Elinan surma

Klas Kurck och liten Elin (ruotsinkielinen nimi)
The Slaying of Elina (englanninkielinen käännösnimi)
La Mort d'Elina (ranskankielinen käännösnimi)
Elinas Tod (saksankielinen käännösnimi)
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Tunnistatko Helsingissä, Sipoossa ja Paraisilla kuvatun elokuvan esiintyjiä?

Elinan surma

Kalle Kaarnan ohjaama historiallinen elokuva Elinan surma (1938) pohjautuu samannimiseen kansanrunoon ja Gustaf von Numersin näytelmään. Tragedian tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun puolivälin Hämeeseen. Suomelan talon nuori ja viaton tytär Elina (Hilkka Helinä) on kiintynyt lapsuudenystäväänsä Uoleviin (Kalevi Mykkänen), mutta vanhempiensa ja rovastin (Teuvo Puro) neuvosta suostuu Laukon linnanherran Klaus Kurjen (Santeri Karilo) kosintaan. Klausiin rakastunut Vääksyn kartanonomistaja Kirsti Fleming (Ella Eronen) ryhtyy juonimaan kostaakseen Elinalle.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
K16
Näyttelijät
Henkilö Santeri Karilo , Klaus Kurki
Henkilö Ella Eronen , Kirsti Fleming
Henkilö Hilkka Helinä , Elina Fincke
Henkilö Kalevi Mykkänen , Uolevi Frille
Henkilö Helmi Lindelöf , Ebba Fincke
Henkilö Valter Tuomi , Juhani Fincke
Henkilö Teuvo Puro , Vesilahden rovasti
Henkilö Leevi Linko , Uoti Fincke
Henkilö Hulda Keskinen , rouva Linnunpää
Henkilö Alli Stålhammar , rouva Kirves
Henkilö Kaarlo Saarnio , kerjäläinen
Henkilö Lida Salin , Vappu
Henkilö Rafael Pihlaja , lukkari
Henkilö Paavo Kostioja , kamasaksa
Kreditoimattomat näyttelijät
Henkilö Maija-Liisa Fredman , Lyyli, Elinan kamarineito
Henkilö Kaarlo Halttunen , Laukon huovi
Henkilö Paavo Hukkinen , Laukon huovi
Henkilö Kauko Saarentaus , kirkon kuoropoika
Henkilö Taisto Saarentaus , kirkon kuoropoika
Henkilö Börje Söderholm , kirkon kuoropoika
Henkilö Iris Salin , tanssija
Tekijät
Henkilö Kalle Kaarna , Ohjaaja
Henkilö Kurt Jäger , tuotantojohto  (tuottaja)
Henkilö Vilho Heinämies , käsikirjoitus
Henkilö Tapio Ilomäki , musiikki  (musiikin johtanut)
Henkilö Kalle Kaarna , lavastuksen suunnitellut
Henkilö Armas Fredman , lavastus
Yhteisö Jäger Filmi Oy , levittäjä
Kreditoimattomat
Henkilö Kalle Kaarna , käsikirjoitus
Henkilö Armas Fredman , kuvaus
Henkilö Kalle Kaarna , leikkaus
Henkilö Kurt Jäger , äänittäjä
Henkilö Kalle Kaarna , puvut
Henkilö Paavo Hukkinen , järjestäjä
Henkilö Heikki Klemetti , kirkkomusiikin suunnittelun asiantuntija
Henkilö Olavi Rahkonen , muusikko  (tenoriääni kuoropojissa)
Henkilö Sulo Saarits , muusikko  (bassoääni kuoropojissa)
Henkilö Elo Kuosmanen , tanssit
Tuotantotiedot
Tuotanto
Julkaistu
1938
Alkuperäisteos
"Elinan surma". Teoksessa Kanteletar. Helsinki: SKS, 1840. (runo) Gustaf von Numers: Elinan surma. Suom. Niilo Sala. Porvoo: WSOY, 1908. (näytelmä, kantaesitys: Suomalainen Teatteri 30.10.1891; Svenska Teatern 10.9.1907)
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
03.09.1938
Ensi-iltapaikat
Hämeenlinna: Hämeen Kino
Filmikopioiden määrä
8 (arvio)
Muut näytökset
  • 04.09.1938 Helsinki: Capitol; Kotka: Kino-Palatsi; Lahti: Kuvapalatsi; Oulu: Bio Kiistola; Pori: Kino; Tampere: Tuulensuu; Turku: Kinola; Viipuri: Palatsi ensi-iltakierros
  • 10.09.1938 Vaasa: Gloria ensi-iltakierros
  • 16.10.1938 Jyväskylä: Salome; Kuopio: Puijo ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 12.10.1998 YLE TV1
  • 12.01.2000 YLE TV1
  • 11.12.2007 YLE TV2
  • 22.06.2015 YLE TV1
  • 29.01.2020 Yle TV1
Kuvauspaikat
Ulkokuvat
Hattula: Pyhän Ristin kirkko

Parainen: Kuitian kartano (Laukon kartano)

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Studiot
Haaga (nyk. Helsinki:) Jäger-Filmi Oy:n studio

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Kuvausaika
Kevättalvi - kesä 1938

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan

Sisältöseloste
Häme 1400-luvun puolivälissä. Laukon linnanherra, ritari Klaus Kurki on jäänyt leskeksi vaimostaan Kaarinasta, ja hänen puhutaan elävän syntisessä suhteessa kälynsä Kirsti Flemingin kanssa. Huhutaan, että Kaarinan kuolema ei ollut luonnollinen. Klaus on kiinnittänyt huomionsa Suomelan talon tyttäreen, Elina Finckeen, ja tuo hänelle Hämeenlinnan matkaltaan morsiuslahjan. Lapsuudenystäväänsä Uoleviin kiintynyt Elina järkyttyy saamastaan lahjasta. ”Voi älkää antako minua Klaus Kurjelle”, hän itkee vanhemmilleen.

Elina ripittäytyy Vesilahden kirkon rovastille, joka kehottaa tyttöä kunnioittamaan vanhempiensa tahtoa ja hyväksymään Klausin kosinnan. Ahne rovasti myöntyy kuittaamaan katumattoman Kirstin verisynnin sievoista summaa vastaan. Kirsti pelastaa kirkon korruptiosta saarnaavan kerjäläisen joutumasta kirkon tuomiokapitulin eteen ja lähettää tämän kartanoonsa Vääksyyn.

Kaarinan haamu vainoaa Klausia. "Rikollisen rakkauden ja hurjain halujen syntisten muistojen" painamana hän haluaa eroon Kirstistä. Klaus kokee, että vain puhdas, viaton rakkaus voi sovittaa hänen rikoksensa, ja tunnustaa Kirstille kihlanneensa Elinan. Kirsti uhkaa musertaa Elinan, jos Klaus hylkää hänet. Klaus sanoo haluavansa perillisen maineikkaalle suvulleen ja sulkee ovensa Kirstiltä.

Klaus ja Elina vihitään kirkossa ja heidän häitään juhlitaan Suomelassa. Murtunut Uolevi juopottelee ja suunnittelee lähtöä sotaan Uotin, Elinan veljen kanssa. Elina antaa Uoleville kukan vietäväksi Kaarinan haudalle, ja haamu ilmestyy pojalle. Kirsti, joka on kihlauksen jälkeen vetäytynyt hallitsemaansa Vääksyn kartanoon, ilmestyy yllättäen hääjuhlaan. Kun Uolevi tarjoutuu hoitamaan Vääksyn kartanoa, Kirsti tekee hänestä voutinsa.

Elina matkustaa talvella Vääksyyn. Klausin lasta odottava Kirsti ryhtyy toteuttamaan suunnitelmaansa saada Klaus takaisin itselleen saattamalla Elinan ja Uolevin yhteen. Kirsti uskottelee Uoleville, että Elinan ja Klausin avioliitto on onneton, ja järjestää nuoret kahden kesken. Kirsti rohkaisee poikaa esittämään vanhan rakkauslaulunsa Elinalle.

Elina matkustaa Kirstin ja Uolevin seurassa Laukkoon. Kartanossa vieraileva rovasti pyytää Kirstiä ja Klausia luovuttamaan Laukon kartanon vankikellariin teljetyn kerjäläisen Turun tuomiokapitulille. Elina puolestaan anelee Klausia päästämään viattoman kerjäläisen vapaaksi.

Kirsti vihjaa Klausille Elinan odottavan lasta Uoleville, ja lupaa todistaa mustasukkaiselle miehelle, että Elinan ja Uolevin suhde jatkuu yhä. Kirsti paljastaa Klausille olevansa raskaana ja lupaa suurta tulevaisuutta heidän yhteiselle perilliselleen. Klaus uhkaa kuristaa naisen. ”Tapa lapsesi niin kuin tapoit vaimosi”, Kirsti uhmaa.

Kirsti pelottelee Elinaa kertomalla vanhoja tarinoita Laukon kartanosta. Kirsti kutsuu pahaa-aavistamattoman Uolevin Elinan turvaksi, ja lukitsee heidät samaan huoneeseen. Paikalle hälytetty Klaus näkee nuoret yhdessä ja on valmis tappamaan heidät, mutta Kirsti onnistuu taivuttamaan miehen pakenemaan kanssaan. Järkyttynyt Klaus pudottaa soihdun kartanon lattialle, aiheuttaen tulipalon. Elina ja Uolevi ymmärtävät olevansa loukussa, ja he syleilevät. He valmistautuvat kuolemaan levollisin mielin. ”Elina, olen onnellinen, että saan tällä hetkellä olla sinun rinnallasi”, Uolevi sanoo. "Sinun seurassasi en pelkää", Elina vastaa.

Vankityrmään teljetty kerjäläinen pelastuu tulipalolta ja saarnaa tuliroihun edessä Klausille ja Kirstille: "Tuomion päivä on tullut. Loppunut on armon aika. Nyt on kartanosi liekeissä, ja jälleen tuhoutuu kaksi viatonta ihmistä. Eikö tämä jo riitä?” Kirsti anelee kerjäläistä opettamaan hänelle katumusta. Mies kehottaa häntä pelastamaan mielipuolisen Klausin. Klaus syöksyy rekeen, johon myös Kirsti ehtii heittäytyä. Järjiltään suistuneena, mielipuolisesti Kaarinan nimeä toistava Klaus ohjaa reen alas jyrkänteeltä kohti kuolemaa.

- Toim. Riikka Pennanen Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.
Aiheet
Lehdistöarviot
Jäger-Filmin historiallinen elokuva koettiin tutuksi aiheeksi, jonka toteutuksesta arvosteluissa esiintyi hyvinkin erilaisia näkemyksiä. "Kun jokin näytelmä on suurelle yleisölle teatterista käsin niinkin tunnettu kuin Elinan surma, ei luonnollisestikaan voida välttyä vertauksien teosta ja eriävistä mielipiteistä siitä, miten tämä kansanballadi olisi ollut filmille sovellettava", ilmaisi S-ö (Veikko Sirviö, Ilta-Sanomat 5.9.1938) pohdintojen yleislinjan.

Omana arvionaan S-ö katsoi Elinan surman "puhtaasti filmaattisessa suhteessa saavutukseksi, joka antaa uskoa ja luottamusta suomalaisen elokuvan tulevaisuuteen". "Se ei kylläkään ole virheetön elokuva", hän jatkoi, "mutta kun suurimpana syynä siinä paikka paikoin esiintyvään avuttomuuteen on varmaankin ollut käyttövarojen puute, on tulosta meikäläisiin oloihin katsoen pidettävä aivan yllättävän hyvänä. Elinan surma on ohjaajan, näyttelijöitten, valokuvaajain ja äänittäjän onnellisesti suoritetun yhteistyön summa. Vaativimman osuuden on suorittanut taiteilija Kalle Kaarna. Lukuunottamatta varsinaista ohjaajantehtäväänsä hän on laatinut lavastussuunnitelman ja suorittanut varmaan paljon aikaa ja vaivoja vaatineita tutkimuksia keskiaikaisten olojen, tapojen ja katsomusten selville saamiseksi. Taustojen ja pukujen historiallisuus vaikuttaa ainakin maallikon silmissä aidolta. Ohjaajana Kalle Kaarna osoittautuu pikemminkin tunnelmasepoksi kuin kokonaisuutta 'rautaisin käsin' toteuttavaksi käskijäksi."

Ajan Suunnan -rkk- (4.9.1938) näki Elinan surman Kalle Kaarnan "pitkän elokuvauran loistavimpana saavutuksena": "Hän on käsitellyt aihetta suurella hartaudella, tekisi mieli sanoa pieteetillä. Elokuvaa katsellessaan tunteekin suorastaan elävänsä historiaa. Ohjaajan kiinteä ote ei missään kohdin hellitä ja niinpä vyöryvätkin tapahtumat esiin tasaisina. Paikoitellen kohoaa elokuva kerrassaan monumentaaliseen tehoon."

Niin ikään S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 4.9.1938) piti elokuvaa "kauniina ja kannustavana voittona" Kaarnan ohjaajauralle: "Hän on käynyt tehtäväänsä käsiksi rohkein ottein ja onnistunut tulkitsemaan filmin tarjoamalla, näytelmään verrattuna laajalla liikkuma-alalla juonen dramaattisen kehityksen ehyenä ja herpautumattomana. Eräät kohtaukset [- -] huipentuvat dramaattisuudessaan suorastaan järkyttäviksi. Ohjaajalle lankeaa kiitos myös elokuvan monien joukkokohtausten onnistumisesta."

Ankaraakaan kritiikkiä ei puuttunut. "Elokuva Elinan surma on ikävä, paljon ikävämpi kuin se näytelmä, josta se on tehty", koki H. V. (Heikki Välisalmi, Suomen Sosialidemokraatti 4.9.1938). "Samat kohtaukset, jotka näytelmässä herättävät mielenkiintoa, vaikuttavat tässä pitkäveteisiltä. Filmi ei näet siedä sellaista toiminnan viivyttelyä kuin näytelmä, jolla on toki kolmen seinän sisus käytettävänään, kun taas elokuva saa tyytyä yhteen nurkkaukseen tai pelkkään kapeaan taustaan."

"Egentligen var det en infilmad teaterföreställning man fick vara med om", ajatteli H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 4.9.1938), "där intrycket av dammig teaterrealism ytterligare förstärktes av den grådaskigt torra ton, som genomgående präglade bilderna. [- -] Icke en konstnärlig omtolkning i film av den grymma och sköna balladen [- -] skimrande i medeltida clairobscur, hälft sägen hälft verklighet, och framför allt inte ett poesimättat och fantasifullt filmverk. Ty just fantasi och artistiskt sinne är det föreställningen saknar."

"Mutta vaikka onkin nojauduttu näytelmään, ballaadin sisin henki kai silti on se, jota olisi tavoiteltava", arveli -rk- (Orvo Kärkönen, Aamulehti 5.9.1938). "Tähän arkaistiseen, romanttisesti hehkuvaan sävyyn eivät käsikirjoituksen tekijä ja ohjaaja kuitenkaan ole riittävän ehjästi päässeet, ja tämä on nähdäksemme johtunut ratkaisevasti siitä, että niin Heinämiehellä kuin Kalle Kaarnallakin on työssään ollut liiaksi puhenäyttämöllinen näkemys. Kuvaus on lajinomaisesti puhenäyttämön tyyliä, kohtauksittain edistyvää draamantekoa, joka tapahtuessaan tapahtuu enemmän katsojien silmäin edessä kuin draamahenkilöiden vaistoissa tai sydämessä. Filmitaiteen omia ja omanlaatuisia keinoja - lähikuvausta, vertauskuvaa ja muunnelmia - on käytetty liian vähän."

Näyttelijäsuoritukset nähtiin tasaisina, vaikka monet -rkk-:n lailla nostivatkin Ella Erosen muiden yläpuolelle: "Santeri Karilon miehekäs Klaus Kurki ja Hilkka Helinä hentona Elinana vastasivat hyvin sitä kuvaa, mikä näistä tarunomaisista henkilöistä on piirtynyt yleiseen tietoisuuteen. Jos suoritukset halutaan ryhmittää jonkinlaiseen paremmuusjärjestykseen, kuulunee ensimmäinen sija Ella Eroselle. Hänen Kirsti Fleminginsä kohosi paikoitellen tasolle, jollaista ainakin kotimaisissa elokuvissa on nähty kovin harvoin, jos koskaan. Toinen miehinen pääosa [- -] on Kalevi Mykkäsen käsissä ja hän suoriutuukin siitä erinomaisesti."

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.
Taustaa
Elokuva Elinan surma (1938) perustui lähinnä Gustaf von Numersin 1891 kirjoittamaan samannimiseen murhenäytelmään, jonka kantaesitys oli ollut Suomalaisessa Teatterissa 30.10.1891. von Numersin näytelmä pohjautui samannimiseen Kantelettaren runoon (kolmas kirja, 8. runo), mutta poikkeaa siitä loppuratkaisultaan: runossa Klaus Kurki ja Kirsti Fleming hukkuvat taikka hukuttautuvat, näytelmässä Klaus Kurki tulee hulluksi ja Vesilahden kerjäläinen saarnaa Laukon kartanon ja sen asukkaiden tuhoa.

von Numersin näytelmän tapahtuma-aika on "15:nnen vuosisadan keskivaiheilla". Näytelmässä on seitsemän kuvaelmaa, joista ensimmäinen ja neljäs tapahtuvat Suomelassa, toinen Vesilahden kirkon sakaristossa, kolmas, kuudes ja seitsemäs Laukossa ja viides Vääksyssä. Elokuvasovituksen teki toimittaja Vilho Heinämies (1900-1953), mutta lopullisen muodon kuvauskäsikirjoitukselle antoi ohjaaja Kalle Kaarna. Käsikirjoituksen alku ja loppu poikkeavat von Numersin näytelmästä ja niissä on hyödynnetty Kantelettaren runoa. Elokuvassa tapahtumapaikkoja ovat mm. Laukon linna, Vääksyn kartano, Vesilahden kirkko sekä Hämeenlinna. Ulkokuvaukset tapahtuivat lähinnä Kuitian kartanon alueella Paraisilla ja studiokuvaukset Jäger-Filmin studiossa Haagassa. Avustajia joukkokohtauksissa oli yli 200. Käsikirjoituksen ruotsinnoksessa tapahtuma-ajaksi on täsmennetty "hösten och vintern 1467-68".

Suomalaisen Teatterin kantaesityksessä Kirsti Flemingiä näytteli Ida Aalberg. Elokuvassa häntä esitti Ella Eronen, Klaus Kurkea Santeri Karilo ja Elina Finckeä viipurilainen tulokas Hilkka Helinä. Suuritöisistä lavastuksista ja puvuista vastasi ohjaaja itse myös kuvaajana toimineen Armas Fredmanin kanssa.

Kutsuvierasnäytännön kutsukortissa Elinan surmaa luonnehditaan harhaanjohtavasti "ensimmäiseksi kotimaassa valmistetuksi historialliseksi elokuvaksi". Tätä ennen valmistettuja historiallisia elokuvia olivat olleet mm. Rautakylän vanha parooni (1923), Pohjalaisia (1925 ja 1936), Muurmanin pakolaiset (1927), Miekan terällä (1928), Kajastus (1930), Jääkärin morsian (1931 ja 1938) sekä Kuisma ja Helinä (1932) - niistä osa jopa Kalle Kaarnan itsensä ohjaamia.

Elokuvan ensiesitys oli Hämeenlinnan Hämeen Kinossa 3.9.1938 ja seuraavana päivänä kahdeksassa muussa kaupungissa: Helsingin, Turun, Tampereen, Lahden, Oulun, Porin ja Kotkan lisäksi myös Viipurin uuden Palatsi-teatterin avajaisohjelmana. Yleisömenestys jäi teatteriesityskertojen mukaan laskien hieman alle vuoden keskitason.

Elokuvan viimeisten kopioiden oletettiin pitkään tuhoutuneen Adams Filmin tulipalossa vuonna 1959. Vuonna 1998 yksi säilynyt esityskopio kuitenkin saatiin talletuksena American Film Institutesta. Kopio oli säilynyt kuusi vuosikymmentä Yhdysvalloissa, Ramsayn kaivoskaupungissa paikallisen elokuvateatterin omistajan Peter Pairolero Nuon hallussa.

- Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.
Musiikki
Huomautuksia:
Teostolla ei ole merkintöjä elokuvan musiikista. Tapio Ilomäki lienee koonnut ja sovittanut sen
vapaasti käytettävissä olleista sävellyksistä. Kirkkomusiikin suunnittelussa on asiantuntijana ollut Heikki Klemetti.

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
990
Tarkastuspäivä
02.09.1938
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
3400 m
Kesto/leikattu
123 min
Veroluokka
VV
Ikäraja
K16
Osia
6
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, Jägerton
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
124 min