Varuskunnan "pikku" morsian

Garnisonens "lilla" fästmö (ruotsinkielinen nimi)
The "Little" Bride of the Garrison (englanninkielinen käännösnimi)
La "Petite" fiancée de la garnison (ranskankielinen käännösnimi)
Die Kleine Braut der Garnison (saksankielinen käännösnimi)
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Tunnistatko elokuvan helsinkiläisiä tai lähiseudun kuvauspaikkoja? Tunnistatko tekijöitä? Tunnistatko esiintyjiä?

Varuskunnan "pikku" morsian

Eero Levän (Eero Leväluoma) ohjaama sotilasfarssi Varuskunnan "pikku" morsian (1943) perustuu ruotsalaiseen elokuvaan 65, 66 och jag (1936). Tukkukauppias Paavo Markkasta (Sven Relander) uhkaa kuukauden vankeustuomio rattijuopumuksesta. Helppoon elämään tottunut mies välttää vankilan vaihtamalla osia kaksoisolentonsa, kulkuri Knipun (Sven Relander) kanssa, mutta joutuu hänen sijasta hikisiin kertausharjoituksiin. Markkasen uusi kotiapulainen Kaisa Kankkunen (Elsa Turakainen) viettää sillä aikaa kissanpäiviä miesystäviensä kanssa.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
S
Näyttelijät
Henkilö Sven Relander , tukkukauppias Paavo Markkanen / Knippu, irtolainen
Henkilö Elsa Turakainen , Kaisa Kankkunen, kotiapulainen
Henkilö Eija Karapää , Elli Markkanen
Henkilö Eino Haavisto , luutnantti Aarne Laine
Henkilö Matti Lehtelä , Reipas, reserviläinen
Henkilö Arvi Tuomi , Kalle Kapalo, reserviläinen
Henkilö Aku Peltonen , vääpeli
Henkilö Artturi Laakso , asianajaja Korpela
Henkilö Oili Jaatinen , rouva Markkanen
Henkilö Paavo Kostioja , ylikonstaapeli
Henkilö Kaarlo Saarnio , sotilaslääkäri
Henkilö Helen Mardi , konttorineiti
Kreditoimattomat näyttelijät
Henkilö Lennart Vaikonpää , 1. konstaapeli
Henkilö Otto Noro , 2. konstaapeli
Henkilö Lauri Korpela , hovimestari
Henkilö Usko Kantola , korpraali
Tekijät
Henkilö Eero Levä , Ohjaaja
Henkilö Väinö Vento , käsikirjoitus
Henkilö Oscar Lindelöf , kuvaus
Henkilö Alvar Hamberg , leikkaus
Henkilö Holger Wernbom , äänittäjä
Henkilö Georg Malmstén , musiikki
Henkilö Eero Levä , lavastus
Yhteisö Filmituonti Oy , levittäjä
Kreditoimattomat
Henkilö Kurt Nylund , tuottaja
Henkilö Oili Jaatinen , muusikko  (laulu)
Henkilö Eino Haavisto , muusikko  (laulu)
Henkilö Eija Karapää , muusikko  (laulu)
Henkilö Matti Lehtelä , muusikko  (laulu)
Henkilö Arvi Tuomi , muusikko  (laulu)
Henkilö Elsa Turakainen , muusikko  (laulu)
Henkilö Sven Relander , muusikko  (laulu)
Tuotantotiedot
Tuotanto
Julkaistu
1943
Alkuperäisteos
Ruotsalainen elokuva 65, 66 och jag (1936, ohjaus: Anders Henrikson; esitettiin Suomessa Ruutia, räminää ja rakkautta -nimisenä 1937; elokuva perustuu Axel Frischen näytelmään 65, 66 og mig, kantaesitys: Casino, Kööpenhamina 20.9.1935).
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
05.12.1943
Ensi-iltapaikat
Kuopio: Palatsi
Lahti: Kuvapalatsi
Oulu: Aula
Turku: Olympia
Viipuri: Salama
Filmikopioiden määrä
6 (arvio)
Muut näytökset
  • 12.12.1943 Helsinki: Tuulensuu ensi-iltakierros
  • 19.12.1943 Tampere: Hällä ensi-iltakierros
  • 26.12.1943 Pori: Sampo ensi-iltakierros
  • 06.01.1944 Jyväskylä: Jyväs-Kino ensi-iltakierros
  • 09.01.1944 Vaasa: Rio ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 12.02.1970 MTV2 Katsojia: 880 000
Kuvauspaikat
Ulkokuvat
Helsinki: Hietalahdenranta 17 A 8tukkukauppias Markkasen toimisto), Taivallahti hautausmaan takana

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Studiot
Helsinki: Fenno-Filmin studio Pieni Roobertinkatu 12 - 14

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Kuvausaika
Syksy 1942
Sisältöseloste
Tukkukauppias Markkanen on juovuspäissään ajanut autollaan päin lyhtypylvästä ja häntä uhkaa kuukauden vankeustuomio. Kun asianajaja Korpela ei pysty auttamaan, Markkanen voihkii häpeäänsä ja salatakseen asian vaimoltaan ja tyttäreltään Elliltä sanoo matkustavansa kuukaudeksi Berliiniin. Ellillä on sulhanen, luutnantti Laine, jonka kanssa tyttö aikoo naimisiin, mutta isä kieltää sen ehdottomasti, sillä hän pitää sotilaita tyhjäntoimittajina eikä usko Laineen pystyvän elättämään tytärtään. Taloon tulee palvelukseen uusi kotiapulainen Kaisa, joka kaipaa vuosia sitten reserviläisharjoituksissa tapaamaansa miestä. Nyt hänellä on saattajanaan reserviläinen Kalle Kapalo, kasvissyöjä, joka saa kilpakosijakseen reserviläinen Reippaan, luutnantti Laineen autonkuljettajan.

Markkanen käy kotona pakkaamassa laukkunsa "matkaa" varten ja ehtii tavata Laineen, jolta hän jyrkästi kieltää avioliiton Ellin kanssa. Toimistonsa ikkunasta Markkanen kuulee poliisin ja kulkurin välisen keskustelun: poliisi uhkaa vankilalla, mihin toinen sanoo pitävänsä vankilaelämästä. Markkanen kutsuu kulkurin sisään ja ehdottaa vaihtokauppaa, mihin mies rahasta mielihyvin suostuu. Kulkuri, nimeltään Knippu, on Markkasen kaksoisolento ja häntä etsitään kertausharjoituksiin, jotka hän on onnistunut välttämään seitsemän vuoden ajan. Miehet vaihtavat vaatteita: Knippu ilmoittautuu kärsimään vankeustuomion Markkasena ja Markkanen yrittää kulkurinvaatteissaan turhaan kotiinsa, sillä Kaisa ei häntä tunne eikä päästä sisään. Reseviläiskomppanian vääpelin lähettämät etsivät sen sijaan pitävät häntä Knippuna ja toimittavat hänet kotioveltaan kasarmille.

Komppaniassa Markkanen vakuuttaa turhaan henkilöllisyyttään vääpelille, joka puhelimitse tarkistaa asiaa Korpelalta: tämä kertoo Markkasen matkustaneen Berliiniin. Reserviläiskomppanian päällikkönä Laine tapaa Markkasen putkassa, tunnistaa miehen ja ilkikurisesti määrää hänet lähetikseen. Aamulla Markkanen palvelee luutnanttia tuomalla aamiaisen vuoteeseen ja puhdistamalla tämän saappaat. Vääpeli höykyttää häntä voimistelu- ja sulkeisharjoituksissa. Markkasen rehkiessä Knipulla on vankilassa kissanpäivät Korpelan ruokalähetysten turvin.

Markkanen ja hänen reserviläistoverinsa Reipas ja Kapalo ilmoittautuvat sairaiksi ja saavat kolme päivää vapaata palveluksesta. Reipas on lähettänyt sanan Kaisalle, joka ilmestyy sairastuvalle mukanaan ruokaa ja viiniä Markkasen varastoista. Vääpeli keskeyttää pidot ja komentaa miehet jynssäämään lattioita.

Luutnantin ehdotuksesta Markkanen ryhtyy hoitamaan liikeasioitaan kasarmilta käsin ja saa käyttöön sihteerinsä. Korpela kutsuu Markkasen vaimon ulos juhlimaan miehen paluuta ja kertoo Ellille, että juridisesti tämä ei voi mennä naimisiin ilman isänsä lupaa. Reippaan vartiovuorolla Markkanen livahtaa luvatta kasarmilta ravintolaan, mutta ehtimättä syödä annostaan joutuu piiloutumaan puhelinkoppiin, kun vääpeli ilmestyy paikalle, ja lähtemään pois, kun Korpela ja rouva Markkanen saapuvat myös samaan ravintolaan.

Kuukausi on kulunut. Markkanen on mieltynyt yhä enemmän sotilaselämään. Loppumarssin jälkeen luutnantti ja Markkanen heittävät tittelit pois ja juovat veljenmaljat. Nyt Markkanen ei ole ainoastaan suostuvainen Ellin ja Laineen kihlaukseen, vaan suorastaan toivoo sitä. Elli kuitenkin loukkaantuu luutnantille saapuessaan tämän asunnolle kesken juhlinnan ja löytäessään lattialta sihteerille kuuluvan hansikkaan.

Rouva Markkasen ja Ellin ollessa oopperassa Kaisa kutsuu reserviläiset illalliselle. Markkanen juhlii ylimpänä, kun rouva ja Korpela sekä väärinkäsityksensä selvittäneet Elli ja Laine palaavat kotiin. Samalla Kaisa muistaa, että hänen kadonneen sulhasensa nimi oli Knippu ja heittäytyy Markkasen kaulaan. Väärinkäsitys selviää, kun oikea Knippu tulee sisään: hän ehtii paeta Kaisaa, mutta joutuu ulkona etsivien käsiin. Kaisa lohduttautuu Reippaan sylissä, Kapalo tyytyy porkkanaan. Markkanen ilmoittaa Ellin ja Laineen kihlauksesta ja vihjailee haikaran saattavan vierailla hänenkin liitossaan: "Sotilaselämä ja marssi saavat veren kiertämään." Kaikki yhtyvät loppulauluun.

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Aiheet
Lehdistöarviot
Karhu-Filmin sotilasfarssi ei saanut monia arvosteluja, mutta yleensä kritiikit olivat myötämielisiä. Antti Halonen (Elokuvateatteri 10/1943) ilmoitti erään syyn: "Elokuvan ansioksi on tällä kertaa mainittava, ettei se lainkaan 'pyri' olemaan taidefilmi, vaan pysyttelee vaatimattomasti burleskin ajanvietefarssin tasolla. Monen muun suomalaisen elokuvan väärän taiteellisen pyrkimyksen siirappi onkin tällä kertaa poissa. Tilalla on vauhtia, vaikka nähdäkseni kokemattoman ohjauksen tiliin on luettava se, että näyttelijät liioittelevat ja alleviivaavat tarpeettomasti pitkin matkaa."

"Käsikirjoitus [- -] ei sisällä mitään uutta ja ihmeellistä", katsoi O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 21.12.1943), "käsittelytapa on tuttu, samoin vitsailu. Ohjaaja Eero Levä on saanut kuitenkin koko juttuun melkoisesti vauhtia, tapahtumat liikkuvat reippaasti eikä ikävystymistä synny, joskaan ei suurta riemuakaan."

"Aihe ei ole millään tavalla erikoinen", säesti Sosialisti-lehden (10.12.1943) kriitikko, "mutta elokuvafarssiin se silti on käyttökelpoinen. Siinä on riittävästi rakkautta, reipasta sotilaselämää ja eräitä huvittavia kommelluksia, joita kaikkia tarvitaan farssin aikaansaamiseksi [- -]. Tosin juonen käsittely osittain hyppelehtii liian voimakkaasti tapahtumakohteesta toiseen ja siten saa aikaan katkonaisuutta, mutta tämä seikka ei vaikuta erityisen häiritsevästi kokonaisuuteen. Vahinko vain, että äänitys ei ole onnistunut, sillä se on toisinaan varsin heikkoa."

"Luistavuutta ja hupaisuutta" löysi Hämeen Sanomien -tt- (21.12.1943) ja lisäsi: "Mitään tietysti ei jää mieleen - mutta mitäpä tällaiselta iloittelulta odottaisikaan muuta kuin eräitä hupaisia tuokioita. Niitä se kyllä tarjoaa aivan riittävästi. Siinä on kyllä paikoitellen jotakin chaplinmaista, mutta yhtä hyvin sitä katselee kotimaisena kuin ulkolaisena tuotteena."

"Varuskunnan 'pikku' morsian ei vetoa älyyn eikä liioin tyylitajuun", kirjoitti Antti Halonen, joka tarjosi perusteellisimman analyysin aiheesta. "Se naurattaa alkeellisella tilannekomiikalla, kansanomaisilla letkauksilla ja tyyppiensä joviaalisuudella. Nimi johtaa harhaan. Varuskunnan pikku morsian - tässä tapauksessa nähdäkseni Elsa Turakaisen erinomaisen rehevä ja burleski sisäkkö - ei nimittäin suinkaan ole päähenkilö, vaikka se näyttelijättären raisun vauhdin ansiosta sellaiseksi pyrkiikin [- -]. Sven Relanderin omat kommelluksensa esiinloihtiva isäukko on hauska ja rehevä, mutta hänen puhemaneerinsa häiritsee. Plastillisesti hän sen sijaan on - sanoisinko - itseään huiman matkaa edellä. Avuttomassa ja rytmillistä himphamppua kuvailevassa liikehtimisessään hän on toisinaan jopa mestari."

"Pyylevällä olemuksellaan ja esitystään riittävällä leppoisalla huumorilla höystäen hän luo onnistuneen tyypin", kirjoitti Sosialisti Sven Relanderista ja O. V-hl luonnehti: "Hänen rehevä, hyväntahtoinen komiikkansa, jonka ansioksi on luettava, että se pysyttelee koko ajan kohtuuden rajoissa, takaa pariksi tunniksi kevyttä katselemista ja kuuntelemista."

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Taustaa
Varuskunnan "pikku" morsian perustuu ruotsalaiseen elokuvaan 65, 66 och jag, jonka ohjasi Anders Henrikson 1936 ja joka nähtiin Suomessa 1937 Karhu-Filmin sisaryhtiön Suomen Filmituonnin levittämänä nimellä Ruutia, räminää ja rakkautta. Elokuva on sovitus tanskalaisen Axel Frischen näytelmästä 65, 66 og mig (1935).

Adlon-Filmin Elokuvateatteri-lehdessä 2-3/1944 ilmoittama Majakka ja Perävaunu -elokuva Ruutia, räminää ja rakkautta tarkoittanee yhtiön samoihin aikoihin tarkastuttamaa elokuvaa Ruutia, riemua ja rakkautta / Krudt med Knald (1943).

Alkutekstit ilmoittavat suomalaisen version käsikirjoittajaksi myöhemmin lyhytelokuvaohjaajana tunnetun toimittaja Väinö Vennon, joka on vain siirtänyt ruotsalaisen elokuvan tapahtumat Suomen oloihin sekä "suomentanut" roolihenkilöiden nimet: tukkukauppias Petterssonista on tehty Markkanen, hänen tyttärestään Ellenistä Elli, luutnantti Nils Tjäderistä Aarne Laine, asianajaja Hallénista Korpela, reserviläinen Friskistä Reipas, vegetaristi Petrus Ramlösasta Kalle Kapalo jne. Johtaja Markkasen toimiston puhelinnumeroksi ilmoitetaan 62 648, joka itse asiassa oli Karhu-Filmin puhelinnumero.

Karhu-Filmin omistaja oli Kurt Nylund (1901 - 1980), joka työskenteli elokuva-alalla mm. eri levitystoimistoissa vuodesta 1922 alkaen. Vuonna 1937 tuotantotoiminnan aloittanut Karhu-Filmi teki lähinnä ns. veronalennuslyhytelokuvia. Kesällä 1940 aloitettu kokoillan komedia Kultainen kotimaa jäi kesken jatkosodan puhjettua, eikä elokuvaa koskaan saatu valmiiksi. Vuonna 1938 yhtiö oli tuottanut lapsille tarkoitetun, eläinaiheisista lyhytelokuvista koostuvan kokoillan elokuvan Markus setä kertoo, ja 1945 Ville Salminen ohjasi yhtiölle farssin Mikä yö!. Kesällä 1943 kuvattavaksi ilmoitetut Tätini Amerikasta, Majakkamaan kaunis Maija ja Kalle Aaltosen poika jäivät suunnitelmiksi.

Varuskunnan "pikku" morsiamen ohjasi Eero Leväluoma (1896 - 1969) taiteilijanimellä Eero Levä. Hän oli varsinaiselta kutsumukseltaan teatterimies, jolla vuodesta 1922 alkaen oli ollut yhteyksiä elokuvaan mm. järjestäjänä ja näyttelijänä. Omalla nimellään Leväluoma ohjasi 1944 Fenno-Filmille elokuvan Erehtyneet sydämet.

Ensimmäisessä katselussa 12.6.1943 Valtion filmitarkastamo kielsi Varuskunnan "pikku" morsiamen kokonaan asiantuntijaksi pyydetyn Päämajan sensuuritoimiston päällikön everstiluutnantti T. Patoharjun ottaman kannan - "En voi puoltaa esityslupaa" - mukaisesti. Tässä alkuperäisessä versiossa upseeri joutui putkaan, mikä ei sodan oloissa ollut hyväksyttävää. Tuottaja lyhensi elokuvaa noin 100 metriä (4 minuuttia) mm. Päämajan erikoistehtävissä olleen kapteeni R. W. Palmrothin (tunnettu taiteilijanimillä Reino Hirviseppä ja Palle) ohjeiden pohjalta. Tarkastushakemukseen tehtyjen merkintöjen mukaisesti "kohtaus varuskunnan sairastuvalla sekä luvaton ravintolaanmeno" leikattiin lyhyemmiksi. Uusintatarkastuksessa 15.11.1 943 everstiluutnantti Patoharju puolsi esityslupaa sen jälkeen "kun tehdyt korjaukset on suoritettu". Lopullisen esitysluvan elokuva sai 2.12.1943.

Kun elokuva sijoitettiin korkeimpaan leimaveroluokkaan (35 %), Karhu-Filmin toimitusjohtaja Kurt Nylund pyysi "mitä nöyrimmin armahtamaan meidän kovaonnista 'Varuskunnan pikku morsianta'" esittäen perusteluina mm.: "Kun filmin alkuvalmistus tapahtui Suomi Filmissä ennen Filmiriidan alkua, ja kun sitten Filmiriita alkoi ei Suomi Filmi enää suostunut lopullisesti filmiä valmistaa, vaan jouduimme vaihtamaan liikettä ja pätkimään filmin 60 mtr. pätkiksi joka tavallaan myöskin heikentää filmiä ja tulee maksamaan hirmuisesti" ja samalla lupautui "vastaisuudessa huomioimaan tämän kaiken uusia elokuvia valmistettaessa ettei tällaista enää sattuisi". Valitus jäi tuloksettomaksi.

Alkuteksteissä on äänittäjä Holger Wernbomin sukunimi virheellisessä muodossa Vehrnbom.

Elokuvan yleisömenestys oli kymmenen suurimman kaupungin teatteriesityskertojen mukaan mitaten vuoden neljänneksi heikoin. Elokuvan ensi-ilta oli 5.12.1943 Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Turussa ja Viipurissa. Helsingissä sen ensiesitys oli 12.12.1943 Tuulensuussa, joka oli otettu ensi-iltateatteriksi kuukautta aikaisemmin.

Kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa ei ole elokuvan kuva- ja ääninegatiiveja eikä käsikirjoitusta.

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Musiikki
1. Oolannin sota
Säv. ja san. trad.
Es. Sven Relander, laulu (100 %), 0' 15".


2. Voi minua poikaraukkaa
Säv. trad., san. trad. ja osittain muutetut elokuvassa
Es. Sven Relander, laulu (100 %), 0' 10".


3. "Kotkasta poijaat kotoisin ollaan, sillä lailla tällä lailla kotoisin ollaan - -"
Säv. ja san. trad.
Es. "sotilasosasto", laulu (playback ja off), 0' 35".


4. Ihminen älä hermostu
Säv. Matti Jurva, san. Tatu Pekkarinen
Es. Matti Lehtelä, laulu (100 %), 0' 05".
Levytys:
Matti Jurva ja Kristalli-Tanssiorkesteri, joht. George de Godzinsky; Kristalli K-215, 1942.


5. "Kyllä solttupojan morsian on nätti, se on nätti, monta tyttöä sen tähden hän jo jätti, hän jo jätti - -"
Säv. ja san. tunnistamaton
Es. Matti Lehtelä, Sven Relander, Arvi Tuomi ja Elsa Turakainen, laulu (100 %), 0' 25".


6. Emma
Säv. ja san. trad.
Es. Matti Lehtelä ja Sven Relander, laulu (100 %), 0' 20".


7. Humalamäen sillalla
Säv. ja san. trad.
Es. tunnistamaton "sotilas", laulu ja harmonikka (playback), 0' 30".
Levytykset:
Ture Ara ja Kristalli-Konserttiorkesteri, joht. George de Godzinsky; Imperial F.S. 1508, 1942.
Reino Hallaperä ja Rytmin yhtye, joht. George de Godzinsky; Rytmi A-2117, 1945.


8. Valssi
Säv. Georg Malmstén
Tanssiorkesteri (off), 1' 30".


9. Inkke pinkke paarlepuu
Säv. trad., san. Veikko Vallas; muutetut sanat elokuvassa
Es. "sotilaat", laulu ja tunnistamaton harmonikansoittaja (playback, mieslaulajat, harmonikkasäestys), 0' 20".


10. Battle Hymn of The Republic / Glory Glory Hallelujah / Kalle Kustaan muori
Säv. ja san. trad. amerikkalainen
Es. Sven Relander, Arvi Tuomi ja Elsa Turakainen, laulu sekä Matti Lehtelä, huuliharppu (100 %), 0' 15".


11. Tango
Säv. Georg Malmstén
Tanssiorkesteri (off), 0' 45".


12. "Kyllä tästä taisi tulla pitkä juttu, kerro se toiste - -"
Säv. Georg Malmstén, san. tunnistamaton
Es. Oili Jaatinen, Eino Haavisto, Eija Karapää, Matti Lehtelä, Arvi Tuomi ja Elsa Turakainen, laulu sekä Sven Relander, laulu ja piano (playback, pianon ja yhtyeen säestys), 1' 15".

Huomautuksia:
Sven Relander laulahtelee "Nyt kiidän mä poies Suomesta - -" (100 %), 0' 05", ja "Ei voi arvata mitä maailma tarjoaa - -" (100 %), 0' 20", Elsa Turakainen laulaa "Ei kukaan minua lemmi, ei kukaan rakasta - -" (100 %), 0' 15".

Matti Lehtelä, Sven Relander ja Arvi Tuomi tapailevat italialaistyyppistä rallatusta (100 %), 0' 15".

Matti Lehtelä säestää huuliharpulla Sven Relanderin kastanjettitanssia (100 %), 0' 30".

"Sotilasosasto" laulaa tunnistamatonta marssia (playback, mieslaulajat), 0' 45".

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
1812
Tarkastuspäivä
12.06.1943
Formaatti
35 mm
Perustelut
Alkuperäisversiossa upseeri joutuu putkaan, mikä ei sotaoloissa ollut hyväksyttävää asiantuntijaksi kutsutun Päämajan sensuuritoimiston päällikön mielestä. Elokuva kiellettiin.
Pituus/leikattu
2300 m
Kesto/leikattu
84 min
Ikäraja
KK
Osia
4
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
1812
Tarkastuspäivä
02.12.1943
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2200 m
Kesto/leikattu
80 min
Veroluokka
35 %
Ikäraja
S
Osia
4
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, YN-menetelmä
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
80 min