Herra johtajan "harha-askel"

Direktörens "sned-språng" (ruotsinkielinen nimi)
Direktörens "felsteg" (ruotsinkielinen rinnakkaisnimi)
The Boss's "Misstep" (englanninkielinen käännösnimi)
Le Faux-pas de monsieur le directeur (ranskankielinen käännösnimi)
Der "Fehltritt" des Herrn Direktors (saksankielinen käännösnimi)
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Tunnistatko Helsingissä ja Espoossa kuvatun elokuvan esiintyjiä ja kuvauspaikkoja?

Herra johtajan "harha-askel"

Eino Jurkan ohjaama farssikomedia Herra johtajan "harha-askel" (1940) pohjautuu Tatu Pekkarisen näytelmään. Johtaja Aukusti Rantamo (Eino Jurkka) haluaa viettää rentouttavan kesäloman huvilallaan, mutta vaimo Amalia (Eine Laine) komentaa hänet siivoamaan. Tilaisuuden tullen mies palkkaa ammattisiivoojan, rempseän neiti Alviina Neitiniemen (Emmi Jurkka), joka tekee kyllä puhdasta jälkeä, mutta sotkee olemassaolollaan pahemman kerran Rantamoiden ihmissuhteita.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
S
Näyttelijät
Henkilö Eino Jurkka , johtaja Aukusti Rantamo
Henkilö Eine Laine , Amalia Rantamo
Henkilö Emmi Jurkka , Alviina Neitiniemi
Henkilö Sointu Kouvo , Elviira Hokkanen, o.s. Rantamo
Henkilö Ossi Korhonen , Robert Hokkanen, Roopertti-vävy
Henkilö Uuno Montonen , makkaratehtailija Niemi
Henkilö Matti Jurva , Haitari-Jallu
Henkilö Kyllikki Lepistö , Tipuli Niemi
Henkilö Esko Mannermaa , Fritsu Rantamo
Henkilö Varma Lahtinen , mustalaisnainen
Kreditoimattomat näyttelijät
Henkilö Irja Kuusla , työnvälitystoimiston asiakas
Henkilö Lennart Vaikonpää , Casinon vahtimestari
Tekijät
Henkilö Eino Jurkka , Ohjaaja
Henkilö L. E. Pulkkila , scenario  (käsikirjoitus)
Henkilö Olavi Gunnari , kuvaus
Henkilö L. E. Pulkkila , äänittäjä
Henkilö Matti Jurva , orkesterin johto
Yhteisö Kiertue-elokuvateatteri Tenho-Filmi , levittäjä
Kreditoimattomat
Henkilö L. E. Pulkkila , tuottaja
Henkilö Tatu Pekkarinen , käsikirjoitus
Henkilö Lasse Elo , lavastus
Henkilö Emmi Jurkka , muusikko  (laulu)
Henkilö Eino Jurkka , muusikko  (laulu)
Henkilö Ossi Korhonen , muusikko  (laulu)
Henkilö Sointu Kouvo , muusikko  (laulu)
Henkilö Uuno Montonen , muusikko  (laulu)
Henkilö Matti Jurva , muusikko  (laulu, harmonikka)
Kokoonpanot
Group Name Erkki Salama , musiikki
Tuotantotiedot
Tuotanto
Julkaistu
1940
Alkuperäisteos
Tatu Pekkarinen: Vihtorin harha-askel. (näytelmä, kantaesitys: Helsingin Kansanteatteri 26.12.1934)
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
25.08.1940
Ensi-iltapaikat
Helsinki: Capitol
Kuopio: Kuvakukko
Lahti: Kuvapalatsi
Oulu: Hovi
Pori: Kino
Tampere: Hällä
Turku: Olympia
Filmikopioiden määrä
7 (arvio)
Muut näytökset
  • 22.09.1940 Jyväskylä: Elohuvi ensi-iltakierros
  • 05.10.1940 Vaasa: Gloria ensi-iltakierros
  • 09.05.1943 Viipuri: Seppo ensi-iltakierros
Kuvauspaikat
Ulkokuvat
Espoo: Westend

Helsinki: Käpylä

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Studiot
Helsinki: Käpylän Työväentalo, Filmistudion studio

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Kuvausaika
15.6. - heinäkuu 1940

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan

Sisältöseloste
Johtaja Aukusti Rantamo aikoo viettää rentouttavan kesäloman huvilallaan, mutta heti ensimmäisenä aamuna hänen vaimonsa Amalia erottaa kotiapulaisen ja määrää Aukustin siivoamaan. Tilaisuuden tullen mies kuitenkin soittaa työnvälitystoimistoon ja palkkaa ammattisiivoojan, neiti Alviina Neitiniemen, jonka kanssa hän sopii palkasta ja siitä että työ on tehtävä vaimon huomaamatta.

Aukustin vävy Roopertti harjoittelee salaa saksofonin soittoa yllättäkseen vaimonsa Elviiran tämän syntymäpäivänä. Rantamoiden poika Fritsu saapuu lomailemaan kesken koulunkäyntinsä, seuranaan makkaratehtailija Niemen tytär Tipuli. Hetken mielijohteesta nuoret päättävät mennä naimisiin ja Tipuli ilmoittaa kihlauksesta isälleen lukien sulhasensa henkilötiedot Fritsun ojentamasta isä-Rantamon nimikortista. Pian nuoret kuitenkin riitaantuvat ja purkavat kihlauksen sopiakseen jälleen - riitaantuakseen ja sopiakseen aina uudelleen.

Huvilalle poikkeaa mustalaisnainen, joka apteekkiasiansa ajaksi jättää sylivauvansa Alviinan hoiviin huolimatta tämän estelyistä. Elviira löytää vauvan sohvalta ja hälyttää isänsä, joka luulee kysymyksen olevan Roopertin saksofonista: Elviira puolestaan luulee vauvaa "Roopertin salaisuudeksi" ja kertoo miehelleen, että heidän välinsä ovat poikki. Aukusti joutuu piilottelemaan Alviinaa epäluuloisen Amalian silmistä; keittiössä Alviina ja hänen paikalle ilmestynyt sulhasensa, reserviläisenä palveleva Haitari-Jallu hämäävät Amalian katoamistempullaan.

Makkaratehtailija Niemi saapuu huvilalle kysellen johtaja Rantamoa, jonka Tipuli on ilmoittanut sulhasekseen. Kun Amalia ymmärtää asian, hän ottaa Aukustin puhutteluun: mies luulee, että kysymys on siivooja Neitiniemestä, ja Alviina saa Amalian kimppuunsa. Myös Aukusti päätyy Niemen kimppuun, kun tämä kohtelee häntä tyttärensä sulhasena. Mustalaisnaisen hakiessa vihdoin lapsensa väärinkäsitykset alkavat hälvetä ja Fritsu päätellään neiti Niemen oikeaksi sulhaseksi.

Aukusti ja Niemi lähtevät sulassa sovussa kasinolle etsimään nuorta paria. Matkalla heihin liittyvät Elviira ja Roopertti, jotka niin ikään ovat päätyneet sovintoon. Alviina ja Jallu laulavat onneaan ja päättävät mennä sinetöimään liittonsa sekä pappilaan että pormestarille. Kasinolla isät siunaavat Fritsun ja Tipulin kihlauksen, jolle aiotaan hakea myös äitien vahvistus. Kihlajaisia juhlistetaan yhteislaululla: "Tää on vain maailmaa eikä sen kummempaa, paratiisiksi ei tätä saa."

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Aiheet
Lehdistöarviot
Filmistudion Pekkaris-hupailu sai myötämieltä harvoissa lehtiarvosteluissaan. "Nimen valintaa ei parhaalla tahdollakaan voine sanoa onnistuneeksi", aloitti S. L. (Uusi Suomi 26.8.1940), "mutta itse elokuva on melkein alkumetreistä lähtien hauska. Aihetta, jossa helposti voisi eksyä turhiin mauttomuuksiin, on käsitelty harmittomasti ja liioittelematta. Korkeisiin taiteellisiin päämääriin ei ole pyrittykään, tarkoituksena on vain ollut tehdä elokuvahupailu, joka saa yleisön nauramaan. On hauskaa todeta, että tämä nauru saadaan usein aikaan muillakin keinoin kuin tämäntapaisissa esityksissä yleensä loppuun kulutetulla tilannekomiikalla ja epäuskottavilla farssityypeillä. Erityisen kiitollinen tuntui yleisö olevan dialogin ajankohtaisuudesta - viittaukset sokeri- ja leipäkortteihin, salamasotaan ja desantteihin aiheuttivat suurimman ilon."

"Filmi on harmiton hupailu", säesti Uuden Auran nimetön kirjoittaja. "Sen sisällön ja 'tason' voi jo päätellä nimestäkin, mutta se, joka yleensä lähtee tämänlaatuista kotimaista farssihupailua katsomaan, viettää luultavasti elokuvissa hyvinkin hauskan illan, sillä Pekkarisen repliikit ovat paikoin varsin nasevia ja ajankohtaisia, näytteleminen on joustavaa, kuvaus hyvänlaista eikä äänityskään huonompaa kuin suomalaisissa elokuvissa tavallisesti. 'Tää on vain maailmaa eikä sen kummempaa, paratiisiksi et tätä saa', sanotaankin filmin eräässä iskusävelmässä, ja sen mukaisesti se on otettava."

"Regissören Eino Jurkka fick det hela att löpa undan och trassla till sig såsom det skall göra i en fars", kiitti R. M. B. (Svenska Pressen 26.8.1940). "I alla fall: Direktörens felsteg är en film, där både repliker och bilder avlösa varandra i snabbt tempo och där små kupletter fogats in mellan de ibland verkligt roliga roligheterna. Publiken var nöjd och applåderade föreställningen."

"Eino Jurkka spelar med brett gemyt, och med god mimik", puuttui R. M. B. näyttelijätyöhön, ja Hulan (Turun Sanomat 27.8.1940) mukaan Jurkka "tulkitsee huvittavan osansa riemukkain ottein, samoin Eine Laine esittää hänen terhakan vaimonsa osan hauskasti, vaikkakin tavanmukaista lievemmin tehostetuin ottein". Niin ikään S. L.:n mielestä Jurkka "oli joviaalinen, mutta suhteellisen itsenäinen Vihtori eikä Eine Laine hänen vaimonaan tehnyt osastaan tavanomaista epäinhimillistä Klaaraa, joten vanha keitos heidän ansiostaan lämmitettiin uudella ja entistä paljon hauskemmalla tavalla".

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Taustaa
Huvinäytelmä Vihtorin harha-askel oli Tatu Pekkarisen tuotannosta toinen aihe, joka puettiin myös elokuvan muotoon: Klaara ja hänen Vihtorinsa (1931) oli saanut ensi-iltansa talvella 1939 Nyrki Tapiovaaran ohjaamana farssina Kaksi Vihtoria, jossa Vihtoria esitti Eino Jurkka, samoin kuin Teuvo Tulion kesällä 1939 ohjaamassa farssissa Vihtori ja Klaara.

Vihtorin harha-askel oli saanut kantaesityksensä 26.12.1934 Helsingin Kansanteatterissa, ohjaajana ja miespääosassa Eino Jurkka. Muissa osissa nähtiin mm. Helvi Järveläinen, Siiri Angerkoski ja Hugo Hytönen. Kolminäytöksisessä näytelmässä on vain yksi tapahtumapaikka, Vihtorin huvila Helsingin lähellä. Eletään "nykyaikaa", ja koko näytelmä tapahtuu reaaliajassa siten, että toinen ja kolmas näytös ovat edellisen suoraa jatkoa. Näytelmä liittyy epäsuorasti Klaara ja hänen Vihtorinsa -näytelmään siten, että Rambergin perheen tyttären kanssa seurustellut Robert Hokkanen on nyt hänen aviomiehensä.

Elokuvasovituksen käsikirjoituksen teki Filmistudio Oy:n johtaja Lauri Pulkkila. Perheen sukunimi on muutettu Tapiovaaran tapaan Rantamoksi, minkä lisäksi myös etunimissä on tapahtunut vaihdoksia. Päähenkilöiden lukumäärä on sama kuin näytelmässä, ja keskeisenä miljöönä on edelleenkin Rantamoiden kesähuvila. Osa kohtauksista on kuitenkin sijoitettu mm. ulos luontoon sekä läheiseen hotelli-ravintolaan. Repliikkeihin on sisällytetty ajankohtaisia viittauksia, ja Haitari-Jallusta on tehty reservin ylikersantti. Elokuvan loppu on toteutettu taustaprojisointia käyttäen.

Eino Jurkka tulkitsi siis jo kolmannen Vihtoriroolinsa valkokankaalla ja debytoi lisäksi ohjaajana. Amalian (Klaaran) roolissa nähtiin nyt Eine Laine aikaisempien Annie Mörkin ja Verna Piponiuksen asemesta. Perheen Fritsu-pojaksi oli kiinnitetty uusi tulokas Esko Mannermaa. Tipuli Niemenä nähty Kyllikki Lepistö, näyttelijä Heimo Lepistön serkku, oli tammikuusta 1940 alkaen säveltäjä Felix Krohnin toinen puoliso. Ennen talvisotaa hänellä oli kiinnitys Viipurin Teatteriin.

Erkki Salama -nimimerkin taakse kätkeytyivät Matti Jurva säveltäjänä ja Tatu Pekkarinen laulujen sanoittajana.

Elokuvan yleisömenestys oli vuoden 1940 heikoimpia.

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kokoelmissa ei ole elokuvan käsikirjoitusta.

Tatu Pekkarinen kirjoitti näytelmänsä pohjalta vuonna 1944 romaanin Salainen kotiapulainen. Veikko Itkosen 1961 tuottama ja yhdessä Eino Jurkan pojan Sakari Jurkan kanssa ohjaama elokuva Voi veljet, mikä päivä! perustui tähän romaaniversioon.

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Musiikki
1. Alkusoitto
Säv. Erkki Salama
Orkesteri (off), 1' 30".


2. "Oli isäpappani aikoinaan - -"
Säv. ja san. Erkki Salama
Es. Eino Jurkka, laulu (100 %), 1' 10".


3. "Loppu on sokerit, rusinat, sipulit - -"
Säv. ja san. Erkki Salama
1) Es. Ossi Korhonen ja Sointu Kouvo, laulu (playback), 0' 15".
2) Es. "kauppias ja asiakkaat", laulu (playback, orkesterin säestys, 0' 15".
3) Es. Ossi Korhonen ja Sointu Kouvo, laulu (playback, orkesterin säestys), 0' 15".
4) Es. Eine Laine, laulu (playback, orkesterin säestys), 0' 20".


4. Tää on vain maailmaa
Säv. Matti Jurva, san. Tatu Pekkarinen
1) Es. Emmi Jurkka, laulu (100 %), 0' 40".
2) Es. Matti Jurva, lauluja harmonikka (100 %), 0' 20".
3) Es. Eino Jurkka, Ossi Korhonen, Sointu Kouvo ja Uuno Montonen, laulu (playback, orkesterin säestys), 0' 55".
4) Es. tunnistamaton laulaja, "ravintolayleisö", laulu ja "ravintolaorkesteri" (playback), 1' 45".
Levytys:
Eugen Malmstén ja Sointu-orkesteri; Sointu 365, 6.11.1940.


5. Iloinen kotiapulainen / Nykyajan piikatyttö
Säv. Matti Jurva, san. Tatu Pekkarinen
Es. Emmi Jurkka, laulu (playback, orkesterin säestys), 0' 45".
Levytys:
Matti Jurva ja Ramblers-orkesteri, joht. Klaus Salmi; Columbia DY-82, 1937.


6. "Kingarilla" ("Täällä me ollaan kahden - -")
Säv. ja san. Erkki Salarna
Es. Esko Mannermaa, laulu (playback, orkesterin säestys), 0' 25".


7. Suutele armas mua vielä
Säv. M. Maja (= Martti Jäppilä), san. Martti Jäppilä
Es. Matti Jurva, laulu ja harmonikka (off, levysoitin ja playback), 0' 40".
Levytys:
Georg Malmstén ja Dallapé-Harmonikkaorkesteri; Odeon A-228233, 1933.


8. "Sä olet mun ja mä olen sun - -"
Säv. ja san. Erkki Salama
1) Es. Matti Jurva, laulu (100 %), 0' 20".
2) Es. Emmi Jurkka, laulu (100 %), 0' 05".


9. Köyhän pojan perintö ("Hei, köyhäksi vaikka minut luotiinkin - -")
Säv. ja san. Erkki Salama
Es. Matti Jurva, laulu ja kitara (playback, Matti Jurva, laulu ja harmonikka), kahteen otteeseen, yht. 0' 45".
Levytys:
Matti Jurva ja Ramblers-orkesteri, joht. Klaus Salmi; Columbia DY-267, 1938.


10. "Olen minä onnea koettanut - -"
Säv. ja san. Erkki Salama
Es. Matti Jurva ja Emmi Jurkka, laulu (100 %, harmonikan säestys), 1' 20".


11. Valssi
Säv. ja san. Erkki Salama
Es. tunnistamaton laulaja ja "ravintolaorkesteri" (playback), 1' 15".

Huomautuksia:
Teostolla ei ole merkintöjä elokuvan musiikista.

Alkusoiton (nro 1) aiheena on Valssi (nro 11).

Ossi Korhonen kokeilee saksofonia (playback, tunnistamaton saksofoninsoittaja), kuuteen otteeseen, yht. 1' 10".

Eino Jurkka laulaa ja rallattelee tunnistamatonta valssia (100 %), kahteen otteeseen, yht. 0' 20".

Esko Mannermaa matkii oopperalaulua (100 %), 0' 05", rallattelee (100 %), 0' 05", ja viheltelee (100 %), 0' 10".

Sointu Kouvo lauleskelee (100 %), 0' 10". Emmi Jurkka rallattelee (100 %), 0' 10".

Kyllikki Lepistö ja Esko Mannermaa tanssivat "Kingarillan" (nro 6) aikana, Valssin (nro 11) aikana kolme tanssijatarta.

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
1405
Tarkastuspäivä
22.08.1940
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
1850 m
Veroluokka
VV
Ikäraja
S
Osia
4
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, Lauri Pulkkila
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
68 min