Isoviha

Stora ofreden (ruotsinkielinen nimi)
I kamp för friheten! (ruotsinkielinen nimi Ruotsissa)
The Great Wrath (englanninkielinen käännösnimi)
La Grande haine (ranskankielinen käännösnimi)
Der Grosse Unfriede (saksankielinen käännösnimi)
Isonvihan pyörteissä (työnimi)
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Tunnistatko kuvauspaikkoja mm. Kalvolasta ja Hattulasta? Tunnistatko esiintyjiä?

Isoviha

Kalle Kaarnan ohjaama historiallinen elokuva Isoviha (1939) pohjautuu Jyrki Mikkosen romaaniin ja käsikirjoitukseen. 1700-luvun alun savolaiskylään sijoittuvassa tarinassa kirkkoherra Petrelius (Kaarlo Saarnio) ei hyväksy nuoren tyttärensä Karoliinan (Hilkka Helinä) ja Paavo Paavalinpojan (Kalevi Mykkänen) avioliittoaikeita. Kuninkaan joukkoihin pestautuva Paavo haavoittuu Pultavan taistelussa. Suomeen palattuaan hän löytää venäläisten armoille joutuneen kotikylänsä ja rakkaansa, jota kasakkakapteeni Voronoff (Santeri Karilo) piirittää.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
K12
Näyttelijät
Henkilö Hilkka Helinä , Karoliina Petrelius
Henkilö Kalevi Mykkänen , Paavo Paavalinpoika
Henkilö Santeri Karilo , kasakkaupseeri Vladimir Voronoff
Henkilö Kaarlo Saarnio , kirkkoherra Petrelius
Henkilö Aarne Jaatinen , pappilan renki
Henkilö Anton Soini , Kaarlo Kustaanpoika, "Kalmukki-Kalle"
Henkilö Vilho Siivola , Ivan, kasakkapalvelija
Henkilö Sulo Autere , kasakka
Henkilö Varma Lahtinen , torpan emäntä
Kreditoimattomat näyttelijät
Henkilö Erkki Keto , 1. karoliini
Henkilö Kaino Saari , yksi kirkkoon ratsastavista kasakoista
Henkilö Liisa Kaisla , kyläläinen
Henkilö Alma Nieminen , kyläläinen
Tekijät
Henkilö Kalle Kaarna , Ohjaaja
Henkilö Kurt Jäger , tuotantojohto
Henkilö Jyrki Mikkonen , käsikirjoitus  (1937)
Henkilö Tapio Ilomäki , musiikki  (musiikin johtanut)
Henkilö Viljo Someroja , lavastus
Yhteisö Jäger Filmi Oy , levittäjä
Kreditoimattomat
Henkilö Konstantin Märska , kuvaus
Henkilö Kalle Kaarna , leikkaus
Henkilö Kurt Jäger , äänittäjä
Henkilö Kalle Kaarna , lavastus
Henkilö Kalle Kaarna , käsikirjoitus  (1938)
Tuotantotiedot
Tuotanto
Julkaistu
1939
Alkuperäisteos
Jyrki Mikkonen: Vaeltavan sinitakin tarina. Jyväskylä: Gummerus, 1933. (romaani)
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
14.12.1939
Ensi-iltapaikat
Jyväskylä: Salome
Filmikopioiden määrä
11
Muut näytökset
  • 15.12.1939 Turku: Kinola ensi-iltakierros
  • 17.12.1939 Helsinki: Capitol; Pori: Sampo; Tampere: Häme, Olympia ensi-iltakierros
  • 19.12.1939 Vaasa: Gloria ensi-iltakierros
  • 25.12.1939 Oulu: Aula, Kino ensi-iltakierros
  • 31.12.1939 Kuopio: Kuvakukko ensi-iltakierros
  • 06.01.1940 Lahti: Kuvapalatsi ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 19.01.1985 YLE TV1 Katsojia: 310 000
  • 26.01.1997 YLE TV2
  • 04.09.2007 YLE TV2
  • 02.10.2014 YLE TV1
  • 07.11.2016 Yle TV1
  • 28.11.2017 Yle TV1
  • 30.11.2020 Yle TV1
  • 17.09.2021 Yle TV1
Kuvauspaikat
Ulkokuvat
Hattula: vanhan kirkon ympäristö

Kalvola: Kanajärven yksinäistila (pappila) ja Kanajärven rannat Kanajärven kylässä

Hauho: Kanajärven reitin tienoot

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Studiot
Haaga (nyk. Helsinki): Jäger-Filmi Oy:n studio

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Kuvausaika
Kesä 1938 - kesä 1939

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan

Sisältöseloste
Kurmitsan savolaiskylässä eletään alkukesää 1700. Kirkkoherra Petrelius ilmoittaa kuningas Kaarle XII:n tarvitsevan väkeä sotaretkelleen Vironmaalle "moskoviitteja, perivihollista" vastaan. Kirkkoherran tytär Karoliina seurustelee Paavo Paavalinpojan kanssa. Nuoret aikovat yhteen, mutta kirkkoherra torjuu Paavon kosinnan vetoamalla siihen, että tämä on kotitalonsa nuorempi poika eikä voi tarjota tyydyttävää elämää Karoliinalle. "Olette nuoria, voitte vielä odottaa", hän lohduttaa Paavoa ja aikoo lähettää tyttärensä sukulaisten luo Turkuun. Näyttääkseen pystyvänsä johonkin Paavo päättää pestautua kuninkaan joukkoihin. Nuoret heittävät hellät hyvästit ja Karoliina lupaa odottaa Paavoa "elämänsä loppuun asti".

Syksyllä 1700 käydään Narvan voittoisa taistelu. Karoliina rukoilee Paavon paluuta. Pultavassa 1709 Kaarlen armeija kärsii tappion, Paavo haavoittuu ja hourailee Karoliinasta. Hajalle lyötyjen joukkojen suomalaiset rippeet päättävät palata kotimaahan. Karoliina kuulee Kalmukki-Kalleksi nimitetyn sotilaan paluusta. Tämä kertoo, että Paavo on lähettänyt terveisiä tytölle ja on luultavasti elossa. Kirkkoherra sitävastoin julistaa saarnastuolista Paavon kuolleeksi, koska koko hänen lippukuntansa on kaatunut. "Se ei ole totta, minä en ikinä unohda häntä", Karoliina sanoo isälleen.

Talvella pidetään kinkerit, joissa Karoliina opettaa lapsia lukemaan ja kirkkoherra kuulustelee aikuisia; Kallella on vaikeuksia oppia kirjaimia, mutta Paavon hän vakuuttaa elävän. Kesken tilaisuuden saapuu viesti, että kasakat ovat tuhansittain vyöryneet rajan yli tappaen ja hävittäen. Armeija perääntyy ylivoiman edessä ja kuningas näyttää hylänneen maansa. "Meidän on varauduttava pahimpaan", kirkkoherra sanoo.

Kesän 1713 tullen kasakat lähestyvät Kurmitsan kirkonkylää. Metsässä kulkeva Karoliina kiinnittää kasakkapäällikön, kapteeni Voronoffin huomion: mies ahdistelee häntä ensin, mutta pyytää anteeksi ymmärtäessään Karoliinan "säätyläisneidoksi". Karoliina onnistuu sieppaamaan Voronoffin pistoolin ja pakenemaan tämän hevosella. Tällä välin kasakat ovat ehtineet kylään ja ratsastavat sisälle väen täyttämään kirkkoon verta vuodattaen ja ajaen ihmiset pakosalle. Kirkkoherra haavoittuu rintaan osuneesta luodista, kymmeniä kuolee. Karoliina löytää isänsä, mutta juopuneet kasakat käyvät hänen kimppuunsa, kunnes Voronoff ehtii hätään ampuen yhden miehistään ja ruoskien muut.

Samaan aikaan vammoistaan toipunut Paavo on lähistöllä paluumatkalla: hän kuitenkin törmää kasakoihin ja hänet tuodaan kotikyläänsä vangittuna. Voronoffin kuulustelussa Paavo uskottelee vahvan suomalaisen joukko-osaston etenevän kohti kylää päivämatkan päässä. Sillä välin kun Voronoff illastaa epätoivoisen Karoliinan seurassa, Paavo onnistuu kiemurtelemaan köysistä vapaaksi ja varustautumaan tainnuttamiensa vartijoiden aseilla. Paavo yllättää Voronoffin, mutta empiessään menettää tilaisuuden ampua miehen, kun tämä turvautuu hämäykseen ja välttää laukauksen heittämällä pöydän vasten ikkunaa.

Paavo saa kuitenkin Karoliinan mukaansa ja he pakenevat kylästä kasakat kintereillään. Pian he pysähtyvät puolustusasemiin Paavon ampuessa ja Karoliinan ladatessa, kunnes Voronoff komentaa kasakoita lopettamaan tulituksen: hän haluaa tytön elävänä. Voronoff ja Paavo käyvät ratsujen selässä ja miekoin aseistautuneina kaksintaisteluun, josta Paavo selviytyy voittajana. Nuoret saattavat vihdoinkin syleillä toisiaan. Samaan aikaan kuuluu Rantasalmen komppanian signaali, mikä pelästyttää eloonjääneet kasakat pakosalle: kaikkien luuleman apujoukon sijasta asialla on yksin Kalmukki-Kalle, joka ylpeänä kertoo kepposestaan Paavolle ja Karoliinalle.

Kirkonkellot soivat, kyläläiset palailevat koteihinsa. Paavo ja Karoliina iloitsevat toipuvan kirkkoherran sairasvuoteen äärellä. Kasakoiden uhka näyttää toistaiseksi väistyneen: Paavo kehottaa kyläläisiä ryhtymään arkiaskareisiinsa, mutta varoittaa heitä olemaan valmiina tarttumaan aseisiin milloin tahansa.

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.
Aiheet
Lehdistöarviot
Jäger-Filmin historiallinen eepos näyttää talvisodan melskeissä tavoittaneen vain maaseutulehtien arvostelijat ja heissä se tapasi enimmäkseen kiitollista vastakaikua. "Isoviha kertoo erittäin onnistuneella tavalla 1700-luvun suomalaisten rohkeudesta, uljuudesta ja tinkimättömästä isänmaanrakkaudesta", koki Ma-Le (Vaasa 20.12.1939). "Se on mitä suurimmassa määrin innoittava ja isänmaallisen hengen täyttämä. Ensi-illan päätyttyä eräs kiitollinen katsoja puhkesi huutoon: 'Eläköön Suomi!" ja koko yleisö kohoitti kolmikertaisen 'Eläköön!'."

"Aiheeltaan onkin se erikoisen sopiva nykyajalle", ajatteli myös L. J. (Lahti 11.1.1940). "Saamme tehdä siinä tuttavuutta vuosisataisen vihollisemme kanssa "Isonvihan" aikakaudella. Suomalaiset yrittävät siinä kaikilla käytettävissään olevilla keinoilla selviytyä ylivoimaisesta vihollisesta, ja monen rohkean, yllätyksellisen otteensa ansiosta onnistuvat lopulta karkoittamaan kasakat kotitanhuviltaan. Ei ole silloinkaan Suomen nainen ollut neuvoton, vaan kävi rohkeasti 'käsiksi' vainolaiseensa."

"Mielihyväkseen toteaa katsoja, että tuottaja tällä kertaa tosiaankin on kiinnittänyt huolta ja uhrannut työtä elokuvan historialliseen todenmukaisuuteen", kiitti Erve (Orvo Kärkönen, Aamulehti 19.12.1939). "Tulokset ovat myös tunnustettavan hyvät. Esim. joukkokohtauksiin on hankittu kosolti puvustoa ja saatu aikaan vaikuttavaa suurpiirteisyyttä, ellei oteta lukuun paria taistelukuvausten ratkaisukohtaa, jossa sotivien toimet liian silminnähtävästi osoittautuvat asetteluksi.

Ohjaaja Kalle Kaarna on tässä elokuvassa ilahduttavasti päässyt eroon teatterimaisesta ohjaustavasta. Suuri ansio on tässä suhteessa varmasti myös Jyrki Mikkosen käsikirjoituksella, jonka vilkkaaseen tapahtumasarjaan lisäksi liittyy sopiva annos tilannekomiikkaa ja huumoriakin."

"Mutta muuten on elokuvan juoni punottu vilkkaalla mielikuvituksella ja saatu sangen mielenkiintoiseksi, jopa jännittäväksi", katsoi myös H-la (Savon Sanomat 4.1.1940) esitettyään varauksensa siitä, että tapahtumien tausta on jäänyt "kalpeahkoksi ja värittömäksi". "Kirjailijan ja onnistuneen ohjauksen yhteistyön tuloksena siinä on paljon todentuntuista olojen kuvausta ja sitä siivittää alusta loppuun esi-isiemme sitkeätä kestävyyttä ja sankarillisia urotöitä ihaileva isänmaallinen henki. Elokuvan viehättävyyttä lisää kaunis rakkaustarina."

"Mutta valitettavasti elokuva vain osittain kohoaa suuren aiheensa vaatimalle tasolle", arvosteli puolestaan Y. V. (Kansan Lehti 20.12.1939). "Jo käsikirjoitus [- -] on varsinkin alkupuolelta ilmeisestikin hyvin vähän antava, eikä ohjaaja Kalle Kaarna ole pystynyt poistamaan pitkäveteisyyttä. Vasta kun päästään Isonvihan vainotapahtumiin, alkaa kuvaus saada elävyyttä, ja moniaat joukkokohtaukset historiallisine pukuineen ovat varsin vaikuttavia - poikkeuksena kuitenkin eräät epäonnistuneet taistelukohtaukset. Isonvihan juonena oleva karoliinin ja papin tyttären rakkaustarina on kovin naivi."

"Jäger-Filmillä ei näytä olleen myöskään riittävästi kykeneviä näyttelijöitä", jatkoi Y. V., "sillä vain pari kolme täyttää mitat meikäläisittäinkään, eikä ohjaajakaan ole pystynyt valamaan henkilöihinsä osien vaatimia luonteenpiirteitä. Naispääosassa Hilkka Helinä kyllä näyttelee välittömästi ja ilmeikkäästi ja Santeri Karilo ristiriitaisena, intohimoisena kasakkaupseerina on kyllä paikallaan, mutta Kalevi Mykkänen nuorena karoliinina on melko avuton eikä myöskään Kaarlo Saarnio saa tärkeään papinosaansa tarvittavaa vakuuttavuutta. Sensijaan kyllä Vilho Siivola, Aarne Jaatinen, Varma Lahtinen ja eräät muut suoriutuvat hyvin sivuosistaan."

Monenlaista ilmaa oli myös esityskiellon jälkeisen ensi-iltatelevisioesityksen arvioissa. "Tänään nähtynä Isoviha vaikuttaa lähinnä menneisyyden kuriositeetilta", kuittasi Tapani Maskula (Turun Sanomat 19.1.1985), ja Mikael Fränti (Helsingin Sanomat 19.1.1985) näki elokuvan "aikakautensa propagandatuotteena": "Ilmaisultaan elokuva on joitakin taistelukohtauksia lukuunottamatta heikohko ja taiteelliselta anniltaan ala-arvoinen. Sisältöön tiivistyy ilmeisesti annos 30-luvun loppupuolen suomalaisen ulkopolitiikan tuntoja."

"Monessa mielessä Isoviha on tarkoituksettoman, usein tahallisenkin koominen elokuva", myönsi Michel Grünstein (Aamulehti 19.1.1985) ja jatkoi: "Varsinkin esityksen avoin propagandistisuus panee hymyilyttämään (vaikka tuskin hymyilytti v. -39). Silti elokuva on ilmaisultaan siksi moderni, että kestää kriittisenkin nykykatseen."

"Se on suorastaan yllättävänkin seurattava ja sujuvasti ohjattu työ", ilahtui Jyrki Palo (Suomen Sosialidemokraatti 18.1.1985). "Meno on railakasta ja tapahtumat etenevät nopeasti. Elokuvallisesti filmin rasitteiksi koituivat oikeastaan vain materiaalin heikko tekninen laatu ja teennäiseltä maistuva entisaikainen näytteleminen. Ilman poliittista painolastia (joka tekee filmin erityisen kiinnostavaksi) se voisi olla vain kelpo suomalainen historiallinen seikkailufilmi - sellaisena harvinainen siis."

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.
Taustaa
Käsikirjoittaja Jyrki Mikkonen oli kuopiolainen toimittaja, jonka nuorisoromaani Vaeltavan sinitakin tarina (1933) tapahtui myös isonvihan aikana. Ohjaaja Kalle Kaarna on muokannut käsikirjoituksen alun ja lopun uudelleen, vaihtanut useiden kohtausten paikkaa sekä järjestystä ja tehnyt muitakin muutoksia.

Isonvihan (1939) kuvaukset kestivät kaikkinensa noin vuoden, kesästä 1938 seuraavaan kesään. Alunperin oli työn määrä käynnistyä jo kesällä 1937. Ulkokuvat otettiin Hattulassa ja Hämeenlinnan lähistöllä, interiöörikuvaukset tehtiin Jäger-Filmin studiossa. Ratsastavina kasakoina avustivat Parolannummella leiriä pitävät kadetit. Joukkokohtauksissa oli mukana myös Kenttätykistörykmentti (KTR) 1; kaikkiaan kerrotaan avustajien määrän nousseen kahteensataan. Kuvaajana oli virolainen Konstantin Märska. Narvan (1700) ja Pultavan (1709) taisteluja esittävät joukkokohtaukset saksittiin suoraan John W. Bruniuksen ohjaamasta ruotsalaisesta elokuvasta Kaarle XII (1925).

Isoviha valmistui syyskuussa 1939, toisen maailmansodan jo puhjettua. Elokuvatarkastamo hyväksyi 29.9.1939 elokuvan, mutta leikkasi sitä useista eri kohdista kaikkiaan 100 metriä eli lähes neljä minuuttia. Se tarkastettiin uudelleen kolme päivää myöhemmin, jolloin läsnä olivat eversti Honko puolustusministeriön ja maisteri Heikki Brotherus ulkoasiainministeriön edustajana. Elokuva todettiin voitavan esittää ja myös lapsille sallittuna.

Isovihan oli määrä tulla ensi-iltaansa 8.10.1939 yhdeksässä kaupungissa, mm. Viipurissa, Hämeenlinnassa, Kotkassa ja Raumalla, mutta kahta päivää aikaisemmin opetusministeriö peruutti esitysluvan. Syynä oli Neuvostoliiton ulkoministeriön 5.10.1939 Suomelle esittämä kehoitus lähettää edustajamme Moskovaan neuvottelemaan "konkreettisista poliittisista kysymyksistä". Näin kiristyneen tilanteen seurauksena opetusministeriö muutti jo seuraavana päivänä elokuvien tarkastussäännöstöä siten, että kiellettävien elokuvien joukkoon lisättiin myös ne, "jotka olivat omiaan huonontamaan valtakunnan suhteita ulkovaltoihin tai vaarantamaan maan puolueettomuutta". Esityskielto oli voimassa talvisodan alkuun saakka, kunnes erillisen sensuuriviraston päällikkö Kustaa Vilkuna vapautti elokuvan 14.12.1939 tekemällään päätöksellä. Näin Isonvihan esityskierros pääsi vihdoin alkamaan. Kiellon kumoutumisesta tiedotettiin elokuvateatteri Kinolan kiireellä laaditussa ilmoituksessa Turun Sanomissa: "[- -] jonka kauan odotettu esityskielto nyt on peruutettu".

Isonvihan uusintaesitykset jatkuivat välirauhan aikana, kunnes kommunistien kiinnitettyä asiaan paheksuvan huomionsa sisäasiainministeriö antoi poliisilaitoksille syyskuussa 1940 määräyksen estää elokuvan enemmät esitykset. Tuottajan valitettua asiasta filmitarkastamo joutui antamaan sisäasiainministeriölle jälkikäteisen kirjallisen selvityksen talvisodan aikana tehdystä esityskiellon peruuttamispäätöksestä. Jatkosodan jälkeen elokuvaa ei enää levitetty, ja sen viimeisten kopioiden uskottiin tuhoutuneen Adams-Filmin filmivaraston tulipalossa keväällä 1959. Yksi esityskopio oli kuitenkin säilynyt Ruotsissa, minne elokuvan leikkaamaton kopio oli myyty talvisodan aikana 1940, mutta jäänyt siellä esittämättä maan puolueettomuusasenteen korostuttua talvisodan päättymisen jälkeen. Ruotsin elokuva-arkisto luovutti tämän kopion Suomen elokuva-arkistolle 1978 (ks. myös Herra Lahtinen lähtee lipettiin, Huomautukset).

Matti Helkapalo osti vuonna 1982 Jäger-Filmin oikeudenomistajilta kaikki oikeudet yhtiön elokuviin, ja jätti Isonvihan uudelleenhyväksymistä koskevan hakemuksen Valtion elokuvatarkastamolle 5.5.1982. Esityslupa myönnettiin vasta 26.4.1984 - kyseessä oli samalla ensimmäinen jatkosodan jälkeen hyllytettyjä suomalaisia elokuvia koskeva vapauttamispäätös. Yleisradion TV-1 esitti elokuvan tammikuussa 1985, poistettuaan sitä ennen kuusi repliikkiä elokuvatarkastamon johtajan Jerker A. Erikssonin suosituksen mukaisesti.

Ruotsissa oli maahantuoja muuttanut osan alkuteksteistä ruotsinkieliseen asuun, ja Matti Helkapalo puolestaan vaihtanut näiden tilalle uudet suomenkieliset tekstit, jotka selvästi poikkeavat alkuperäisistä.

Talvisodan aikaisella ensi-iltakierroksella elokuvan yleisönsuosio jäi huomattavasti alle vuoden 1939 keskiarvon. Isoviha oli Kalle Kaarnan kahdestoista ohjaustyö ja jäi myös hänen viimeisekseen. Ensimmäinen oli ollut Miekan terällä (1928).

Turkulainen Valo-Filmi Oy tuotti sittemmin Jyrki Mikkosen romaanin Paja ja palatsi pohjalta elokuvan Pajasta palatsiin (1946).

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kokoelmissa ei ole Isonvihan julistetta.

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.
Musiikki
1. Alkusoitto
Säv. Tapio Ilomäki
Orkesteri (off), 1' 20"


2. "Narva 1700"
Säv. Tapio Ilomäki
Orkesteri (off), 1' 00".


3. "Pultava 1709"
Säv. Tapio Ilomäki
Orkesteri (off), 1' 20".


4. Virsi 480 ("Ah Herra, kuinka surkiaan Nyt waiwuimme me tuskaan - -"),
1. ja
9. säkeistö
Säv. ja san. trad., suomalainen arkkiveisu
1) Es. "kirkkokansa", laulu (playback, sekakuoro ja urut), kahteen otteeseen, yht. 2' 40".
2) Orkesteri (off), 1' 15".


5. Kotiinpaluu
Säv. Tapio Ilomäki
Orkesteri (off), 1' 40".


6. Stenka Razin / Stenka Rasin / Volga, Volga
Säv. trad. venäläinen
Es. "kasakka", hyräily (100 %), 0' 30".


7. "Rantasalmen komppanian signaali"
Säv. Tapio Ilomäki
Signaalitorvi (off), kahteen kertaan, yht. 0' 30".


8. Loppusoitto
Säv. Tapio Ilomäki
Orkesteri (off), 0' 35".

Huomautuksia:
Teostolla ei ole merkintöjä elokuvan musiikista.

Alkusoiton (nro 1) aiheina ovat Porilaisten marssi, säv. Christian Fredric Kress, Suomalaisen ratsuväen marssi 30-vuotisessa sodassa, säv. trad., sekä Finlandia, säv. Jean Sibelius. Narvan marssi, säv. trad. irlantilainen, on aiheena sävellyksessä "Narva 1700" (nro 2) ja Kotiinpaluun (nro 5) toistuvana perusaineena.

Sävellyksen "Pultava 1709" (nro 3) aiheena on Marseljeesi, säv. Claude-Joseph Rouget de Lisle. "Paimenpoika" puhaltaa tuohitorveen (playback), 0' 15".

Virsi 480 on vain vuoden 1886 virsikirjassa.

Elokuvassa on lisäksi Tapio Ilomäen säveltämää taustamusiikkia 23' 55".

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
1262
Tarkastuspäivä
29.09.1939
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2500 m
Kesto/leikattu
91 min
Veroluokka
VV
Ikäraja
K16
Osia
5
Tarkastuspäivä
02.10.1939
Veroluokka
VV
Ikäraja
S
Tarkastuspäivä
06.10.1939
Ikäraja
KK
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastuspäivä
14.12.1939
Perustelut
Erillinen sensuurivirasto
Veroluokka
VV
Ikäraja
S
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastuspäivä
00.09.1940
Perustelut
Sisäasiainministeriön määräys syyskuu 1940.
Ikäraja
KK
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastuspäivä
26.03.1984
Pituus/leikattu
2360 m
Kesto/leikattu
86 min
Veroluokka
10 %
Ikäraja
K12
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, Jägerton
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
91 min