Synnin puumerkki

Syndens bomärke (ruotsinkielinen nimi)
Kvindeskaebner (tanskankielinen nimi)
The Mark of Sin (englanninkielinen käännösnimi)
La Signature du péché (ranskankielinen käännösnimi)
Das Zeichen der Sünde (saksankielinen käännösnimi)
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Tunnistatko esiintyjiä?

Synnin puumerkki

Jorma Nortimon ohjaama ja käsikirjoittama draama Synnin puumerkki (1942) pohjautuu Laura Sointeen romaaniin. 1900-luvun alkupuolelle sijoittuvassa tarinassa Helsingin Hermannissa asuva Maria-muori (Anni Aitto) ottaa hoiviinsa anniskelupaikan portaille hylätyn vauvan. Ilkeät naapurit nimittelevät Stiinaksi kastettua löytölasta kunnanholhokiksi, mikä saa tytön häpeämään taustaansa. Pahansuovat puheet, ainainen köyhyys ja vastoinkäymiset kasvattavat sisua. Stiinasta (Irma Seikkula) kehittyy rohkea ja oikeudenmukainen nainen.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
7
Näyttelijät
Henkilö Irma Seikkula , Stiina Berg
Henkilö Suvi Soila , Stiina Berg lapsena
Henkilö Anni Aitto , Maria Berg, Maria-muori
Henkilö Tauno Majuri , Martti Berg, merikapteeni
Henkilö Rauli Tuomi , Vesa Kamppi
Henkilö Orvo Kalevi , Vesa Kamppi lapsena
Henkilö Litja Ilmari , Vesan äiti
Henkilö Eino Jurkka , Vesan isä, vossikkakuski
Henkilö Uuno Laakso , Filippus Flinkman, suutari
Henkilö Varma Lahtinen , pesijä-Iita
Henkilö Aulis Tumelius , pikku Filippus
Henkilö Paavo Jännes , apteekkari
Henkilö Emma Väänänen , Kaarina-rouva
Henkilö Eine Laine , matami, ruokatavarakaupan omistaja
Henkilö Rosi Rinne , Höltän Emilia
Henkilö Henny Valjus , Helviira
Henkilö Hilkka Helinä , Martta
Henkilö Pentti Saares , Mika
Henkilö Salli Karuna , kotitalousopiston johtajatar
Henkilö Kaija Rahola , Lilja, "Lilli"
Kreditoimattomat näyttelijät
Henkilö Simo Osa , vanha rovasti
Henkilö Taina Louhimo , Höltän Pia lapsena
Henkilö Yrjö Haapanen , proviisori
Henkilö Matti Lehtelä , Puurmanni
Henkilö Rauni Kajander , Pia aikuisena
Henkilö Tuire Orri , Satu
Henkilö Kerttu Salmi , Amalia
Henkilö Åke Leppä , ranskalainen merimies
Henkilö Lida Salin , merimieskapakan kassanhoitaja
Henkilö Armand Lohikoski , tehtailija
Henkilö Väinö Kolhonen , pyöräilevä poika
Tekijät
Henkilö Jorma Nortimo , Ohjaaja
Henkilö Jorma Nortimo , käsikirjoitus
Henkilö Uno Pihlström , kuvaus
Henkilö Elle Hongisto , leikkaus
Henkilö Georg Brodén , äänittäjä
Henkilö Hugo Ranta , äänittäjä
Henkilö George de Godzinsky , musiikki
Henkilö Kurt-Erik Heinonen , lavastus
Henkilö Ville Salminen , lavastus
Yhteisö Suomi-Filmi Oy , levittäjä
Yhteisö Suomi-Filmi Oy , levittäjä
Yhteisö VLMedia Oy , levittäjä
Kreditoimattomat
Henkilö Matti Schreck , tuottaja  (tuotannonjohto)
Henkilö Rakel Linnanheimo , naamiointi
Henkilö Risto Orko , tuotantopäällikkö
Henkilö Sylvi Lindberg , kampaaja
Henkilö herra Karlsson , järjestäjä
Henkilö herra Mäkinen , kamera-assistentti
Henkilö Väinö Kolhonen , kuvausryhmän jäsen
Henkilö Pentti Lintonen , kuvausryhmän jäsen
Henkilö George de Godzinsky , muusikko  (harmonikka)
Tuotantotiedot
Tuotanto
Tuotantokustannukset
1 302 751 mk
Julkaistu
1942
Alkuperäisteos
Laura Soinne: Synnin puumerkki. Porvoo: WSOY 1928. (romaani)
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
20.09.1942
Ensi-iltapaikat
Helsinki: Kino-Palatsi, Scala
Kuopio: Scala
Lahti: Ilves
Oulu: Bio Kiistola
Pori: Kino-Palatsi
Tampere: Kino-Palatsi
Turku: Kino-Palatsi
Vaasa: Kinema
Viipuri: Scala
Filmikopioiden määrä
11
Muut näytökset
  • 04.10.1942 Jyväskylä: Elohuvi, Salome ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 05.04.1971 MTV1 Katsojia: 1 270 000
  • 06.05.1994 TV2
  • 13.11.2002 YLE TV1
  • 01.03.2006 YLE TV1
  • 17.07.2014 YLE TV1
  • 15.02.2016 Yle TV1
  • 25.10.2017 Yle TV1
  • 17.07.2019 Yle TV1
  • 07.01.2021 Yle TV1
Kuvauspaikat
Ulkokuvat
Helsinki: Orioninkatu 3:n piharakennus (Hermannin kuja 16), Orioninkatu sekä Hämeentie - Helminkatu - Vellamonkatu (Hermanni), Vyökatu 9 (matamin ruokatavarakauppa), Ruoholahdenranta / Kalevankatu (merimieskapakka), Telakkakatu / Hernesaarenkatu (Stiinan ja Martan kotimatka)

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Studiot
Helsinki: Munkkisaaren studiot

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Kuvausaika
Kevät 1941, alkukesä 1942
Sisältöseloste
Eletään 1900-luvun alkua. Vastasyntynyt lapsi jätetään anniskelupaikan portaille Helsingin Hermannissa. Maria-muori löytää lapsen, ottaa sen hoiviinsa ja saa köyhäinhoitolautakunnalta luvan pitää hänet. Muorin aikuinen Martti-poika on lähtenyt merille eikä hänestä ole kuulunut mitään puoleen vuoteen. Löytölapsi kastetaan Stiinaksi yhtä aikaa naapurin poikavauvan, Vesan, kanssa.

Stiina ja Vesa kasvavat yhdessä, heistä tulee läheisiä ystäviä. Stiina saa kärsiä nimittelystä kunnanholhokiksi, etenkin Höltän hienostelevan rouvan ja hänen tyttärensä Pian taholta. Vesan ohella Stiinaa puolustaa hyväsydäminen suutari Filippus Flinkman, joka kosiskelee pesijä-Iitaa. Filippuksen ja Iitan viettäessä häitään muori on vuoteenomana eivätkä hänen rahansa riitä lääkkeisiin. Vesa yrittää auttaa tarjoamalla nappikokoelmaansa maksuksi: apteekkari on ystävällinen ja muori saa lääkkeensä.

Aikuistuttuaan Stiina ja Vesa ovat edelleen sydänystäviä. Stiina työskentelee ruokatavarakaupan matamin apulaisena ja joutuu kestämään miesten lähentely-yrityksiä. Martti kirjoittaa olevansa merikapteeni ja saapuvansa käymään kotona. Ennen sitä muori kuitenkin ehtii kuolla ja Stiina sairastaa pitkään. Martti on yllättynyt tavatessaan Stiinan, jota hän on luullut pikkutytöksi; Stiina jakaa osan tuliaisista suutarin lapsille. Kun Stiina valittaa kohtaloaan löytölapsena, Martti lohduttaa ja sanoo itse lähteneensä kotoa siksi, että jäi vaille jotakin. Martti ehdottaa Stiinalle menoa kotitalousopistoon, jotta tämä pääsisi irti ankeasta laitakaupunkiympäristöstä ja surullisista muistoista. Stiina suostuu.

Opistossa Stiina löytää kohtalotoverin Lillistä, jonka vanhemmat ovat kuolleet. Martin on jälleen lähdettävä matkalle. Hän käy hyvästelemässä Stiinan ja jättää tälle rahaa luvaten palata. Stiina tutustuu opistotoverinsa Sadun poikaystävään Mikaan, joka osoittaa mielenkiintoa myös Stiinaa kohtaan, mutta tulee torjutuksi. Mikan ihmetellessä, miksi Stiina auttaa Amalia-keittäjättären aviotonta ja sairasta lasta, Stiina vastaa "synnin puumerkin" yhdistävän heidät. Huolimatta Stiinan tuesta Amalian poika kuolee.

Stiina palaa kotiin ja saa kuulla, että Vesan vanhemmat ovat kuolleet. Vesa kutsuu Stiinan asumaan luokseen, mitä Höltät paheksuvat. Filippus varoittaa ihmisten puheista ja ehdottaa, että Stiina menisi naimisiin Vesan kanssa. Stiina ryhtyy jälleen työskentelemään matamin ruokatavarakaupassa, jonne Kaarina-rouva, apteekkarin tytär, saapuu eräänä päivänä tiedustelemaan muuatta Helviiraa, entistä kahvikojun pitäjää. Kaarina pyytää Stiinan avukseen etsimään Helviiraa, mutta he kiertävät turhaan sataman kapakoissa.

Vesa on joutunut tappeluun: muuan mies tulee kertomaan, että hänen kaveriltaan on katkennut kaksi kylkiluuta, ja pyytää tuhatlappusta kummastakin. Vesa kieltäytyy maksamasta ja joutuu miesjoukon hakkaamaksi, kunnes Filippus ja Puurmanni, Stiinaan ihastunut merimies, ehtivät apuun. Puurmanni tunnustaa tunteensa Stiinalle, mutta tyttö torjuu hänen kosintansa. Vesa on kuitenkin mustasukkainen ja päättää lähteä merille: lähdön hetkellä Vesa ja Stiina sanovat rakastavansa toisiaan.

Stiina työskentelee nyt kotelotehtaassa, missä hän jälleen tapaa Mikan, joka osoittautuu tehtaan johtajan tuttavaksi. Kun Mika odottaa Stiinaa tehtaan portilla, tyttö turvautuu työtoveriinsa Marttaan, joka vie hänet kotiinsa. Siellä selviää, että Martta asuu Helviira-nimisen sokean ja säikyn vanhuksen kanssa. Stiina yrittää tavoittaa Kaarinan kertoakseen asiasta ja käy tapaamassa apteekkaria, joka sanoo katkaisseensa välinsä tyttäreensä 20 vuotta sitten. Tällä välin Mika keskittyy Martan viettelemiseen ja onnistuu siinä. Kun Stiina tulee tapaamaan Marttaa, tämä on Mikan hylkäämä ja vakavasti sairas Helviiran tekemän epäonnistuneen sikiönlähetyksen seurauksena. Martta kuolee, ja Helviira sekoaa lopullisesti kuullen "kaikkien niiden askeleet jotka olen tappanut". Kun Mika tulee kyselemään Marttaa, Stiina syyttää miestä murhaajaksi.

Kaarina kuulee Helviirasta Stiinalta ja paljastaa antaneensa aviottoman lapsensa matamin välityksellä Helviiran hoidettavaksi. Hän suree Marttaa tyttärenään ja kertoo, että hänen isänsä ei hyväksynyt sulhasta, joka lähti pois eikä tiedä lapsesta. Martti, josta ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan, palaa kotiin ja kertoo kärsineensä muistinmenetyksestä etelä-amerikkalaisessa satamassa tapahtuneen onnettomuuden seurauksena. Kun Kaarina tulee tapaamaan Stiinaa, paljastuu että Martti on Kaarinan entinen sulhanen ja heidän yhteisen lapsensa isä. Stiina pelkää jäävänsä yksin, mutta Martti ja Kaarina ottavat hänet luokseen.

Ruokatavarakaupan matami tekee kuolemaa. Ennen sitä hän kutsuu Kaarinan luokseen ja tunnustaa valehdelleensa: Helviira ei saanut Kaarinan lasta. Välttyäkseen maksamasta Helviiralle matami oli jättänyt vastasyntyneen anniskelupaikan portaille. Stiina iloitsee saadessaan Martista ja Kaarinasta vihdoin oikean isän ja äidin. Pian Stiina viettää häitään kotiin palanneen Vesan kanssa. Heidät vihkii vanha rovasti, joka aikoinaan kastoi heidät samasta kupista. Myös apteekkari on läsnä ja lahjoittaa nuorille ne napit, joilla nämä vuosia sitten maksoivat Maria-muorin lääkkeet.

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Aiheet
Lehdistöarviot
Jorma Nortimo sai moitteita käsikirjoituksesta, mutta kiitosta ohjauksesta: "Jos Jorma Nortimo olisi tehnyt käsikirjoituksen yhtä suurella huolella kuin hän oli suorittanut ohjauksen, tulos olisi ollut kerrassaan erinomainen", arvioi A-L. S. (Uusi Suomi 21.9.1942). "Tavanmukaisesta ja sinänsä viikkolehtitasoisesta tarinasta", oli P. T-vi:n (Helsingin Sanomat 22.9.1942) mukaan syntynyt "sangen huoliteltu ja onnistunut elokuva, jonka sävy oli niin lämpimästi inhimillinen, avoin ja reilu, että jopa sen pohjana olevat puutteelliset aineksetkin siitä saavat uskottavaa väritystä. Niinpä henkilöt, jotka alkuperäisessä tarinassa ovat jokseenkin vailla persoonallisia piirteitä, käyvät ohjaajan ja hyvien näyttelijäsuoritusten ansiosta todellisiksi, omaa elämäänsä eläviksi ihmisiksi, joiden piirteet erottuvat luontevasti toisistaan."

Kritiikkiä tuli ainesten runsaudesta ja hajanaisuudesta: "Filmikäsikirjoitukseen olisi riittänyt kymmenesosa siitä tapausten ja asioiden tulvasta, mikä siihen nyt on mahdutettu", katsoi T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 22.9.1942). "Siinä olisi yllin kyllin ainehistoa vaikkapa useaankin eri elokuvaan. Loppua kohden katsoja turtuukin jo niin paljon, että täysin apaattisesti ottaa vastaan kaiken, tapahtuipa mitä hyvänsä. Mikään ei enää tunnu mahdottomalta. Laitakaupunkimiljöö on kuitenkin mielenkiintoinen ja tyypit hauskoja ja värikkäitä, oikein hyvää ainesta totuudenmukaiseen, realistiseen elokuvaan, jolla olisi jotain ajatuksellistakin arvoa."

"Sivuaineiden lukuisuuden johdosta ohjaajan taas on täytynyt tyytyä vain välähdyksenomaisiin kuvasarjoihin, joilta usein puuttuu uskottavuus ja jotka ovat liian irrallisia", arvioi O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 21.9.1942). "Tämä kaikki on vaikuttanut sen, että psykologista uskottavuutta aiheen puitteissa ei ole täysin saavutettu monista erinomaisista yksityiskohdista huolimatta. Juuri detaljityössä ohjaaja Jorma Nortimo sen sijaan on onnistunut oivallisesti. Synnin puumerkissä on lukuisia ehjiä kohtauksia, herkullisia tilanteita ja taitavaa kamerankäyttöä, jotka oikeuttaisivat odottamaan myöskin kiinteämpää ja ehyempää kokonaiskäsittelyä."

H. K. (Hufvudstadsbladet 21.9.1942) piti tarinaa vanhentuneena, mutta antoi tunnustusta toteutukselle: "Man måste faktiskt ge officinen ett oförbehållsamt erkännande för vad den lyckats frambringa genom att ge filmen en ytterligt vårdad inscenering. Jorma Nortimo, som tidigare regisserat flera filmer utan minsta framgång, visar plötsligt här att han kan berätta en historie både vederhäftigt och underhållande."

"Elokuva tuttuun tosikertomustyyliin", otsikoi T. K-s (Ilta-Sanomat 21.9.1942) ja painotti muutenkin arvionsa kriittisesti: "Todellista tunnetta siinä on vähän - korvikkeena sitä enemmän tunteilemista. Elokuva pyrkii antamaan jonkinlaista moraaliopetustakin aviottomain lasten kohtelussa, pysytellen kuitenkin uskollisesti jokapäiväisessä sentimentaalisuudessa. Terävämpää otetta saa siitä turhaan hakea."

Myös T. A. kiinnitti huomiota epäuskottaviksi kokemiinsa piirteisiin: "Ei aviottomia lapsia enää tähän maailmanaikaan kohdella kuin he olisivat jotain ihmishylkiöitä. Muutenkin tässä elokuvassa on yhtä ja toista menneisyyteen viittaavaa. Apashiluolia muistuttavat kahvilat ovat tietääkseni hävinneet pääkaupungistamme aikoja sitten, eikä terveydenhuoltolautakunta missään tapauksessa hyväksyisi nykyaikana sellaista myymälämurjua kuin tässä elokuvassa nähdään."

Erimielisyyttä ei syntynyt siitä, että Irma Seikkulan näyttelijäsuoritus kuului elokuvan kantaviin voimiin. T. A. näki hänessä "viehkeyttä ja suloutta, jotakin ihastuttavan aitoa ja elävää. Ja hänen liikehtimisensä on kuin liukuvaa musiikkia." O. V-hl nosti Seikkulan "suomalaisen elokuvan herkkävaistoisimmaksi ja intuitiivisimmäksi näyttelijättäreksi": "Hän on monasti kuin hermokimppu, joka värähtää vähäisestäkin kosketuksesta, mutta jonka pohjana on kuitenkin kirkasta terästä."

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Taustaa
Jorma Nortimon (1906-1958) elokuvaura alkoi näyttelijänä 1936 Suomen Filmiteollisuudessa, jolle hän ohjasi ensimmäisen elokuvansa vuonna 1938.

Viiden SF-elokuvan jälkeen Nortimo siirtyi keväällä 1941 Suomi-Filmin palvelukseen, missä ohjasi kaksi elokuvaa. Niistä ensimmäinen oli Laura Sointeen romaaniin (1928) perustunut Synnin puumerkki, johon Nortimo teki myös käsikirjoituksen. Muutokset alkuteokseen verrattuna ovat vähäisiä. Romaanissa puhutaan "parempien ihmisten lasten koulusta", elokuvassa se on täsmennetty kotitalousopistoksi. Romaanissa Martin laiva kokee haaksirikon, elokuvassa hän työtapaturman seurauksena menettää muistinsa. Romaanissa kuolee Amalia, elokuvassa Amalian poika. Romaani päättyy Stiinan miehensä laivalta Martinille lähettämään kirjeeseen, elokuva lopetetaan Stiinan ja Vesan häihin. Niin ikään loppupuolen tapahtumien järjestystä on jossakin määrin vaihdettu.

Henkilöiden nimiä on myös muutettu: romaanin Kampin Sörenistä on elokuvassa tullut Vesa Kamppi, Martin Bergistä Martti Berg, Piiasta Pia, Mikaelista Mika, Lilianista Lilja ja Rosinasta Kaarina-rouva.

Sekä romaanin että elokuvan päätapahtumapaikkana on Hermannin kuja 16:n ympäristö Helsingissä. Valtaosa ulkokuvista onkin otettu Hermannin kaupunginosassa. Käsikirjoituksessa ja ohjauksessaan Nortimo kiinnitti erityistä huomiota kuvallisiin ylimenoihin.

Stiina Bergiä lapsena esittää taiteilijanimellä Suvi Soila Suomi-Filmin tuotantopäällikön Risto Orkon 11-vuotias Suvi-tytär. Omalla nimellään hänet nähtiin vuotta myöhemmin yhtiön elokuvassa Kirkastettu sydän. Vesa Kämppiä lapsena esitti Orvo Kalevin taiteilijanimellä Orvo Kontio, joka oli jo aiemmin samana vuonna ollut mukana elokuvassa Neljä naista. Pienessä tehtailijan osassa näyttäytyi ensimmäisen kerran valkokankaalla SF:n ohjaajana 1950-luvulla työskennellyt Armand Lohikoski.

George de Godzinskyn etunimi on elokuvan alkuteksteissä muodossa Georges. Henny Valjuksen roolihahmon nimi on elokuvan alkuteksteissä virheellisessä muodossa Elviira. Aulis Tumeliuksen nimestä on alkuteksteissä ainoastaan etunimi Aulis.

Laura Sointeen tuotannosta kuvattiin 1943 myös romaani Miehen vankina. Tällöin asialla oli lyhytikäinen turkulainen elokuvavalmistamo Valo-Filmi Oy. SF-elokuvaan Kahden ladun poikki (1958), joka perustui Laura Sointeen puolison Einari Vuorelan samannimiseen romaaniin (1926), Soinne teki käsikirjoituksen yhdessä miehensä kanssa.

Synnin puumerkin yleisömenestys oli kymmenen suurimman kaupungin teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden keskitasoa parempi.

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Musiikki
1 . "Kasvata likka sun ikkunas' alle niitä kauniita pihlajapuita - -"
Säv. George de Godzinsky, san. tunnistamaton
Es. Uuno Laakso, laulu (100 %), kahteen otteeseen, yht. 0' 25".


2. Kapakkamusiikki (valssi)
Säv. George de Godzinsky
Es. tunnistamaton harmonikansoittaja (playback, George de Godzinsky, harmonikka), 1' 00".

Huomautuksia:
Kolme "juopunutta miestä" hoilaa pohjalaisen kansanlaulun tapaista (playback), 0' 20".

Eine Laine hyräilee pelikortteja katsoessaan (100 %), 0' 10".

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
1690
Tarkastuspäivä
18.09.1942
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2500 m
Kesto/leikattu
91 min
Veroluokka
10 %
Ikäraja
K
Tarkastamolaji
Näytelmä 1
Osia
5
Tarkastusnumero
T-01690
Tarkastuspäivä
04.04.1991
Formaatti
video
Pituus/leikattu
2500 m
Kesto/leikattu
87'44"
Ikäraja
K16
Tarkastamolaji
Näytelmä 1
Osia
1
Tarkastuttaja
Suomi-Filmi Oy
Ilmoitus
luokittelu
Tarkastuspäivä
16.07.2014
Kesto/leikattu
01:34:11
Ikäraja
7
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, Aga-Baltic
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
91 min
Kieli (VOD)
suomi