Kyläraittien kuningas

Byalagens kung (ruotsinkielinen nimi)
King of the Village Streets (englanninkielinen käännösnimi)
Le Roi des chemins vicinaux (ranskankielinen käännösnimi)
König der Dorfstrassen (saksankielinen käännösnimi)
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Tunnistatko kuvauspaikan? Elokuva on kuvattu pääasiassa Lopen Hevosojalla ja Espoossa vanhan kirkon ympäristössä. Kuvauspaikoista on jäänyt tunnistamatta Orttenmaan talona esiintynyt maatila.

Kyläraittien kuningas

Jorma Nortimon ohjaama ja Kalle Kaarnan käsikirjoittama maaseutuelokuva Kyläraittien kuningas (1945) pohjautuu Kaarle Halmeen romaaniin. 1800-luvun puoliväliin sijoittuvassa elokuvassa Laikan Otto (Esko Vettenranta) ihastuu markkinoilla vaaleaan kaunottareen, joka paljastuu myöhemmin rikkaan Orttenmaan talon Elinaksi (Sirkka Sipilä). Tyttö rakastuu Ottoon, mutta ei halua mennä naimisiin itseään köyhemmän kanssa. Loukkaantunut mies palaa kotikyläänsä, jossa häntä vartoo suloinen Kervilän Anna (Tuire Orri).

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
S
Näyttelijät
Henkilö Tuire Orri , Kervilän Anna
Henkilö Esko Vettenranta , Laikan Otto
Henkilö Sirkka Sipilä , Orttenmaan Eliina
Henkilö Unto Salminen , Hoijalan Esa
Henkilö Litja Ilmari , Orttenmaan Santra-emäntä
Henkilö Paavo Jännes , vallesmanni
Henkilö Kyllikki Väre , Tarilan Eeva
Henkilö Esko Saha , Parrilan Iisu
Henkilö Maire Ropponen , Kujansuun Aliina
Henkilö Aku Peltonen , Orttenmaan isäntä
Henkilö Joel Asikainen , Kiepsan Apsa
Henkilö Vilho Ruuskanen , Jartun Kalle
Henkilö Toppo Elonperä , Kujansuun Tanu
Henkilö Reijo Huttunen , Pikku-Ville
Henkilö Otto Noro , Ylä-Sarrin isäntä
Kreditoimattomat näyttelijät
Henkilö Jorma Nortimo , sirkuksen johtaja
Henkilö Rauha Puntti , nuori nainen sirkusyleisön joukossa
Henkilö Nestori Lampi , sirkuksen voimamies
Henkilö Urho Virta , voimamiehen vastustaja
Henkilö Tauno Lahtinen , nuori mies juhannusjuhlilla
Henkilö Keijo Helotie , Jartun Heikki
Henkilö Kaarina Kaipio , nainen juhannusjuhlilla
Henkilö Erkki Ekholm , mies kylätappelussa
Henkilö Urho Aronen , mies kylätappelussa
Henkilö Lauri Nieminen , mies kylätappelussa
Henkilö Jalmari Rinne , Kervilän isäntä
Henkilö Tellervo Mäki , Kervilän piika
Henkilö Vuokko Hannula , Kervilän piika
Henkilö Erkki Uotila , noronpääläinen isäntä
Henkilö Gösta Salminen , Orttenmaan renki
Henkilö Sirkka-Liisa Wilén , nuori nainen häätansseissa
Tekijät
Henkilö Jorma Nortimo , Ohjaaja
Henkilö Kalle Kaarna , käsikirjoitus
Henkilö Esko Töyri , kuvaus
Henkilö Unto Suominen , ääni
Henkilö Heikki Aaltoila , musiikki
Henkilö Eero Levä , lavastus
Yhteisö Bio-Kuva Oy , levittäjä
Yhteisö Finnkino Oy , levittäjä
Apupoika: Ville (Lähde: SKF 3)
Kreditoimattomat
Henkilö Kaarina Kaarna , käsikirjoitus
Henkilö Emil Viljanen , tuottaja
Henkilö Yrjö Norta , leikkaus
Henkilö Kaarina Kaipio , naamiointi
Henkilö Kaarina Kaipio , kampaaja
Henkilö Yrjö Norta , tuotantopäällikkö
Henkilö Eero Leväluoma , studiopäällikkö
Henkilö Tellervo Mäki , kuvaussihteeri
Henkilö Lasse Boman , kamera-assistentti
Henkilö Gösta Salminen , kamera-apulainen
Henkilö Keijo Helotie , järjestäjä
Henkilö Reijo Huttunen , kuvausryhmän jäsen  (apupoika)
Henkilö Aija Vilanto , talous  (kassa)
Kokoonpanot
Group Name Helsingin Teatteriorkesteri , orkesteri
Tuotantotiedot
Tuotanto
Tuotantokustannukset
2 516 558 mk
Julkaistu
1945
Alkuperäisteos
Halme, Kaarle: Kyläraittien kuningas. Helsinki: Otava, 1925. (romaani)
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
03.11.1945
Ensi-iltapaikat
Vaasa: Rio
Filmikopioiden määrä
6
Muut näytökset
  • 11.11.1945 Helsinki: Bio-Bio, Rex ensi-iltakierros
  • 09.12.1945 Turku: Kino-Palatsi ensi-iltakierros
  • 21.12.1945 Tampere: Maxim ensi-iltakierros
  • 23.12.1945 Lahti: Ilves, Pori: Sampo ensi-iltakierros
  • 06.01.1946 Jyväskylä: Elohuvi, Suomi-Elo ensi-iltakierros
  • 13.01.1946 Oulu: Hovi ensi-iltakierros
  • 03.02.1946 Kuopio: Kuvakukko ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 31.05.1959 STV
  • 01.09.1967 TV2 Katsojia: 400 000
  • 28.09.1974 MTV2 Katsojia: 1 219 000
  • 26.06.1990 MTV2 Katsojia: 426 000
  • 11.10.2013 YLE TV1
Kuvauspaikat
Ulkokuvat
Helsinki: metsä Vallilan kesäteatterin vieressä (juhannusjuhlat)

Loppi: Hevosojan kylä: Mäenpään talon pihatie, paja ja heinäaitta (nyk. Pappilanläänintie 5) (kylätappelut maantiellä), Heikkilän talon kaivo (Hoijalan kaivo, Orttenmaan kaivo), asuintalo (Kervilän talo), tallin seinusta (Otto hyvästelee Eliinan Orttenmaassa), aitan seinusta (Otto matkalla Hoijalaan) ja renkien tuvan edusta (Eliina kysyy tietä Eevalta) (nyk. Järventaustantie 5), Lepolan talon luhti (Annan luhti), lato, puimahuone, navetta ja pihaportti (Otto ja Anna puhuvat onnen ostamisesta) (nyk. Pilpalantie 487), maantie Tuomolan jyväaitan kohdalla (Esa ja Apsa naureskelevat kepposelleen maantiellä), Hakamäen talon aitta Pilpalantien varressa (Kujansuun Aliinan aitta), Erävisjärven ranta Lepolan talon kohdalla (Kervilän piiat lypsyllä, Otto menee uimaan), Erävisjärvi (Eliina soutaa, Otto ui), Tuomolan talon sauna (Eliina kantaa vettä saunalle) ja päärakennus (Laikan talo) (nyk. Järventaustantie 30), Manta Tuomisen mökin edusta (nyk. Pilpalantie 479) (Otto ja vallesmanni sopivat tappelujen lopettamisesta), Pietilän talon pelto Pilpalantien varrella (heinänteko), Karhumäen lato Pietilän talon mailla (Aliina ja Esa heinäladolla), siirtolohkare Vedenkalliontien metsässä (Anna ja Eeva kohtaavat Iisun)

Loppi: Pilpalan kylä: Seppälän talo Hunsalassa (nyk. Kyläsillantie 186) (Otto lähtee Orttenmaasta)

Espoo: Espoon tuomiokirkko (nyk. Kirkkopuisto 5) (Aliina ja Esa kirkolla), Övre Lövkulla (nyk. Lehtimäentie 1 D) (pappila)

- Toim. Juha Seitajärvi (2021) Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta.
Studiot
Helsinki: Fenno-Filmin studio Pieni Roobertinkatu 12-14 (sirkusteltta, Annan luhti, Kervilän talon sali ja tupa, Orttenmaan talon sali ja tupa, Kujansuun torppa, Laikan Oton kamari, Hoijalan talon kamari)

- Toim. Juha Seitajärvi (2021) Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta.
Kuvauspaikkahuomautukset
Tunnistamattomia kuvauspaikkoja: Oton ja Iisun matka Orttenmaahan, Orttenmaan päärakennus ja navetta. Kamera-assistentti Lasse Boman (haastattelu 13.2.2007) muistelee niiden olleen Espoossa.
Kuvausaika
7.7.-6.9.1945
Sisältöseloste
Suomen maaseutu 1800-luvun puolivälissä. Juhannusmarkkinoiden sirkusteltassa esitellään "maailman vahvin mies", jonka voittamisesta luvataan viiden markan palkkio. Muuan mies yrittää, häviää ja joutuu maksamaan itse viisi markkaa. Tästä kimmastuneena hän käy klovnin kimppuun, joka saa avukseen "maailman vahvimman miehen". Yleisön joukosta tappeluun puuttuu Laikan Otto, joka helposti lannistaa voimamiehen. Katsomossa Otto on ihastunut vaaleaan kaunottareen, jonka pudottaman lettinauhan hän ottaa markkinamuistoksi.

Kotikylänsä juhannusjuhlille Otto tuo terveisiä markkinoilta ja tanssittaa Kervilän Annaa, jota myös Hoijalan Esa tavoittelee. Kun Otto voittaa Esan ja Annan leskenjuoksussa ja saa tytön seuraansa, Esa lietsoo tappelun kyläkuntien välille. Otto ehtii hätään, rauhoittaa miehet ja paljastaa Esan aikoneen käyttää aseenaan kivenmurikkaa. Myös pitäjän uusi vallesmanni saapuu paikalle ja nuhtelee tappelijoita.

Yöllä Otto ilmestyy Annan luhtiin tytön lupaamalle sahdille. Esa ja hänen kumppaninsa Apsa näkevät tapauksen ja telkeävät luhdin oven. Otto kuitenkin keksii irrottaa lattialautoja ja pääsee Annan kanssa pinteestä. Aamulla Esa, joka on lohduttautunut Kujansuun Aliinan seurassa, ja Apsa saapuvat päivittelemään tilannetta isännälle ja paljastavat itsensä, kun luhti osoittautuu tyhjäksi. Lisäksi Esa saa kylän miehiltä nuhteet käytettyään tappelussa kiveä ja rikottuaan näin sääntöjä: hänen on sovittava asia Oton kanssa. Otto suostuu mielihyvin sovintoon ja lupaa Annan Esalle, jos mies tosissaan aikoo avioon ja Annakin sitä haluaa. Itse Otto katsoo olevansa huonommassa asemassa ja aikoo kosia muualta, sillä hänen kotitalonsa menee vanhemmalle veljelle.

Parrilan Iisu pyytää Oton puhemiehekseen ja kumppanikseen katsomaan morsiamensa Eliinan kotitaloa naapuripitäjään. Rikas talo on Orttenmaan ja morsian osoittautuu Oton markkinoilla tapaamaksi kaunottareksi, jota Otto ei kuitenkaan tunne nimeltä ja joka nyt esittäytyy talon piiaksi. Kun asia selviää, Otto kertoo olevansa taloton mies ja tytön ylenkatseesta loukkaantuneena lähtee huolimatta tämän katuvista estelyistä. Paluumatkalla Otto tapaa vallesmannin, joka pyytää hänen apuaan kylätappelujen lopettamiseksi. Kun Otto jälleen onnistuu rauhoittamaan tappelun, vallesmanni kiittää häntä ja myöntää: "Sinä olet tämän pitäjän kuningas ja minä vain vallesmanni".

Anna on kuullut Esalta Oton "kosiomatkasta" ja vihoittelee tälle. Heinänteon aikaan Esa tuo Annalle kihlat, jotka tyttö vastahakoisesti ottaa vastaan. Samaan aikaan käy ilmi, että Aliina odottaa lasta. Tytön isä on sitä mieltä, että "Kujansuun torpan tytär ei laita lasta talollisen pojalle vihkimättömänä" ja pyytää Oton apua. Otto lupaa hoitaa asian: hän tapaa Annan, näkee kihlat ja lähettää ne takaisin Esalle. Samalla hän esittää oman kosintansa myöntyväiselle Annalle. Otto pakottaa puukon kanssa kimppuun käyvän Esan kihlaamaan Aliinan.

Kun Eliina kuulee Oton olevan menossa naimisiin, hän ajaa Laikkaan, tunnustaa Otolle rakkautensa ja pyytää anteeksi. Otto on ystävällinen, mutta pysyy lujana, huolimatta Eliinan epätoivoisesta syleilystä, jonka Iisu sattuu näkemään ja jonka hän tulkitsee väärin. Iisu kertoo näkemänsä Annalle, joka vetäytyy luhtiinsa ja itkee lohduttomana, kunnes Otto kertoo mitä todella tapahtui ja saa tytön vakuuttuneeksi.

Oton ja Annan häät vietetään yleisen sovinnon vallitessa. Otto saa kuulla olevansa uusi isäntä Ylä-Sarrin talossa, joka osin on ostettu Annan myötäjäisrahoilla, osin Iisun itsensä ja Esalta sekä Jartun veljeksiltä hankkimilla takauksilla. "Taisi vaan kyläraittien kuningaskin löytää voittajansa", sanotaan. Ja kun tappelun sijasta kylän miehet koettelevat häätalon pihalla voimiaan köydenvedossa, vallesmanni toteaa: "On sitä sentään tässä pitäjässä jotain aikaansaatu".

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Aiheet
Lehdistöarviot
Elokuva ilahdutti arvostelijoita, vaikka he myönsivätkin sen heikkoudet. "Pitkästä aikaa on suomalainen elokuva tarttunut väärentämättömään viime vuosisataiseen maalaiskuvaukseen, joka sisältää kaikki tutut ainekset [- -]", aloitti S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 13.11.1945), jonka mukaan sekä käsikirjoitukseen että ohjaukseen "on saatu vauhtia ja toimintaa niin, että filmi koko ajan elää ja katsoja viettää mielellään parituntisen tällaisessa kotoisen suomalaisessa ympäristössä, niin sunnuntaisävyisesti kuin se sinänsä on kuvattukin".

"Ennen kaikkea oli ilmeisesti pyritty luomaan vanha meikäläinen maalaisympäristö mahdollisimman aidoksi ja samalla tiukasti ylläpitämään toiminnallisuutta", arveli P. Ta-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 13.11.1945) ja jatkoi: "Viimeksimainitusta Jorma Nortimo ohjaajana ansaitsee kiitoksen. En muista missään kotimaisessa elokuvassa maalaistalojen niin eläneen ihmisineen ja karjoineen enkä missään ihmisten aina olleen niin totuudenmukaisesti työteliäitä kuin nyt. Kerrankin tapasi ihmiset askareissaan. Vahinko vain, että hyvää vaikutelmaa paljon pilasi ihmisten ja sisustusten sunnuntaiasu."

"Äntligen en film med äkta finsk inlandsstämning över sig", innostui Hans Kutter (Nya Pressen 13.11.1945): "Den miljö som borde vara en av vår films värdefullaste nationella tillgångar, men som våra producenter av någon anledning skyr som bränt barn elden. Huru skönt var inte detta landskap med sina solstrimmiga vatten, sin mjuka grönska, sina vaggande fält och vänliga gårdar. Esko Töyri, som i all ojämnhet redan tidigare visat konstnärliga glimtar, har som fotograf klivit ett jättesteg framåt. Hans bilder var mättade av stark inlevelse och äkta poetisk känsla."

"Men tyvärr", arvosteli Kutter jatkossa, "hade inte Jorma Nortimos regi trots en del förtjänster lyckats sammangjuta naturen och människorna. Det blev teater i gröngräset med pyntat stadsfina flickor och gossar i oklanderligt vita skjortor, samtliga talande ett uppstyltat scenspråk där det var nästan en tum mellan varje ord."

O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 22.12.1945) puolestaan piti lähtökohtaa "melko helppohintaisena, maalaisromantiikkaa uhkuvana tosikertomuksena", mutta tunnusti "tasapuolisuuden vuoksi", että "paikoittain oli filmissä toki hyviäkin välähdyksiä, joitakin reippaita otteita ja hyviä tyyppejä, mutta kokonaisuutta ei niistä jaksanut syntyä".

Esko Töyrin kuvausta kiitettiin yhtä yleisesti kuin äänitystä moitittiin. Myös musiikki pantiin merkille myönteisessä hengessä: "Heikki Aaltoilan taustaksi tavoittama musiikki oli kansansävelmistä erityisen kekseliäästi kokoonpantu ja sovitettu kepeästi juoksutellen." (P. Ta-vi).

Näyttelijöistä vain Esko Vettenranta keräsi mainittavaa huomiota. "Genuinast verkade onekligen Esko Vettenranta", kirjoitti Hans Kutter. "Det var någonting renhjärtat och hederligt hos honom som man genast tyckte om, trots en ännu stundom styv och hjälplös replikering." P. Ta-vi katsoi Vettenrannan saavan rooliin "osittain uskottavuuttta" ja T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 12.11.1945) piti häntä "suomalaisena miestyyppinä, jota mielellään katselee, vaikkei hänessä olekaan sitä maskuliinista roimuutta, joka remseälle markkinamiehelle olisi kuulunut".

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Taustaa
Kyläraittien kuningas perustuu vuonna 1925 ilmestyneeseen Kaarle Halmeen samannimiseen romaaniin, jonka alaotsikkona oli "satakuntalainen kertomus". Kaarle Halme (1864 - 1946) oli varsinaisesti teatterimies, joka Lyyra Filmin (liikemies Hjalmar V. Pohjanheimon) tuottamana ohjasi vuosina 1913 - 1915 varhaiset suomalaiset elokuvadraamat Verettömät, Nuori luotsi, Vieraalla maaperällä ja Kesä.

Käsikirjoituksen teki alkukrediittien mukaan Kalle Kaarna (1887 - 1964), joka vuosina 1928 - 1939 oli ohjannut 13 pitkää elokuvaa. Kyläraittien kuninkaan käsikirjoitus oli hänen viimeinen elokuvatyönsä. Käsikirjoituksen muokkaamisesta "lopulliseen filmauskelpoiseen muotoon" vastasi kuitenkin Fenno-Filmin sopimuksen 15.2.1945 mukaan ratkaisevasti Kaarnan puoliso Kaarina Kaarna. Kalle Kaarna oli mukana lähinnä häntä avustavana tahona.

Romaani ajoittuu 1800-luvun puoliväliin, ennen vuoden 1866 lakia, joka kielsi viinan kotitarvepolton. Elokuvassa tapahtuma-aikaa ei ole selkeästi määritelty, mutta rahayksikkönä on vuonna 1860 käyttöön otettuja markkoja. Muutamassa kohtauksessa tosin näkyy kuva-alassa sähköpylväs johtoineen.

Käsikirjoitus alkaa romaanista poiketen juhannusmarkkinoilta, missä Laikan Otto näyttää voimiaan iskemällä moukarilla voimamittarin alasimeen, niin että laite rikkoutuu, ja taltuttaa sen jälkeen hurjasti ajaneen, juopuneen hevosmiehen, Mäkitalon Jussin, jonka rattaiden alle Orttenmaan Eliina oli jäädä. Ohjaaja Jorma Nortimo on muuttanut tapahtuman sirkuksen voimamiehen ja Oton väliseksi koitokseksi, minkä jälkeen Otto kohtaa Eliinan; juopunut hevosmies on muuntunut painihäviön vuoksi sirkusteltassa rettelöiväksi markkinavieraaksi. Oton uintikohtausta, jolloin hän toistamiseen tapaa Eliinan, on leikattaessa tuntuvasti lyhennetty.

Romaanissa tarina avautuu helluntaisesta helkajuhlasta, jonka tapahtumia on elokuvassa siirretty juhannukseen. Kiepsan Apsan hahmo on luotu elokuvaa varten, romaanissa häntä ei ole ja toisin kuin elokuvassa, romaanissa Parrilan Iisu saa Eliinan (Elinan) puolisokseen. Elokuvasta ovat poissa toistuvat tappelut ja välienselvittelyt satakuntalaisten ja pohjalaisten välillä.

Kuvaaja Esko Töyrin käsikirjoituskappaleeseensa tekemien merkintöjen mukaan elokuvan kuvaukset alkoivat Lopella 7.7.1945: ensimmäisenä kuvattiin kohtaus 144, jossa Kervilän piiat ovat lypsämässä lehmisavun suojassa. Viimeinen kuva otettiin Fenno-Filmin studiolla kaksi kuukautta myöhemmin 6.9.1945.

Kyläraittien kuningas oli Jorma Nortimon yhdeksäs ohjaustyö. Vuonna 1946 hän siirtyi Turun Kaupunginteatterin johtajaksi, ja elokuvaura jatkui vuonna 1951 Rovaniemen markkinoilla.

Ohjaajan sisarentytär Tuire Orri (1918 - 2007) näytteli Kyläraittien kuninkaassa viimeisen pääosaroolinsa. Hänen ensimmäinen suuri roolinsa oli ollut elokuvassa Kyökin puolella (1940). Tuire Orri näyttäytyi vielä vuonna 2001 tyttärentyttärensä Irina Björklundin tähdittämässä elokuvassa Minä ja Morrison.

Maire Ropponen (1919 - 2003) teki elokuvarooleja lähinnä tyttönimellään Maire Karila sekä 1950-luvun avionimellään Maire Hyvönen. Sotavuodet hän oli avionimeltään Ropponen. Fenno-Filmin studiopäällikkö Eero Leväluoma käytti lavastajana taiteilijanimeä Eero Levä. Pikku-Ville, Reijo Huttunen, toimi myös kuvausryhmän apupoikana. Vallesmannin kärryjen eteen valjastettu loppilainen hevonen oli nimeltään Huijari.

Kari Uuistalon kaskukirja Taju kankaalla (1983) on tallettanut kuvauksista seuraavan anekdootin: "Näytelmäelokuvaa filmattaessa on tapana, että jokaisen kasetin alkuun taikka loppuun kuvataan pieni pätkä interiööriä taikka ulkokuvanäkymää testiksi. Tuo testipätkä kehitetään laboratoriossa ensiksi ja klipit saa kuvaaja nähdäkseen opiksi ja ojennukseksi.

Kesällä 1945 filmattiin Kyläraittien kuningas -elokuvan ulkokuvia Helsingin ulkopuolella. Jorma Nortimo ohjasi, ja elokuvan päätehtävissä nähtiin mm. aviopari Unto Salminen - Kyllikki Väre. Kun päivän työt olivat jälleen kerran päättyneet, päätettiin mennä joukolla uimaan. Siitä vain housut pois ja veteen. Paikka oli syrjäinen eikä naisiakaan ollut enää lähettyvillä. Silloin kamera-assistentti muisti, että päivän testikuvaus oli vielä ottamatta. Jonkun aivoissa syttyi samassa neronleimaus: säväytetäänpä samalla vähän labbiksen porukkaa! Tuumasta toimeen. Kamera pantiin alaviistoon osoittamaan kohti järvenrantaa niin, että kuva-ala leikkautui sopivasti poikki navan korkeudelta. Kamera käyntiin ja koko porukka jonossa ilkosillaan kameran ohitse. Tehtävä oli suoritettu, ja kuvausraporttiin kirjoitettiin: 'Testi lopussa.'

No, kyllähän laboratorio jekun havaitsi, mutta päätti tehdä vastajekun. Tavallisuudesta poikkeavasti koko testiosuus kopioitiin ja jätettiin sisälle työkopiorullaan. Olisihan sitten leikkaajallakin vähän ihmettelemistä.

Muun työkopiomateriaalin mukana tämäkin rulla kulkeutui sitten teatteri Metropoliin, nykyiseen Formiaan, niissä tuottajayhtiön Oy Fenno-Filmin silloinen johto rouvineen halusi katsoa, millaista jälkeä filmausryhmän matkalla oikein oli saatu aikaan. Tämän terävän pään lisäksi paikalla oli myös ohjaaja, kuvaajat sekä elokuvan näyttelijöitä.

Katselu alkoi. Kaikki sujui hyvin, kunnes kesken kaiken, ilman ennakkovaroitusta alkoikin tulla pelkkää pornoa: alastomat miehenjalat kaikkine tykötarpeineen vaelsivat Metropolin suurikokoisella valkokankaalla. Katsomossa vallitsi tyrmistynyt hiljaisuus, jonka vihdoin katkaisi Kyllikki Väreen ääni: - No, tuo ainakin on meidän Unto!"

Elokuvan ensi-ilta oli 3.11.1945 Vaasassa. Helsinkiin Kyläraittien kuningas saapui kahdeksan päivää myöhemmin. Elokuvan yleisömenestys oli suurimpien kaupunkien teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden keskitasoa parempi.

- Toim. Juha Seitajärvi (2021) Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta.
Musiikki
1. Asikkalan puiset rattaat / Puiset rattaat
Säv. trad. ja Heikki Aaltoila, sov. Heikki Aaltoila
Helsingin Teatteriorkesteri (off, alkutekstit), 1' 50".
Nauhoitus:
Radion viihdeorkesteri, joht. Erik Cronvall; Yleisradion äänilevystön kantanauha,
1960.
Radion viihdeorkesteri, joht. George de Godzinsky; Yleisradion äänilevystön kantanauha,
1968.


2. Kuinkas mä kuuseen kurotan
Säv. ja san. trad.
Es. "kylän nuoret", laulu (playback / kuoro), 1' 50".


3. Tuoll' on mun kultani
Säv. ja san. trad.
Es. Tuire Orri, laulu (100 %�), 0' 45".


4. Kaks' oli mulla kosijata, toiselle rukkaset annoin
Säv. ja san. trad., sov. Heikki Aaltoila
1) Es. Tuire Orri, laulu (100 %�), 0' 30".
2) Orkesteri (off), 1' 30".


5. "Häätanssi"
Säv. ja sov. Heikki Aaltoila
Klarinetti ja kaksi viulua (off), 1' 20".


6. "Häävalssi"
Säv. ja sov. Heikki Aaltoila
Klarinetti, sello ja kaksi viulua (off), 2' 10".


7. Loppumusiikki
Säv. ja sov. Heikki Aaltoila
Helsingin Teatteriorkesteri (off, lopputekstit), 1' 00".

Huomautuksia:
Puiset rattaat on elokuvan pääteemana.

Heikki Aaltoilan säveltämän taustamusiikin nimetyt osat ovat "Sirkusmusiikki", "Juoksu", "Tappelu", "Varhainen aamupissi", "Kosiomatkalla", "Tappelu II" ja "Polkka".

Kylätappelun taustamusiikiksi Aaltoila sovitti orkesterisikermän kansanlauluista Talvella Talikkalan markkinoilla, Anssin Jukka ja Poika oli Pohjan Torniosta (off), yht. 1' 10".

Uintikohtauksessa soi taustamusiikin teemana kansansävelmä Venehessä vetten päällä, Oton ja Elinan uudelleenkohtaamisessa soi En voi sua unhoittaa poies.

Musiikkinumeron 2 aikana "kylän nuoret" tanssivat piirissä juhannuskokon ympärillä.

- Toim. Juha Seitajärvi (2021) Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta.
Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
2126
Tarkastuspäivä
01.11.1945
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2200 m
Kesto/leikattu
80 min
Veroluokka
25 %
Ikäraja
S
Osia
4
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastuspäivä
01.12.1955
Veroluokka
15 %
Ikäraja
S
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, YN
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
80 min
Kieli (VOD)
suomi