen. Hänen osuutensa ohjauksesta lienee ollut lähinnä muodollista laatua. Uuden Auran haastattelussa 26.8.1945 "rouva Irene Kajas" kertoi "omintakeisesti" ohjanneensa "erään lampikohtauksen" ja tätä varten kuljettaneensa "Urheilupuiston lammikkoon omakätisesti lumpeita korissa Littoisten järvestä". [- -] "Niin että vaikeutensa sitä on ohjaustyössäkin, kun ei riitä se, että ohjaa elokuvan sankariparia, nuoria rakastavaisia, vaan saa 'ohjata' myös tuulen mukana lammen pintaa pitkin poispäin liukuvia valkolumpeita."

Elokuvateatterin lisäksi Rauha Kilpikoski-Huuskosen toimeliaisuus ulottui myös kustannusalalle. Hän toimitti ja julkaisi vuosina 1945 - 1951 aikakauslehteä, jonka nimenä oli aluksi Laulun maa ja vuoden 1945 lopusta alkaen Tuulia. Elokuvan eräässä kohtauksessa lehti nähdään Eino Hyrskyn kädessä.

Huijarien huvittavien huiputtajien kuvakulmien vaihdosten yhteydessä on runsaasti klaffausvirheitä. Elokuvan alussa nähdään paikallisen sanomalehden, Uuden Auran kesäkuun 2. päivän 1945 numero - myöhemmin näkyvä Maatalousministeriön kirje Veikko Koivuselle on päivätty neljä vuotta aikaisemmaksi eli heinäkuun 1. päiväksi 1941.

Elokuvassa Veikko Koivunen kertoo saaneensa idean suunnittelemaansa Korpisuon ihannetilaan työskennellessään farmarina Texasissa. Hänen mallitilassaan voidaan nähdä piirteitä myös neuvostoliittolaisista kolhooseista.

Valtion filmitarkastamo sijoitti 20.11.1945 elokuvan korkeimpaan kotimaiseen eli 35 %:n veroluokkaan. Veroluokituksen muututtua vuoden 1946 alussa siten, että ajanviete-elokuvien veroprosentiksi tuli vastedes 30 % Huijarien huvittavat huiputtajat toimitettiin maaliskuussa 1946 vasta tehtäväänsä nimitetylle Valtion elokuvatarkastamolle, varustettuna huomautuksella: "Filmi on uudelleen leikattu veroluokan alentamiseksi." Tarkastamo ei kuitenkaan muuttanut edeltäjänsä päätöstä, ja myös yhtiön valitus Valtion elokuvalautakunnalle jäi tuloksettomaksi. Lautakunta oli päätöksessään yksimielinen. Kansan-Filmi vetosi toukokuussa 1946 vielä ylimpään valituselimeen, Korkeimpaan hallintooikeuteen. KHO katsoi elokuvan eikä harkinnut aiheelliseksi muuttaa aiempia päätöksiä, joskin yksi sen jäsenistä puolsi eriävässä lausunnossaan leimaveron alentamista.

Kirjeessään elokuvalautakunnalle Rauha Kilpikoski-Huuskonen piti elokuvan nimeä epäonnistuneena, hänen mukaansa parempi olisi ollut "Kerran kesällä kilpasilla". Huijarien huvittavat huiputtajat jäi Aarne ja Eino Kivimäen viimeiseksi elokuvaksi. Elokuvan ensi-ilta oli Helsingissä jo 9.12.1945 Bio-Biossa, Turussa vasta 4.1.1946 Pallaksessa. Yleisömenestys oli teatteriesityskertojen mukaan laskien Helsingissä heikko, ja muissakin suurissa kaupungeissa tuntuvasti vuoden keskitason alapuolella. Lahdessa elokuvaa ei esitetty.

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kokoelmissa ei ole elokuvan käsikirjoitusta eikä valokuvien negatiiveja.

- Toim. Juha Seitajärvi (2022) Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Musiikki
1. Uninen neekeri (alkusoitto)
Säv. Pentti Viherluoto, sov. Antero Hytinkoski
Orkesteri (off, alkutekstit), 0' 40".


2. Pikku cowboy
Säv. Pentti Viherluoto, san. Harry Etelä ( = Aimo Viherluoto), sov. Antero Hytinkoski
1) Orkesteri (off, alkutekstit), 0' 45".
2) Es. Eino Hyrsky, laulu, ja Mikko Miehelä, laulu ja kitara (playback, orkesterin säestys), 2' 10".
3) Orkesteri (off), kaksi kertaa, yht. 1' 05".
Levytys:
Veli-Matti Kaitala; Rytmi SR-7003, 1948.
Uudelleenjulkaisu cd-kokoelmalla Suomalainen elokuvamusiikki vol 4 - Levytyksiä vuosilta 1943-1945; Artie Music AMCD 1039, 2012.
Heikki Juhani ja Odeon-orkesteri, joht. Harry Bergström; Odeon PLD-116, 1955.


3. Samin ja Santun ratsastus
Säv. Pentti Viherluoto, sov. Antero Hytinkoski
1) Tunnistamaton mies, vihellys, ja orkesteri (off), 1' 20".
2) Orkesteri (off), 0' 50".


4. Hyvästi armain
Säv. Pentti Viherluoto, san. Harry Etelä (= Aimo Viherluoto)
1) Es. Pirkko Jaakkola, laulu (playback, orkesterin säestys), 1' 40".
2) Es. Veikko Huuskonen ja Kitty Hällfors, laulu (playback, orkesterin säestys), 3' 55".
3) Orkesteri (off, lopputeksti), 0' 45".
Levytys:
Georg Malmsten ja Sointu-orkesteri; Sointu 722, 1946.
Uudelleenjulkaisu cd-kokoelmalla Suomalainen elokuvamusiikki vol 4 - Levytyksiä vuosilta 1943-1945; Artie Music AMCD 1039, 2012.


5. Iloiset kulkurit
Säv. Pentti Viherluoto, san. Harry Etelä ( = Aimo Viherluoto)
Es. Mikko Miehelä, laulu ja kitara, ja Eino Hyrsky, laulu (synkr., orkesterin säestys), 3' 00".


6. Sankariparin ratsastus
Säv. Pentti Viherluoto
Orkesteri (off), kahteen otteeseen, yht. 0' 50".


7. Kesän iloa
Säv. Pentti Viherluoto
Orkesteri (off), 2' 15".


8. Lehvien kantajat
Säv. Pentti Viherluoto
Orkesteri (off), 1' 05".


9. Tanssikalliolla (jenkka)
Säv. Pentti Viherluoto
Es. Yrjö Honkanen, harmonikka, Pentti Viherluoto, kitara, ja Armas Välimäki, viulu (playback), 1' 05".


10. Tuntematon armas (tango)
Säv. Pentti Viherluoto, san. Harry Etelä (= Aimo Viherluoto)
Es. Yrjö Honkanen, harmonikka, Pentti Viherluoto, kitara, ja Armas Välimäki, viulu (playback), 1' 05".
Levytys:
Reijo Taipale ja Kullervo Linnan orkesteri; Scandia KS 449,
1962.


11. Tanssilavan luona (valssi)
Säv. Pentti Viherluoto, san. Harry Etelä (= Aimo Viherluoto)
Es. Lea Linden ja Pentti Viherluoto, laulu (off), Yrjö Honkanen, harmonikka, Pentti Viherluoto, kitara ja Armas Välimäki, viulu (playback), 3' 35".
Levytys:
Lea Linden ja Pentti Viherluoto; ääniraidan uudelleenjulkaisu cd-kokoelmalla Suomalainen elokuvamusiikki vol 4 - Levytyksiä vuosilta 1943-1945; Artie Music AMCD 1039, 2012.
Veikko Tuomi ja studio-orkesteri, joht. Pentti Lasanen; Odeon PLD-234, 20.10.1964.


12. Ryöstö
Säv. Pentti Viherluoto
Orkesteri (off), 0' 30".


13. Takaa-ajo
Säv. Pentti Viherluoto
Orkesteri (off), kahdeksaan otteeseen, yht. 4' 10".


14. Häämarssi
Säv. Pentti Viherluoto
Orkesteri (off), 0' 30".

Huomautuksia:
Suuren osan musiikista, Teoston merkinnän mukaan 20' 44", on sovittanut Turun Kaupunginorkesterin lyömäsoitinten soittaja, Antero Hytinkoski.

Ada Pääkkönen hyräilee (100 %) laulua Auld Lang Syne / Ystävän malja / Menneet päivät, säv. trad. skotlantilainen, 0' 20", ja Kullervo Hurttia viheltää (100 %), Kulkurin valssia, säv. trad. ruotsalainen, 0' 05".

Taustalta kuuluu radiosta (off) epäselvästi mieslaulajan ja orkesterin esitystä, noin 1' 00".

Sävellysten nro 9, 10 ja 11 aikana "kyläläiset" tanssivat.

- Toim. Juha Seitajärvi (2022) Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta.
Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
2139
Tarkastuspäivä
20.11.1945
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2500 m
Veroluokka
35 %
Ikäraja
S
Osia
5
Tarkastuselin
LTK
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastuspäivä
22.03.1946
Veroluokka
35 %
Ikäraja
S
Tarkastuselin
KHO
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastuspäivä
20.12.1946
Veroluokka
35 %
Ikäraja
S
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
91 min
Kieli (VOD)
suomi