Poikamies-pappa

Poikamiespappa (rinnakkaisnimi)
Ungkarlspappan (ruotsinkielinen nimi)
Poikamies - pappa! (työnimi)
Bachelor Papa (englanninkielinen käännösnimi)
Le Pépère vieux garçon (ranskankielinen käännösnimi)
Junggesellenvater (saksankielinen käännösnimi)
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Tiedätkö Helsingissä ja Porvoossa kuvatun komedian filmauksista? Tunnistatko elokuvan helsinkiläisiä kuvauspaikkoja?

Poikamies-pappa

Orvo Saarikiven ohjaama farssi Poikamiespappa (1941) perustuu Nisse Hirnin käsikirjoitukseen, jonka alkusysäyksenä on ollut tarkemmin tunnistamaton ulkomainen aihe. Helsinkiin ja Porvooseen vuoden 1941 kevääseen sijoittuvassa tarinassa boheemi taidemaalari Lasse Kimalainen (Leo Lähteenmäki) saa Australiaan muuttaneelta tädiltään miljoonaperinnön, jos hän hankkii viikon kuluessa vakituisen työpaikan, aviopuolison ja perillisen. Kaiken kukkuraksi Lassen täytyy löytää testamentti, joka ikävä kyllä katoaa hänen asuinkumppaninsa Jopin (Joel Rinne) kehystämän filmitähtitaulun sisään.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
S
Näyttelijät
Henkilö Sirkka Sipilä , hammaslääkäri Marja Terä
Henkilö Leo Lähteenmäki , taiteilija Lasse Kimalainen
Henkilö Annakaarina , Liisa, tarjoilijatar
Henkilö Joel Rinne , Jopi, kehystäjä, Lassen ystävä
Henkilö Seppo Ellenberg , Napoleon, "Nappe"
Henkilö Toppo Elonperä , Iivari Terä, hotellinomistaja
Henkilö Siiri Angerkoski , mamma Kompura
Henkilö Uno Wikström , tuomari Haikara
Henkilö Laila Rihte , Tuulia Kompura
Henkilö Lea Rihte , Juulia Kompura
Henkilö Evald Terho , pappa Herbert Kompura, opettaja
Kreditoimattomat näyttelijät
Henkilö Liisa Tuomi , Lulu, malli
Henkilö Leo Kuosmanen , juoksupoika
Henkilö Aarne Jaatinen , taidekauppias
Henkilö Eija Hiltunen , tarjoilijatar
Henkilö Leo Sarri , asiakas
Henkilö Aatu Talanne , pianisti
Henkilö Maikki Sälehovi , pianistin palvelijatar
Henkilö Martti Saarikivi , lastenkodin lapsi
Henkilö Seija Saarikivi , lastenkodin lapsi
Henkilö Aino Lohikoski , 1. hoitajatar
Henkilö Oili Jaatinen , 2. hoitajatar
Henkilö Mervi Järventaus , hammaslääkärin eteistyttö
Henkilö Kaija Suonio , Vilhelmiina Kimalainen, "Emilia-täti"
Henkilö Irma Wikström , täti puistossa
Henkilö Kyösti Käyhkö , kapteeni
Henkilö Aku Käyhkö , ylijohtaja ravintolassa
Henkilö Irja Kuusla , "professurska"
Henkilö Anton Soini , ravintolavieras
Henkilö Vilho Siivola , "tohtori" ravintolassa
Henkilö Lida Salin , lihava rouva
Henkilö Varma Lahtinen , ampumaradan hoitaja
Henkilö Olavi Virta , mies tivolissa
Henkilö Sven Relander , tuomari
Tekijät
Henkilö Orvo Saarikivi , Ohjaaja
Henkilö Nisse Hirn , käsikirjoitus
Henkilö Armas Hirvonen , kuva
Henkilö Unto Suominen , ääni
Henkilö Olavi Karu , musiikki
Henkilö Toivo Kärki , musiikki
Henkilö Ossi Elstelä , rakennelmat  (lavastus)
Yhteisö Suomen Filmiteollisuus SF Oy , levittäjä
Yhteisö Finnkino Oy , levittäjä
Yhteisö VLMedia Oy , levittäjä
Kreditoimattomat
Henkilö T. J. Särkkä , tuottaja
Henkilö Armas Vallasvuo , leikkaus
Henkilö Orvo Saarikivi , leikkaus
Henkilö William Reunanen , naamiointi
Henkilö Ossi Elstelä , studiopäällikkö
Henkilö Osmo Harkimo , kamera-assistentti
Henkilö Sulo Tammilehto , kamera-assistentti
Henkilö Viljo Syrjänen , äänitysassistentti
Henkilö Leo Sarri , järjestäjä
Henkilö Kyösti Käyhkö , järjestäjän apulainen
Henkilö Tuulikki Seppälä , kampaaja
Henkilö Nils Gustafsson , kuvausryhmän jäsen
Henkilö Olli Savolainen , kuvausryhmän jäsen
Henkilö Viljo Syrjänen , kuvausryhmän jäsen
Henkilö Ossi Tahvanainen , kuvausryhmän jäsen
Yhteisö Valokuvaamo Tenhovaara , valokuvat
Kokoonpanot
Group Name Helsingin Teatteriorkesteri , orkesteri
Tuotantotiedot
Tuotanto
Tuotantokustannukset
1 643 000 mk (SF:n vuoden 1941 keskiarvokustannus)
Julkaistu
1941
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
28.09.1941
Ensi-iltapaikat
Helsinki: Gloria, Rex
Hämeenlinna
Kotka
Kuopio: Puijo
Lahti: Ilves
Pori: Asto
Tampere: Kino, Petit
Turku: Bio-Bio, Pallas
Vaasa: Kino
Filmikopioiden määrä
12
Muut näytökset
  • 12.10.1941 Jyväskylä: Suomi-Elokuvat; Oulu: Hovi ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 21.03.1967 TV1 Katsojia: 1 880 000
  • 03.11.1992 TV1 Katsojia: 358 000
  • 05.03.1997 YLE TV1
  • 17.08.2002 YLE TV2
  • 04.10.2005 YLE TV2
  • 09.06.2009 YLE TV2
  • 11.07.2011 YLE TV2
  • 21.01.2013 YLE TV1
  • 03.11.2014 YLE TV1
  • 26.09.2016 Yle TV1
  • 18.01.2018 Yle TV1
  • 18.12.2019 Yle TV1
  • 20.04.2021 Yle TV1
Kuvauspaikat
Ulkokuvat
Helsinki: Kansakoulukatu 8 A (Kompuran perheen asunto), Kehystysliike A. Savolainen Uudenmaankatu 15 (taulukauppa), Koulukuja, nyk. Kansakoulukuja (Lasse ja Jopi kadulla), ravintola Lehtovaaran edusta Rajasaarentie 21 - Humallahden puisto, nyk. Sibeliuksen puisto (Lasse ja Jopi ulkoiluttavat Nappea), Eteläranta - Borgå-laiva Etelärannassa, Kallion paloasema Agricolankatu 15, Suomen Kellotuonti Oy:n katukello Pohjoinen Esplanaadikatu 35, Hämeentie 36 ja 34 (Iivari, Liisa ja Marja ajavat Helsinkiin)

Porvoo

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Sisäkuvat
Helsinki: Kehystysliike A. Savolainen Uudenmaankatu 15 (taulukauppa), Kallion paloaseman miehistöhuoneet ja kalustohalli Agricolankatu 15, Hippodroomi Turuntie 17 (tivoli)

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Studiot
Helsinki: SF-studio 3

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Kuvausaika
Kesä - alkukesä 1941

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan

Sisältöseloste
Taiteilija Lasse Kimalainen uurastaa syysnäyttelyä varten, hänen ystävänsä ja asuinkumppaninsa Jopi kehystää hengenpitimiksi filmitähtien kuvia. Rahattomat ja nälkäiset kumppanukset ilahtuvat, kun tuomari Haikara saapuu ilmoittamaan, että Australiaan muuttanut rikas Emilia-täti on jättänyt Lasselle miljoonaperinnön, mutta masentuvat kuullessaan kolme ehtoa: vakituinen työ, avioliitto ja lapsi perillisenä. Muussa tapauksessa koko perintö menee tädin veljelle, opettaja Kompuralle ja hänen perheelleen. Koska kirje on sodan vuoksi viipynyt matkalla, Lassella on vuoden sijasta enää seitsemän päivää aikaa täyttää ehdot. Kompurat riemuitsevat ja pitävät perintöä jo varmana, etenkin kun Jopi on hukannut testamentin kehystämiensä fllmitähtitaulujen sisään; ellei paperia löydy, perintö menee silloinkin kokonaisuudessaan Kompuroille.

Lasse ja Jopi ryhtyvät jäljittämään tauluja kehystysliikkeen juoksupojan muistilistan perusteella, sillä ne kaikki on jo ehditty toimittaa tilaajille. Ensimmäiseksi he tarkistavat ja rikkovat Tauno Palon -kuvan kahvilassa, jonka tarjoilija uhkaa heitä poliisilla; myös Ansa Ikosen kuva, josta muuan pianisti saa innoitusta, osoittautuu tyhjäksi. Lastenkodin Aku Korhonen on niin ikään tyhjä, mutta naamioidakseen varsinaisen asiansa kumppanukset varaavat pienen orvon Napoleonin, "Napen", ottolapsekseen. Seuraavana kohteena on hammaslääkäri Marja Terän vastaanotto, missä kaverukset hammassärkyä teeskennellen onnistuvat tarkastamaan, rikkomaan ja toteamaan tyhjäksi Unto Salmista esittävän kuvan. Marja suuttuu ilkityöstä, samalla kun Lasse ilmaisee ihastuksensa kauniiseen nuoreen hammaslääkäriin.

Kotona parivaljakkoa odottaa yllätys: Nappe on toimitettu uuteen kotiinsa ja vaatii miesten kaiken huomion. He päättävät kuitenkin jatkaa etsintäänsä ja päätyvät poika mukanaan laivaan, jonka kapteenin hytissä oleva Regina Linnanheimo tuottaa pettymyksen. Lisäksi kaverukset huomaavat laivan lähtiessä tulleensa lukituiksi hyttiin: ennen pitkää selviää, että laiva on matkalla Porvooseen ja kapteeni tarjoaa "jäniksille" ilmaisen matkan. Myös lomalle lähtenyt Marja on laivassa, löytää Napen yksin hytistä ja ryhtyy hellittelemään lasta, mutta kylmenee, kun Lasse ja Jopi esittäytyvät sen "isäksi ja äidiksi".

Perillä miehet muistavat, että yksi tauluista oli toimitettu Porvooseen, hotelli Harjulaan, jonka omistaja sattuu olemaan Marjan isä ja jonne myös Marja on saapunut. Lasse ja Jopi saavat työtä hotellin tarjoilijoina, mutta eivät onnistu löytämään taulua. Sen sijaan Lasse jatkaa Marjan piirittämistä, mikä helpottuu kun tyttö kuulee Napen olevan ottolapsi ja miehen naimaton; Jopilla on oma romanssinsa Liisan, hotellin tarjoilijatytön kanssa. Marjan isä saa toimia Napen lapsenvahtina, mutta tavatessaan tyttärensä sylikkäin Lassen kanssa ruokakomerosta hän varoittaa suhteista "viimeisen kerran".

Kun Lasse tunnustaa Jopille rakastuneensa Marjaan, toinen muistuttaa, että tädin kaikki ehdot ovat täyttyneet: vain testamentti on nyt löydettävä. Miehet päättävät panna toimeksi ja tarkastaa yöllä Marjan ja Liisan huoneet, ainoat joissa he eivät ole päässeet käymään. Yritys valuu tyhjiin: testamenttia ei löydy Marjan huoneen Jalmari Rinne -taulusta ja pimeässä he saavat aikaan niin paljon melua, että Marjan isä herää, ja löytäessään Lassen tyttärensä huoneesta sekä Jopin Liisan sängystä hän ajaa miehet kadulle.

Lasse ja Jopi palaavat Napen kanssa Helsinkiin. Nälissään ja rahattomina he huomaavat, että heillä on vielä viisi päivää aikaa löytää testamentti: Lasse päättää etsiä paperin, vaikka "koko Helsinki menisi sirpaleiksi". Retket paloaseman miehistöhuoneeseen (Laila Rihte), tivolin palkintoammuntaan (Elsa Rantalainen), kampaamoon (Yrjö Tuominen) ja poliisiasemalle (Eino Kaipainen) eivät kuitenkaan tuota tulosta, ja määräaika hupenee uhkaavasti.

Tällä välin tytöt ovat Porvoossa niin onnettomia, että Marjan isä päättää ajaa heidät Helsinkiin hakemaan "casanovansa". Piiloleikin ja anteeksipyyntöjen jälkeen rakastavaiset löytävät toisensa ja maistraatissa järjestetään pikaiset kaksoishäät. Toimituksen jälkeen Nappe tulee repineeksi auki paketin, josta löytyy Ester Toivosen kuva ja kaivattu testamentti. Tilaisuudessa läsnäolevat Kompurat osoittavat kuitenkin voitonriemuisina kelloa, joka näyttää viittä yli kaksitoista. Tädin asettaman määräaika näyttää ylittyneen viidellä minuutilla, kunnes radiosta kuullaan, että oikea aika on vasta viittä vaille kaksitoista. "Me olemme nyt rikkaita", Lasse riemuitsee, ja vastavihityt parit saavat jälleen suutelun aihetta.

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.
Aiheet
Lehdistöarviot
Ensimmäinen jatkosodan aikainen kotimainen ensi-ilta keräsi sekä myötämieltä että kritiikkiä. "Poikamiespappa on kevyt, farssimainen komedia, ensimmäinen kotimainen yritys amerikkalaisten 'crazy-komedioiden' tyyliin, jossa kaikki mahdoton on luvallista", määritteli T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 30.9.1941). "Siksi kai tapahtumien yleissävy vaikuttaa sekavalta ja hyppelehtivältä, mutta eihän se kai tämänkaltaisessa komediassa niin suuresti haittaa. Pääasia on, että paljon hosutaan ja liikutaan, ja sitä tässä elokuvassa todella tehdään."

"Tämäntapaiset elokuvat eivät yleensä ole olleet suomalaisen elokuvataiteen 'leipälajeja'", pohjusti S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 29.9.1941), "mutta tällä kertaa yleisöllä on niin hauskaa, että Poikamiespapan voi merkitä tämän lajin elokuvan pluspuolelle. Vauhtia on riittämiin ja monet tilanteet ovat todella näppäriä [- -]. Repliikit ovat tämäntapaisten filmien suolana ja pippurina. Niihin olisi tälläkin kertaa saanut kiinnittää enemmän huomiota kuin ilmeisesti on tehty."

"Käsikirjoitus [- -] on kieltämättä vauhdikas ja sisältää monia repäiseviä käänteitä", myönsi M. L-ri. (Marja Linturi, Helsingin Sanomat 29.9.1941), "mutta myös lopen paljon kuluneita trikkejä ja tavanomaista huumoria, eritoten repliikeissä."

"Handlingens tunna trådar ha icke kombinerats av någon särdeles uppfinningsrik hjärna", arvosteli H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 30.9.1941) ja jatkoi: "Men en och annan lustig glimt lyste i alla fall upp de bägge bohemynglingarnas väg till var sin flicka. [- -] Men eljes måste man nog säga att den humor som bjöds var mer krystad än festligt glad och god. Ja, ibland tyckte man att den blev rent av hjärtlös, som då de bägge friskusarna med berått mod slogo sönder bilder hos fattigt folk, utan att ett ögonblick tänka på att ersätta skadan."

"Ilonpito on sallittua ja välttämätöntäkin nykyisenä aikana, mutta kotimaiseltakin elokuvalta olisi jo aika vaatia jonkinlaista itsekritiikkiä", linjasi O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 29.9.1941). "Poikamiespapan aiheesta olisi varmasti saanut pirteän ja huvittavankin elokuvan, jos aihe olisi käsitelty toisin, t.s. jos joukkoon olisi siroteltu älyä ja huumoria latteimmanlaatuisen komiikan ja pelleilyn tilalle. Varsinkin testamentin etsiminen filmitähtien kuvien takaa oli hauska keksintö ja tuntui aluksi kehittyvän näppärästi, mutta sortui sitten lopullisesti tavanomaisiin mauttomuuksiin ja mahdottomuuksiin, jotka ovat kotimaiselle elokuvalle luonteenomaisia."

"Luistavuutta on ohjaaja Orvo Saarikivi kuitenkin saanut filmiin ja näyttelijäsuorituksetkin ovat kohtalaisia", jakoi O. V-hl. tunnustustakin. "Elokuvan ohjaaja Orvo Saarikivi on kiinnittänyt erikoista huomiota vauhdikkuuteen ja liikehtimisen luistavuuteen", jatkoi T. A. "Tässä häntä ovat erikoisesti avustaneet kaksi näyttelijää, joiden kohdalta Poikamiespappa on eloisa ja hauska suoritus, siksi onnistuneita ovat Jopi Rinteen ja Leo Lähteenmäen taiteilijakaverukset. Heidän esityksensä kohoaa suorastaan kansainväliseen komediatyyliin, siksi loisteliaan huoletonta ja luistavaa on heidän liikehtimisensä, elehtimisensä ja keskustelunsa."

"Kömpelöä komediaa", otsikoi A-A. T. (Arja-Anneli Tuominen, Kansan Uutiset 3.11.1992) vuoden 1992 näkökulmasta ja Antti Lindqvist (Katso 45/1992) arvosteli: "Poikamiespappa on amerikkalaistyyppistä crazy-huumoria etsiskelevä teatterinmakuinen komedia, jossa on alun jälkeen kovin vähän yllättäviä käänteitä. Nisse Hirn on laatinut käsikirjoituksen aivan kuin puupalikoista: kun torni on valmis, se voidaan kaataa. Siiri Angerkosken Mamma Kompurassa ja hänen kaksoistyttärissään (Laila ja Lea Rihte) on sitä viistoa hulluutta, jonka puutteesta muu elokuva tavanomaisuuksineen kärsii."

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.
Taustaa
Poikamies-pappa perustui Nisse Hirnin käsikirjoitukseen, jonka alkusysäyksenä on ollut tarkemmin tunnistamaton ulkomainen aihe. Juonen peruskuvio - kadonneen esineen metsästäminen eri tahoilta ja sen onnellinen löytyminen tarinan päätteeksi - on toki tuttuja paljon käytetty. Arvostelijat löysivät samankaltaisuuksia mm. Suomessa 1939 nähtyyn saksalaiseen Heinz Rühmann -komediaan 13 tuolia (13 Stühle, 1938).

Tarinan kesto on seitsemän päivää - huhtikuun 3. päivästä saman kuun 10. päivään 1941. Kaikki elokuvassa näkyvät filmitähtitaulut esittävät SF-elokuvien näyttelijöitä rooliasuissaan. Joel Rinteen etunimi on alkuteksteissä muodossa Jopi. Alkutekstien mainitsema Nappe, roolinimeltään Napoleon, oli oikealta nimeltään Seppo Ellenberg ja näyttelijä Toppo Elonperän vuoden ja 11 kuukauden ikäinen veljenpoika. Napella oli käsikirjoituksessa kaikkiaan 75 kuvaa. Ohjaajan mukaan "Nappe oli kiitollinen sisäänajettava'. Tosin hän ei kertaakaan harjoiteltaessa ja kuvattaessa tehnyt samaa kohtausta kahta kertaa samalla tavalla, ja piti täten ohjaajaansa pienoisen epävarmuudentunteen vallassa."

Elokuva oli ensimmäinen, johon Toivo Kärki sävelsi musiikkia - Perheen mustaan lampaaseen talvella 1941 hän oli vain sovittanut musiikin. Ulkokuvien osuus tarinassa on vähäinen. Ensi-iltaa suunniteltiin alunperin vapunaatoksi 1941, mutta kuvausten pitkittyminen siirsi valmistumista. Poikamies-pappa aloitti elokuvateatterikerroksensa syyskuun lopussa 1941, ensimmäisenä kotimaisena elokuvana jatkosodan puhkeamisen jälkeen: ensi-iltojen välissä oli viiden kuukauden tauko. Poikamies-papan ensiesitys oli 28.9.1941 myös Hämeenlinnassa ja Kotkassa. Yleisömenestys oli jonkin verran vuoden keskitasoa heikompi. Vuoden 1945 loppuun mennessä elokuva keräsi 398 192 katsojaa, joista aikuisia 304 776 sekä lapsia ja alennuslippulaisia 93 416.

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.
Musiikki
1. Alkusoitto
Säv. Olavi Karu ja Toivo Kärki
Helsingin Teatteriorkesteri (off), 1' 40".


2. Airs Bohémiens / Zigeunerweisen / Mustalaislauluja (Mustalaiseks' olen syntynyt) ("Miksi hamstraat multa kysytään - -"), opus 20
Säv. Pablo de Sarasate, san. elokuvassa Nisse Hirn
Es. Annakaarina, laulu (100 %), 1' 00".


3. Tuoll' on mun kultani
Säv. ja san. trad.
1) Es. Annakaarina, laulu (100 %), 0' 10".
2) Es. Joel Rinne, laulu (100 %), 0' 05".


4. Elon mainingit / Jääkärin laulu
Säv. Sam Sihvo, san. Aarne Sihvo
Es. Leo Lähteenmäki, laulu (100 %), 0' 05".


5. Loppusoitto
Säv. Olavi Karu ja Toivo Kärki
Helsingin Teatteriorkesteri (off), 0' 55".

Huomautuksia:
Joel Rinne viheltelee ja laulaa "äitini oli kirvesmies - -" (100 %), kahteen otteeseen, yht. 0' 45".

Aatu Talanne improvisoi flyygelillä (playback, tunnistamaton pianisti), kahteen otteeseen, yht. 1' 05".

Leo Lähteenmäki laulaa lapselle omin sanoin (100 %), 0' 10".

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
1604
Tarkastuspäivä
25.09.1941
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2320 m
Veroluokka
10 %
Ikäraja
S
Osia
5
Ilmoitus
luokittelu
Tarkastuspäivä
21.01.2013
Kesto/leikattu
01:22:26
Ikäraja
S
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, YN-menetelmä
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
85 min