Salainen ase

Den Osynliga fienden (ruotsinkielinen nimi)
Den Osynliga fienden (ruotsinkielinen nimi Ruotsissa)
The Secret Weapon (englanninkielinen käännösnimi)
L'Arme secrète (ranskankielinen käännösnimi)
Die Geheimwaffe (saksankielinen käännösnimi)
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Tunnistatko kuvauspaikkoja Helsingistä? Tunnistatko tekijöitä tai esiintyjiä? Tiedätkö mitä roolia näytteli Gunnar Nyberg? Kuka oli kuvausryhmään kuuluva henkilö Brisk?

Salainen ase

Theodor Lutsin ja Erkki Uotilan ohjaama jännityselokuva Salainen ase (1943) sijoittuu jatkosodan ajan Helsinkiin. Suomeen saapuva Tanja Bulkova (Eija Karapää) pääsee Toini Salosen nimellä ja vakoilupäällikkö Rosenbergin (Ensio Jouko) avulla insinööri Rautavuoren (Arvi Tuomi) sihteeriksi ja selville salaisen keksinnön piirustuksista.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
12
Näyttelijät
Henkilö Ensio Jouko , vakoilupäällikkö J. Rosenberg, "Pupsik"
Henkilö Eija Karapää , Toini Pulkkinen alias Tanja Bulkova alias Miss Smith alias Toini Salonen
Henkilö Erkki Uotila , Valtiollisen Poliisin toimistopäällikkö Ilmari Pulkkinen
Henkilö Joel Asikainen , Erkki Kari, Aamu-Uutisten reportteri
Henkilö Arvi Tuomi , insinööri Rautavuori
Henkilö Erkki Salin , 2. agentti
Henkilö Urho Westman , Mishka, 1. agentti
Henkilö Esko Mannermaa , Vallu, 3. agentti, "Jaakko"
Henkilö Matti Lehtelä , etsivä Laaksonen
Henkilö Usko Kantola , Lehtinen, 2. etsivä
Henkilö Helen Mardi , Anjushka, Rosenbergin rakastajatar
Henkilö Oili Jaatinen , Sofi, Rautavuoren keittäjätär
Henkilö Liisa Tuomi , Olly, Foto Modernin valokuvausapulainen
Henkilö Lida Salin , Pesula Vaahdon omistaja
Henkilö Toimi Malinen , Pesula Vaahdon omistaja
Henkilö Varma Lahtinen , Anna Jokinen, Toinin vuokraemäntä
Henkilö Lennart Vaikonpää , 4. agentti
Henkilö Matti Aulos , konemestari
Henkilö Dagi Angervo , Pesula Vaahdon asiakas
Henkilö Juho Asikainen , Yhdistyneiden Sahojen yövartija
Henkilö Hannes Veivo , merivartioveneen upseeri
Henkilö Sirkka Lumén , Helmi, Pesula Vaahdon työntekijä
Henkilö Lasse Korpela , lämmittäjä
Henkilö Väinö Hartonen , 5. agentti / olutta ostava mies
Henkilö Väinö Ontro , Kalle, sillan räjäytystä yrittävä sabotööri
Henkilö Topi Gerdt , Aamu-Uutisten toimittaja
Henkilö Gunnar Nyberg , tunnistamaton rooli
Henkilö Evald Terho , "sokea ja ontuva" katusoittaja
Henkilö Maija-Liisa Pohjola , kahvilan kassaneiti
Henkilö Lasse Boman , Rautavuoren konttoriapulainen
Henkilö Reijo Taipale , huivin löytänyt poika
Henkilö Ilpo Kankkunen , 1. poika rannassa
Henkilö Gösta Salminen , 2. poika rannassa
Kreditoimattomat näyttelijät
Henkilö Tuula Julenius , sokeaa taluttava pikkutyttö
Tekijät
Henkilö Theodor Luts , Ohjaaja
Henkilö Erkki Uotila , Ohjaaja
Henkilö Antti Metsalo , käsikirjoitus
Henkilö Eero Pursi , käsikirjoitus
Henkilö Tauno Luoto , käsikirjoitus
Henkilö Eino Kari , kuvaus
Henkilö Eino Kari , leikkaus
Henkilö Yrjö Norta , äänittäjä
Henkilö Holger Wernbom , äänittäjä
Henkilö Pekka Attinen , musiikki
Henkilö Aksella Luts , lavastus
Henkilö Aarne Orri , lavastus
Yhteisö Filmihankkija, Reino Wathen ja Erkki Itkonen , levittäjä
Kreditoimattomat
Henkilö Theodor Luts , tuottaja
Henkilö Kaarina Kaipio , naamiointi
Henkilö Yrjö Norta , tuotantopäällikkö
Henkilö Eero Leväluoma , studiopäällikkö
Henkilö Lasse Boman , kamera-assistentti
Henkilö Helen Mardi , kuvaussihteeri
Henkilö Brisk , kuvausryhmän jäsen
Henkilö Kalle Kultala , kuvausryhmän jäsen
Henkilö Ilpo Kankkunen , klaffi
Henkilö Väinö Hartonen , kuvausryhmän jäsen
Henkilö Arvi Matilainen , valokuvat
Henkilö Elli Pihlaja , muusikko  (laulu)
Tuotantotiedot
Tuotanto
Tuotantokustannukset
1 821 390 mk
Julkaistu
1942
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
01.01.1943
Ensi-iltapaikat
Oulu: Hovi
Filmikopioiden määrä
5
Muut näytökset
  • 03.01.1943 Helsinki: Elysée, Metropol; Lahti: Kuvapalatsi ensi-iltakierros
  • 13.01.1943 Helsinki: Metropol kutsuvierasnäytäntö
  • 24.01.1943 Turku: Kinola ensi-iltakierros
  • 31.01.1943 Jyväskylä: Jyväs-Kino, Suomi-Elokuvat ensi-iltakierros
  • 28.02.1943 Vaasa: Kinema ensi-iltakierros
  • 07.03.1943 Viipuri: Scala ensi-iltakierros
  • 04.04.1943 Tampere: Kino, Petit ensi-iltakierros
  • 11.04.1943 Kuopio: Puijo ensi-iltakierros
  • 25.04.1943 Pori: Asto ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 13.12.2013 YLE TV1
  • 25.08.2015 YLE TV1
  • 02.01.2018 Yle TV1
Kuvauspaikat
Ulkokuvat
Helsinki:
Folkhälsanin talo Tavaststjernankatu 7 (Rautavuoren tehtaan konttori), lautavarasto Suvilahden voimalaitoksen vieressä Sörnäisten satama-alueella nykytilassa Parrukujan ja Kaasutehtaankadun eteläisen pään alueella (sahalaitoksen lautatarha yleiskuvassa), Tukkukauppojen (Tuko) Oy:n margariinitehdas Työpajankatu 11 (Yhtyneet Sahat Oy:n portti ja lastauslaituri, sabotööri ammutaan), aita Vanha Talvitie 1 (Tanja huutaa apua), Ruoholahden Lautatarha Oy:n laivaussatama Pääskylänkadun loppupäässä (nyk. Kalasatamanpuiston kohdalla) Sörnäisissä (sabotöörit ja poliisi sahan lautatarhassa), Lauttasaarenkatu / Morsiamenkatu Länsisatamassa (nyk. Porkkalankatu 18) (sabotöörit keskustelevat toverinsa kiinnijäämisestä), portaat Topeliuksenkatu 37 (sokea soittaja esiintyy), Ehrensvärdintie / Armfeltintie (Toinin ja Erkin tapaamispaikka), ravintola Alppilan edusta (Toini ja Erkki poistuvat ravintolasta), Kaivopuisto (Toini ja Erkki puistossa), portti ja asuintalon piha Armfeltintie 13 (Rautavuoren asuintalo), Chydeniuksentie / Rehbinderintie (poliisit ottavat partiopoliisin kyytiin), Juhani Ahon tie 2 (poliisit ajavat rikospaikalle ja takaa-ajavat roistoja Eirassa), Edelfeltintie (konnien pako autolla alkaa), Hauhontie 4 / Keiteleentie, Inarintie 3, Suvannontie (poliisien takaa-ajo jatkuu Vallilassa), Inarintie (konnien pako onnistuu), Suvannontie 25 ja Inarintie 20 (poliisit ihmettelevät konnien katoamista), Humalistonkatu 9 / Töölönkatu 52 (neiti Salosen asuintalo), rantaradan risteyssilta Pasilassa (Karikosken silta), Pihlajatie 2 / Tukholmankatu 11 (Pulkkinen lähtee puhelinkioskista), Pihlajatie, taustalla Honkatie (Pulkkinen nousee soitettuaan poliisiautoon), Lasipalatsin kattoterassikahvila ja Bio Rexin edusta Mannerheimintie 22 (etsivät varjostavat Toinia), Töölönkatu 56 (Foto Modernin talon edusta), sisäpiha ja parveke Linnankoskenkatu 4 A (poliisi nappaa konnan ja Rosenberg pakenee Foto Modernin talon sisäpihalla), nyk. Pikkuniementie (etsivä ongella, Toini siepataan autoon), nyk. Rajasaarenpenger (sieppaajien veneen laituri), Humalistonkatu 5 ja 7 (Pulkkinen ajaa Rosenbergia takaa viereisen talon sisäpihalla), porttikäytävä Minna Canthin katu 18, Minna Canthin katu 16, Kirjailijapuisto, Minna Canthin katu 9 (Rosenbergin pako Foto Modernin kadulta)

- Toim. Juha Seitajärvi (2022) Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta.
Sisäkuvat
Helsinki:
Helsingin Sanomien painotalo Ludviginkadulla (sanomalehtipaino)

- Toim. Juha Seitajärvi (2022) / Suomen kansallisfilmografia.
Studiot
Helsinki:
Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan talo Poli Lönnrotinkatu 29

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Kuvausaika
Kesä - syksy 1942
Sisältöseloste
Nuori nainen saapuu Suomeen Miss Smithin passilla, matkustaa junalla Turusta Helsinkiin ja ilmoittautuu herra Rosenbergille, joka johtaa vakoilu- ja sabotaasitoimintaa agentuurinsa suojassa. Naiselle, Tanja Bulkovalle, on Toini Salosen nimellä järjestetty työpaikka insinööri Rautavuoren sihteerinä, ja hänen tehtävänään on ottaa selville, missä insinööri säilyttää uuden tärkeän keksintönsä piirustuksia.

Suomen Vientipuun varaston tuhopolton yhteydessä yövartija on surmattu. Aamu-Uutisten toimittaja Erkki Kari käy tapaamassa ystäväänsä, Valtiollisen poliisin toimistopäällikkö Pulkkista, joka kertoo yövartijan olleen hänen isänsä. Kari käy myös Rautavuoren toimistossa ja on tunnistavinaan Toinin Turun junassa näkemäkseen naiseksi. Rautavuoren johtamalla tehtaalla paljastuu sabotaasiyritys, jonka epäonnistumisesta Toini ilmoittaa Rosenbergille.

Kaupungilla levitetään maanalaisia propagandalehtisiä, joiden painopaikka paljastuu sattumalta: Kari käy hakemassa pyykkinsä pesula Vaahdosta ja huomaa pakettinsa sisältävän lehtisiä. Hän hälyttää Pulkkisen. Tämän lähettämät miehet löytävät pesulan takahuoneesta monistuskoneen ja muita raskauttavia todisteita: pesulan omistaja ja hänen miehensä pidätetään. Kari kohtaa kadulla Toinin, esittäytyy ja ajaa tämän kotiin lainaamallaan autolla.

Toini esittää lavastetun päällekarkauksen uhria ja vetää portinvartijan huomion, kun Rosenbergin miehet yrittävät tuhopolttoa Yhdistyneiden Sahojen lautatarhalla. Poliisi yllättää sabotöörit, joista toinen pääsee pakoon ammuttuaan sitä ennen haavoittuneen kumppaninsa. Toini on pudottanut lautatarhalle huivinsa, jonka omistajaa Pulkkinen ryhtyy jäljittämään. Kari tunnistaa huivin kuuluneen junassa tapaamalleen "englantilaiselle missille", joka oli "melkein yhtä kaunis kuin Rautavuoren sihteeri, mutta vaalea". Vihjeen perusteella Pulkkinen haluaa tutustua sihteeriin ja Kari kutsuu hänet viettämään iltaa ravintolaan heidän kanssaan.

Samana iltana Toini on ylitöissä Rautavuoren kotona. Hän on jo aiemmin saanut selville, että insinööri säilyttää keksintönsä papereita kassakaapissaan, ja on ilmoittanut asiasta Rosenbergille; nyt hän pystyy kertomaan myös kassakaapin numeroyhdistelmän. Myöhemmin Kari ja Toini juhlivat ravintolassa, heidän suhteensa on jo kehittynyt läheiseksi. Samassa pöydässä istuva Pulkkinen kuitenkin kiinnittää huomiota Toinin ristiriitaiseen kertomukseen taustastaan.

Samaan aikaan vakoilijat tunkeutuvat Rautavuoren taloon käyttäen hyväkseen insinöörin keittäjätärtä, jota muuan konnista on kosiskelevinaan. Toini on tullut tunnontuskiin ja yrittää varoittaa insinööriä soittamalla ravintolasta: kun vastausta ei kuulu, hän hälyttää poliisin. Vakoilijat saavat paperit haltuunsa iskettyään insinöörin tajuttomaksi ja räjäytettyään kassakaapin. Kadulla he joutuvat poliisiauton takaa-ajamiksi, mutta päästyään omaan autoonsa he onnistuvat eksyttämään poliisit.

Rosenberg on epäluuloinen, koska Toinin antama numerosarja ei pätenyt ja koska poliisi näyttää aina osuvan liigan operaatioiden tielle. Pulkkinen saa vahvistuksen omille epäluuloilleen, kun Toini tunnistaa raskauttavan huivin omakseen. Hän yrittää ensin kierrellä, mutta miehen painostuksen ja todisteiden edessä hän lopulta tunnustaa, sanoo katuvansa ja haluavansa korjata erehdyksensä. Toinin hallussa oleva vanha valokuva paljastaa yllätyksen: Toini on Pulkkisen kadonnut sisar. Perhekuulumisten jälkeen Toini kertoo kaiken ja muistaa liigan tulevista suunnitelmista Karikosken sillan räjäytyksen, jonka Pulkkinen apulaisineen ehtii juuri ajoissa estämään.

Toinin vuokraemännän lähettämän viestin perusteella Rosenberg varmistuu, että Toini on petturi, ja alkaa valmistella pakoa. Pulkkinen pääsee Rosenbergin jäljille, tavoittaa hänet vakoilijoiden yhteydenpitoon käytetyssä valokuvausliikkeessä, Foto Modernissa, mutta mies onnistuu livahtamaan pakoon. Takaa-ajossa Pulkkinen saa hänet vielä kerran kiinni, mutta ei voi pidättää miestä, joka esiintyy toisella nimellä ja diplomaattipassin suojassa.

Tällä välin Rosenbergin apurit kaappaavat Toinin ja kuljettavat hänet autolla moottoriveneelle, jolla he aikovat paeta ulkomaille. Valtiollisen poliisin etsivä on varjostanut miehiä ja lähtee takaa-ajoon, mukanaan Kari, joka turhaan on odottanut Toinia kohtauspaikalle. He seuraavat konnia merivartioston veneellä ja tavoittavat pakenijat ennen aluevesirajaa, kun Toini aseella uhaten on onnistunut lannistamaan miehet ja pysäyttämään veneen. Vakoilijat pannaan käsirautoihin, Kari puolestaan ottaa taskustaan sormuksen ja pujottaa sen Toinin nimettömään.

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Aiheet
Lehdistöarviot
Uusi tuotantoyhtiö Fenno-Filmi ja sen ensimmäinen elokuva toivotettiin tervetulleeksi yksimielisin kiitoksin. "Uuden elokuvayhtiön syntyminen tällaisena ajankohtana on jo sinänsä huomattava tapaus", totesi T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 5.1.1943), "mutta kun se aloittaa toimintansa näin hyvissä merkeissä kuin Fenno-Filmi, on syytä lausua se erikoisen tervetulleeksi ja toivottaa sille jatkuvaa hyvää menestystä. Tähän antaa aihetta jo sekin ajatus, että hyvältä pohjalta toimintansa aloittava uusi filmiyhtiö on omiansa kohentamaan elokuvatuotannon yleistä tasoa maassamme [- -]. Salainen ase on puhdas jännityselokuva, joka omassa luokassaan kohoaa suorastaan kansainväliselle tasolle."

"Ensinnäkin se on jo aiheeltaan ja etenkin rakentavalta tendenssiltään meillä uusi ja mielenkiintoinen" luetteli P. T-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 5.1.1943) elokuvan ansioita. "Juoni on kehitelty loogillisesti, hyppäyksittä ja kompastuksitta, ja tarinan ovat ohjaajat Th. Luts ja Erkki Uotila muovanneet kiinteäksi, erittäin vauhdikkaaksi elimelliseksi kokonaisuudeksi."

Esitettyjään kotimaisen elokuvan kriisin syiksi käsikirjoitusten ja ohjaajien puutteen O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 5.4.1943) jatkoi: "Nyt on hyvä käsikirjoitus ja hyvät ohjaajat, Th. Luts ja Erkki Uotila, jotka osaavat käyttää hyväkseen filmin mahdollisuuksia. Heillä on filmaattinen silmä ja vaisto, he eivät eksy johtoaiheesta syrjään ja ennen kaikkea - he käyttävät saksia taitavasti ja rohkeasti. Seurauksena onkin vauhdikas, jännittävä ja runsastoimintainen seikkailuelokuva, jota kannattaa hyvin ajankohtainen aihe [- -]".

"Ty här har man faktiskt lyckats åstadkomma någonting hos oss enastående", kiitti H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 4.1.1943): "En välbyggd, underhållande och fartfylld kriminalfilm, där kärlek, spänning, brott och humör skakats om till en synnerligen välbryggd och verkningsfull kocktail." Hans Kutter palasi pohtimaan Salaisen aseen onnistumisen syitä vielä Elokuva-Aitan 2/1943 artikkelissaan:

"Ensimmäiseksi tekee mieli vastata, että Salainen ase miellyttää katsojaa siitä syystä, että se on tekotavaltaan niin tuore ja rohkea, koska siinä tapaa miltei yksinomaan uusia ja mielenkiintoisia kasvoja, ja koska sen rytmi on niin mukaansatempaavan suggestiivinen, että sen ahmii ensimmäisestä kuvasta viimeiseen saakka aivan kuten jännittävän ja vauhdikkaan salapoliisiromaanin. Mutta miten tämä tulos on saavutettu? [- -] Salainen ase rakentuu ensinnäkin erinomaisen käsikirjoituksen pohjalle. Ei yksin aihe ole hyvä, vaan itse käsikirjoitus on erinomaisen tasaisesti käsitelty; tämä tarkoittaa sitä, että tekijät eivät ole jättäneet käsistään ainoatakaan kohtausta ennenkuin ovat olleet varmoja siitä, että se juuri siinä muodossa soveltuu valkokankaalle. He ovat työskennelleet sekä määrätietoisesti, taitavasti että mielikuvitusrikkaasti, ja ohjaaja on ottanut tarkoin huomioon kaikki aiheen tarjoamat mahdollisuudet [- -]."

Kritiikin huomautukset koskivat lähinnä juonen joitakin epäuskottavuuksia, mutta rikkeet nähtiin pieninä ansioiden rinnalla. Uudet näyttelijäkasvot herättivät ihastusta, erityisesti nostettiin esiin Eija Karapää ja Erkki Uotila. "Salainen ase ei loista tähtinimillä", kirjoitti S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 5.1.1943), "mutta sitä miellyttävämpää on tutustua uusiin kasvoihin ja todeta joukossa löytöjä, joilla varmaan on vielä paljon tehtävää valkokankaalla. Eija Karapää nuorena naisvakoojana on sekä ulkomuodoltaan että esitykseltään erittäin sopiva tehtäväänsä ja pieni rakkauskohtaus osoittaa hänen omistavan lisäksi kauniin lauluäänen." "Erkki Uotilan sympaattinen suoritus oli siitä erikoinen", luonnehti P. T-vi, "että siitä erittäin vaatimattomin, niukoin keinoin oli saatu toimistopäällikön ympärille uskottava, tiuha ja hänen tyypilleen hyvin 'istuva' työtunnelma."

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Taustaa
Salainen ase on Oy Fenno-Filmin ensimmäinen elokuva. Yhtiön perustivat keväällä 1942 Julius Kermann, äänittäjä Lauri Pulkkila, elokuvaaja Theodor Luts ja rouva Eeva Virtanen-Jarma. Pulkkila oli toiminut elokuva-alalla vuodesta 1930 mm. äänittäjänä ja perustanut 1937 oman elokuvalaboratorion, Filmistudio Oy:n. Virolaissyntyinen Theodor Luts oli työskennellyt Suomessa vuodesta 1933, aluksi kuvaajana Suomi-Filmissä ja vuodesta 1937 Suomen Filmiteollisuudessa. Eeva Virtanen oli esiintynyt 1931-1933 näyttelijänä kahdessa elokuvassa. Pulkkilan paikan yhtiössä korvasi jo muutaman päivän kuluttua Yrjö Norta, ohjaaja ja kuvaaja mykän filmin ajoista saakka ja vuodesta 1934 SF:n äänittäjä ja ohjaaja. Fenno-Filmin toimitusjohtajana oli Theodor Luts syksyyn 1944 saakka.

Salaisen aseen käsikirjoituksen laativat nimiölehden mukaan A. M., T. L. ja E. P. Elokuvan alkuteksteissä he ovat Antti Metsalo, Eero Pursi ja Tauno Luoto. Kyseessä olivat salanimet - Antti Metsalo oli Theodor Lutsin puoliso Aksella Luts, Eero Pursi Valtiollisen poliisin etsivä Eero Brusila ja Tauno Luoto Theodor Luts. Kuvauksia varten pyydettiin apua puolustusvoimilta. Ylipäällikkö Mannerheimin vastaus kuitenkin viipyi, ja niin käsikirjoitusta jouduttiin muuttamaan.

Aksella Luts kertoo nauhoitetuissa haastatteluissaan 21.8. ja 5.9.1990 sekä eestinkielisessä kirjeessään 21.5.1992:

"Jo Fenno-Filmin luomiseen liittyi niin suunnattoman suuria vaikeuksia, sen takia että oli sota-aika, mutta Theodor halusi niin kovasti perustaa yhtiön, jossa hän olisi osakas [- -].

[- -] Fenno-Filmin ensimmäisenä elokuvana piti olla taistelevien sotilaiden elämä niin rintamalla kuin rintaman takanakin. [- -]

Kuvauslupa [- -] piti saada Päämajasta. Mutta se lupa venyi ja venyi, eikä sitä lupaa tullut milloinkaan, ja vain syrjäteitä pitkin saatiin lopuksi tietää, miksi se ei tullut." Tällöin Aksella Luts päätti lähestyä sotaa kotirintaman näkökulmasta: "Ei sota ole sotaa vain juoksuhaudoissa, vaan pienissä ja mitättömiltäkin tuntuvissa yhteyksissä kotirintamalla, huolimattomasti lausutuissa kommenteissa, juoruissa jne. ja sitten tietenkin myös vakoiluun yleisemmin yhdistettävissä tiedonhankinta- ja jopa sabotaasitilanteissa.

Käsikirjoituksen peruskuviot kävivät selviksi muutamassa tuokiossa ja hioimme sitä yhdessä Theodorin kanssa. Yksityiskohtia oli kuitenkin tarkennettava ja niinpä käännyimme erään Suomen armeijassa palvelevan virolaistuttavamme puoleen, jonka aavistimme olevan jyvällä asioista. Hän kutsui meidät teelle ja yllätykseksemme läsnä oli myös nuori ja komea meriväen luutnantti. Ystävämme suoritti esittelyn ja totesi herra Eero Brusilan tuntevan työnsä puolesta hyvin elokuvahankkeemme aihemaailman. Kävi pian ilmi, että luutnantti työskenteli vastavakoilutehtävissä. Brusilasta oli meille iloa myös Fenno-Filmin myöhempien elokuvien suunnittelussa.

Kun käsikirjoitus oli saatu valmiiksi aloimme suunnitella roolien miehitystä. Koska rahaa oli vähän, emme voineet harkita suurien tähtien palkkaamista vaan asetimme etusijalle eräänlaisen luontevuuden: näyttelijöiden tulisi ensisijaisesti olla rooleissaan uskottavia, kuin kuka tahansa meistä, suoraan elävästä elämästä. Eija Karapäähän, joka tuolloin työskenteli postissa mutta jolla oli hieman elokuvakokemustakin, Theodor törmäsi bussipysäkillä. Hieno reportterityyppi Joel Asikainen oli meille tuttu ennestään ja pienemmät roolit Eero Leväluoma miehitti lähinnä Vallilan työväenteatterin kokeneista mutta suurelle yleisölle vähemmän tutuista näyttelijöistä. Muissa rooleissa vilahtelivat konttorin ja kuvausryhmän ihmiset: se oli todellista yhteen hiileen puhaltamista, jossa kaikki työryhmän jäsenet todellakin tekivät kaikkensa tuotannon eteen.

Erkki Uotila palkattiin myös elokuvan kakkos-ohjaajaksi, koska hän oli tottunut näyttelijäntyöhön ja ymmärsi suomen kielen vivahteita. Vaikka Theodor puhui itsekin suomea kohtuullisen hyvin, oli hänen helpompi suunnitella elokuvan teknistä toteutusta; näin työnjako syntyi ikään kuin itsestään. Monet kuvaratkaisuista jäivät vanhan ystävämme Eino Karin huoleksi.

Saadaksemme elokuvaan vauhtia, koetimme kuvata niin paljon kuin mahdollista 'aidoilla' paikoilla eri puolilla Helsinkiä. Tästä seurasi kuitenkin suuria ongelmia, sillä yhtiöllä ei ollut kuljetuskalustoa, ja sen vuokraaminenkin oli polttoainepulan takia ylivoimaista. Jouduimme kuvauspaikalta toiseen siirryttäessä turvautumaan eräänlaisiin suuriin käsikärryihin, joita 2 - 3 kuvausryhmän miestä lykkäsi pitkin kaupunkia. Kärryt oli meille suunnitellut eräs Etelä-Afrikasta Helsinkiin kotiutunut virolainen, jota aikaisemman ammattinsa perusteella kutsuimme 'asekonsuliksi'. Hänen vaimostaankin oli meille iloa, sillä hän englannittarena koulutti Eija Karapään lausumaan käsikirjoituksen vaatimat englanninkieliset repliikkinsä varsin puhtaasti ja hyvällä ääntämyksellä.

Koska Fenno-Filmin oma tuotanto alkoi toisella elokuvalla kuin alkujaan oli kaavailtu ja koska ins. Nortaa sen elokuvan aihe enempää kuin käsikirjoituskaan eivät miellyttäneet, ei tämä halunnut sijoittaa omia rahojaan, vaan oli halukas tulemaan mukaan vain työpanoksella. Niin että tarvittiin rahaa ja oli ostettava osakkeita. Kun siitä oli päästy yli, oli maksettava maisteri Särkälle niinsanottuja 'kipurahoja', mihin tällä oli täysin lainmukainen oikeus." (Luts oli rikkonut Suomen Filmiteollisuuden kanssa voimassa olleet sopimuksensa.)

"Ennen kuin elokuva tuli valmiiksi ja sitä leikattiin Eino Karin laboratoriossa, putosi sinne pommi (8.11.1942). Siihen aikaan filmi ei vielä ollut safetyä ja sen olisi pitänyt räjähtää, mutta eipä pamahtanut. Kari putosi talon kolmen kerroksen läpi ja roskista ja kalkista sai vikaa silmiinsä ja oli sokea kolme kuukautta. Pystyyn jäi vain yksi kallellaan oleva seinä ja siellä riippuivat elokuvan negatiivit kuvanumeroittain. Kaikki mitä oli leikkauspöydässä, vaurioitui siinä määrin, että se mikä oli mahdollista, kuvattiin uudelleen. Se oli ihme ja myös suuri onni, että raakafilmit, joita siellä oli useita laatikoita, eivät räjähtäneet.

Sodasta huolimatta kuvaukset sujuivat hyvin. Kassakaapin räjäytystä kuvattaessa kumisivat pommit jossain kaupungin laidoilla: 'Hyvin tuntuu ryssän synkrooni pitävän näissä äänitehosteissa', totesi Eino Kari sarkastiseen tapaansa räjähdyksen vaatimattoman tehostepaukun äänen hukkuessa putoavan pommin ryskeeseen.

Karin laboratorion tuhonnut yksinäinen pommikone jatkoi matkaansa kaakkoon, ja Viiskulmassa sijainneen elokuvateatteri Tivolin edustalle pudonnut pommi surmasi suuren joukon lastennäytöksestä poistuvaa yleisöä."

Theodor Luts ja Erkki Uotila olivat kumpikin ohjaajina ensikertalaisia. Eija Karapäälle Salainen ase oli ensimmäinen pääosa - aikaisemmin hänet oli nähty Eija Londénin nimellä elokuvissa Herra Lahtinen lähtee lipettiin, Rikas tyttö (1939) ja Kyökin puolella (1940). Erottuaan ensimmäisestä puolisostaan Kunto Karapäästä 1943 ja mentyään naimisiin tuottaja Veikko Itkosen kanssa 1944 hän muutti taiteilijanimensä Eija Karipääksi ja käytti sittemmin muissa elokuvatehtävissään myös sukunimeä Itkonen.

Topi Gerdtin sukunimi on elokuvan alkuteksteissä virheellisessä muodossa Gerd, Reijo Taipaleen etunimi virheellisessä muodossa Reino ja Lauri Korpelasta käytetään lempinimimuotoa Lasse Korpela.

Fenno-Filmi omisti esikoisteoksensa "hiljaisuudessa työskenteleville urheille miehillemme" käsiohjelman saatesanoin: "Oikeutemme ja vapautemme puolesta eri rintamilla taistelevien joukkojemme rinnalla käyvät myöskin viranomaisemme keskellä rauhallista arkielämää yleisön tietämättä väsymätöntä taisteluaan pimeitä voimia vastaan, jotka alituisesti uhkaavat itsenäisyyttämme ja yhteiskuntajärjestystämme."

Kutsuvierasnäytäntöä 13.1.1943 kunnioittivat läsnäolollaan tasavallan presidentti Risto Ryti sekä maan hallitus pääministeri Jukka Rangellin johdolla.

Valtion filmitarkastamo lyhensi elokuvan neljättä osaa kahdesta kohdasta yhteensä 73 metriä eli 2' 40". Syynä lienee ollut elokuvan saaminen lapsille sallituksi.

Salaisen aseen yleisömenestys oli yhdeksän suurimman kaupungin teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden keskitasoa tuntuvasti parempi, ja Fenno-Filmin 18 elokuvasta paras.

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Musiikki
1. "Alkusoitto"
Säv. Pekka Akimov ( = Pekka Attinen)
Orkesteri (off, alkutekstit), 2' 15".


2. "Rotaatiokone"
Säv. Pekka Akimov
Orkesteri (off), 0' 20".


3. "Höyrykattilahuone"
Säv. Pekka Akimov
Orkesteri (off), 2' 30".


4. "Ensivisiitillä ja Automatkalla"
Säv. Pekka Akimov
Orkesteri (off), kaksi kertaa, yht. 2' 55".


5. "Yhtyneet sahat"
Säv. Pekka Akimov
Orkesteri (off), 3' 15".


6. Kesäilta / Ol' kaunis kesäilta
Säv. trad.
Es. Evald Terho, viulu (100 %), 0' 55".


7. Iloinen kulkuri (foxtrot)
Säv. Georg Malmstén, san. Reino Ranta
Es. Georg Malmstén, laulu, ja Odeon-tanssiorkesteri (off, radio), 0' 45".
Levytys:
Georg Malmstén ja Odeon-tanssiorkesteri; Odeon A 228392, 17.8.1937.


8. La Cumparsita / Tropiikin yö
Säv. G. H. Matos Rodriguez
Es. Eija Karapää, piano (playback, tunnistamaton pianisti), 0' 10".


9. Tshaika / Lokki
Säv. ja san. trad. venäläinen, suom. trad., sov. Pekka Attinen
Es. Eija Karapää, laulu ja piano (playback, Elli Pihlaja, laulu, pianosäestys), 1' 45".
Levytys:
George Malmsten ja Dallapé-orkesteri; Odeon A-228381, 1936.


10. Valssi 1
Säv. Pekka Akimov
Orkesteri (off), 0' 20".


11. Valssi 2
Säv. Pekka Akimov
Orkesteri (off), 2' 15".


12. Tanssimusiikki 1
Säv. Pekka Akimov
Orkesteri (off), 2' 10".


13. Tanssimusiikki 2
Säv. Pekka Akimov
Orkesteri (off), 0' 25".


14. Lemmen motti (marssilaulu)
Säv. Georg Malmstén, sov. George de Godzinsky, sanat levytyksessä Reino Ranta
Georg Malmsténin orkesteri (off, radio), 0' 45".
Levytys:
Georg Malmstén (laulu) ja orkesteri; Odeon A 228607, 5.3.1942.


15. "Valse"
Säv. Pekka Akimov
1) Orkesteri (off), 3' 20".
2) Orkesteri (off, lopputekstit), 1' 20".

Huomautuksia:
Sirkka Lumén viheltää Violettan aariaa Verdin oopperasta La Traviata (100 %), 0' 40", Joel Asikainen viheltää ja hyräilee (100 %), yht. 0' 15".

Musiikin nro 10, 11 ja 12 aikana "ravintolayleisö" tanssii.

- Toim. Juha Seitajärvi (2022) Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
1734
Tarkastuspäivä
29.12.1942
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2800 m
Kesto/leikattu
102 min
Veroluokka
10 %
Ikäraja
K
Osia
6
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastuspäivä
05.02.1943
Perustelut
Leikattu 4. osasta.
Veroluokka
10 %
Ikäraja
S
Ilmoitus
luokittelu
Tarkastuspäivä
12.03.2013
Kesto/leikattu
01:42:00
Ikäraja
12
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, YN-menetelmä
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
102 min
Kieli (VOD)
suomi