Markus setä kertoo...

Farbror Markus berättar... (ruotsinkielinen nimi)
En Färd till sagans värld (ruotsinkielinen nimi Ruotsissa)
Uncle Markus the Storyteller (englanninkielinen käännösnimi)
Le Père Marcus raconte... (ranskankielinen käännösnimi)
Onkel Markus erzählt... (saksankielinen käännösnimi)
QR-koodi

Tämän aineiston tarjoaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Tiedätkö Kajaanissa ja Savonlinnassa kuvatun elokuvan kuvauksista tai tekijöistä? Tunnistatko esiintyjiä?

Markus setä kertoo...

Vilho Syrjälän ja Eino Itäsen ohjaamassa satuelokuvassa Markus setä kertoo... (1938) radiosta tuttu satusetä Markus Rautio kertoo ystäväperheensä lapsille viisi eläinaiheista tarinaa, jotka esitetään kuvin. Elokuvan alkuosa on tuhoutunut.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
S
Näyttelijät
Kreditoimattomat näyttelijät
Henkilö Markus Rautio , Markus-setä
Henkilö Gunhild Nylund , Leila
Henkilö Nora Sirkkunen , Eila
Henkilö Berit Franck , pikku Irma
Henkilö Tauno Tornivuori , Jorma
Henkilö Jorma Uotinen , Heikki, halonhakkaaja
Henkilö Thea Kyander , Kaarina-prinsessa
Henkilö Kaisa Blomqvist , Liisa
Henkilö Aino Kauppinen , Liisan äiti
Henkilö Laina Räsänen , kerjäläistyttö
Henkilö Heikki Koponen , Paavo
Henkilö Paavo Blom , Liisan isä, kartanon isäntä
Henkilö Kusti Leinonen , metsästäjä
Henkilö Markus Rautio , kertoja  (suomenkielinen versio)
Henkilö Erik Fröling , kertoja  (ruotsinkielinen versio)
Henkilö Markus Rautio , Markus-sedän ääni  (suomenkielinen jälkiäänitys)
Henkilö Erik Fröling , Markus-sedän ääni  (ruotsinkielinen jälkiäänitys)
Tekijät
Henkilö Vilho Syrjälä , käsikirjoitus
Henkilö Eino Itänen , valokuvaus  (kuvaus)
Yhteisö Filmituonti Oy , levittäjä
Kreditoimattomat
Henkilö Vilho Syrjälä , Ohjaaja
Henkilö Eino Itänen , Ohjaaja
Henkilö Kurt Nylund , tuottaja
Henkilö Kurt Nylund , leikkaus
Henkilö L. E. Pulkkila , äänittäjä
Henkilö Lennart Hamberg , äänittäjä
Henkilö Georg Malmstén , musiikki
Henkilö Fritz Remmler , eläintieteellisen tutkimusaseman johtaja
Henkilö Hans Remmler , eläintieteellisen tutkimusaseman johtaja
Henkilö Anselmi Karhu , eläintenhoitaja
Henkilö Anni Korhonen , eläintenhoitaja
Henkilö Valtteri Korhonen , eläintenhoitaja
Henkilö Kusti Leinonen , eläintenhoitaja
Henkilö Iivari Mikkonen , eläintenhoitaja
Tuotantotiedot
Tuotanto
Julkaistu
1937
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
02.01.1938
Ensi-iltapaikat
Tampere: Häme
Turku: Olympia
Filmikopioiden määrä
2 (arvio)
Muut näytökset
  • 16.01.1938 Helsinki: Scala ensi-iltakierros
  • 20.01.1938 Viipuri: Maxim ensi-iltakierros
  • 05.02.1938 Vaasa: Scala ensi-iltakierros
  • 24.03.1938 Pori: Sampo ensi-iltakierros
  • 25.03.1938 Lahti: Kuvapalatsi ensi-iltakierros
  • 30.03.1938 Jyväskylä: Jyväs-Kino ensi-iltakierros
  • 04.04.1938 Oulu: Kino ensi-iltakierros
Kuvauspaikat
Ulkokuvat
Kajaani ympäristöineen, mm. Suenniemi, Tuovilankylän Syrjälä, Seppälän maamieskoulu, saari Rehjan suunnalla

Savonlinna: Olavinlinna Kyrönsaarella (Kuninkaanlinna)

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Sisäkuvat
Huopalahti (nyk. Helsinki): Ravintola Kalastajatorpan "takka-aula" (takkahuone)

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Kuvausaika
Kesä - syksy 1937

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan

Sisältöseloste
Alku käsiohjelman mukaan:

Eräänä kauniina päivänä oli Markus-setä saapunut vieraisille parhaan ystävänsä luo tämän maatilalle. Ystävä oli naimisissa ja oli hänellä neljä lastakin, joten Markus-setä viihtyi hänen luonaan mitä parhaiten.

Eräänä päivänä lähtivät lasten vanhemmat vierailulle naapuriin. - Sinä kai pidät huolta pienokaisistamme meidän poissaollessamme, sanoi lasten äiti. - Tietysti pidän, vastasi Markus-setä, - lähtekää te vain. Minä kyllä huolehdin siitä, että pienokaiset joutuvat ajoissa Höyhensaareen.

Markus-setä viettää iltaa takkatulen ääressä, kun yöpukuiset lapset ympäröivät hänet, ja hän kertoo heille viisi satua, jotka elokuva esittää kuvin:

Pieni Hilkka-tyttö löytää metsässä kuljeksiessaan linnunpesän ja vie poikaset kotiinsa. Häkkiin suljettuina, kissan ja koiran uhkaamina, lintuset eivät kuitenkaan suostu enää visertämään. Kuumana kesäpäivänä Hilkka marjoja mutustellessaan nukahtaa nurmikolle, jolloin suuri kotka sieppaa hänet ja heittää hänet isolle kivelle, jonka päällä hän joutuu puolustautumaan kettua, sutta ja karhua vastaan. Hilkka herää siihen, että koira nuolee hänen kasvojaan. Unestaan hän oppii, ettei koskaan ota linnunpoikasia pesästään.

Nälkäinen karhu vaeltaa metsässä etsien ruokaa. Hiiri jää sen käpälän alle, mutta karhu päästää sen vapaaksi ja saa kiitolliselta hiireltä lupauksen vastapalveluksesta. Huolimatta lintujen varoituksista karhu jää pian metsästäjän rakentamaan pyydykseen, jonne hunaja on sen houkuttanut. Yöllä pöllö-rouva hälyttää metsän eläimet, mutta vain hiiret saapuvat karhun avuksi ja ehtivät juuri ennen metsästäjän paluuta purra poikki nuorat, joiden varassa ansa toimii. Karhu pääsee pälkähästä ja antaa hiirille palkkioksi parasta mitä tietää: hunajakennon.

Jänöjussi ja siilipariskunta elävät suuren kartanon tiluksilla. Elonkorjuun aikaan isä-Siili ja jänöjussi tapaavat pellolla ja lyövät vetoa siitä, kumpi juoksee nopeammin. Äiti-Siili epäilee vedon järkevyyttä puolisolleen, joka kertoo keksineensä juonen: jos äiti-Siili asettuu kilparatana käytettävän ojan toiseen päähän, jänöjussi luulee hävinneensä, koska se ei erota heitä toisistaan. Näin tehdään, ja jänöjussi juoksee ojaa edestakaisin ihmetellen siilin nopeutta ja haluten yrittää tämän voittamista yhä uudelleen. Illan tullen siilit väsyvät mokomaan ja palaavat kotiin todeten voittaneensa vedon yhteisvoimin, mutta jänöjussi loikkii siellä vieläkin.

Pieni Liisa-tyttö on pahankurinen: hän ei lue läksyjään, vaan leikkii kissansa kanssa ja nyrpistelee jopa äidin tarjoamalle suklaalle. Ovelle saapuu pieni kerjäläistyttö, joka ilahtuu suuresti leivänkannikasta ja Liisan äidin lahjoittamasta nukesta. Liisa kuitenkin tempaa nuken tytöltä ja polkee sen pieniksi palasiksi. Kun äiti toruu ja tukistaa Liisaa, tyttö suuttuu ja päättää karata kotoa.

Liisa eksyy suureen metsään, syö nälissään marjoja ja väsyneenä rukoilee Jumalaa antamaan anteeksi ja johdattamaan hänet takaisin kotiin. Sen sijaan Liisa päätyy pieneen metsämökkiin, jossa asuu hänen ikäisensä Paavo. Kiltti poika antaa hänelle voileivän omista vähistä ruuistaan. Paavolla on pieni pikimusta kissa, "onnenkissa", jonka poika antaa Liisalle sanoen sen johdattavan tytön turvallisesti takaisin kotiin. Liisan nukahtaessa väsyneenä metsään kissa vartioi hänen untaan ja pelastaa hänet ensin suden, sitten karhun suusta. Pitkän vaelluksen jälkeen Liisa pääsee kotiin ja kertoo onnellisille vanhemmilleen seikkailunsa. Isä lähettää Kalle-rengin hakemaan Paavoa, joka jää taloon ottopojaksi ja Liisan kasvinkumppaniksi. "Onnenkissa" on heidän paras leikkitoverinsa.

Heikki on köyhä mutta reipas ja eläinrakas halonhakkaaja. Erään raskaan työpäivän jälkeen hän löytää pesästään pudonneen huuhkajanpojan ja toimittaa sen takaisin puuhun. Poikasen emo kertoo hyvästä työstä muillekin ja pian Heikki näkee näyn: huuhkajien kuningas osoittaa kiitollisuuttaan kertomalla, että suuren kiven takana Heikkiä odottaa ratsu, joka vie hänet avaraan maailmaan, missä hän tapaa onnensa. Matkatessaan ratsun selässä Heikki näkee vedessä hauen, joka on tarttunut ongenkoukkuun: hän irrottaa hauen, joka kiittää ja lupaa muistaa hänet. Suuren muurahaispesän luona Heikki varoo pientä muurahaista joutumasta hevosen kavion alle: muurahaisten kuningas lupaa tästä hyvästä auttaa Heikkiä. Kun Heikki vielä pelastaa metsämiehen ansaan juuttuneen oravan, myös tämä lupaa palkita hänet.

Heikki saapuu suureen kaupunkiin, jonka linnassa kuningas asuu Kaarina-tyttärensä kanssa. Prinsessa hakee puolisoa, mutta ehdokkaan on suoriuduttava kolmesta kokeesta, joissa epäonnistuminen merkitsee karkotusta. Heikillä ei ole paljon menetettävää ja hän päättää yrittää. Ensimmäisenä tehtävänä on hakea prinsessan sormus syvästä virrasta. Heikki masentuu, kunnes hauki ilmestyy rantaan sormus suussaan. Toisessa kokeessa prinsessa heittää pitkin pihaa pussillisen ryynejä, jotka on kerättävä seuraavaan aamuun mennessä. Yöllä muurahaiset tulevat Heikin avuksi ja kokoavat ryynit yhdeksi kasaksi. Kolmantena kokeena Heikin on noudettava kultainen pähkinä linnan tornikammiosta, jonne ainoa sisäänpääsy vie jyrkän muurin ja pienen ikkunan kautta. Nyt orava ilmestyy Heikin avuksi, kiipeää pitkin kiviseinää ikkunalle ja tuo pähkinän.

Prinsessa ilahtuu Heikin selviydyttyä kokeista, sillä hän on oppinut pitämään miehestä. "Ja he elivät onnellisina monta, monta vuotta."

"Nyt on todella aika lähteä Höyhensaarehen", Markus-setä sanoo lopuksi ja saattaa lapset vuoteisiinsa, syliinsä nukahtanutta tyttöstä kantaen.

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.
Aiheet
Lehdistöarviot
Karhu-Filmin lastenelokuva kuitattiin vähin mutta myötätuntoisin äänin. "Tässä filmissä", kirjoitti A. Ä. (Arvo Ääri, Helsingin Sanomat 20.1.1938), "esittää tämä 'Suomen lasten ystävä n:o 1' miellyttävällä, herkällä äänellään muutamia satuja, jotka muodostuvat eläviksi hauskan filmikertomuksen avulla. Erikoisen hyviä ovat eläinsadut. Lapset tuntuivat pitävän kovasti näistä saduista. Jänikset, karhut, sudet ja muut näyttelivät hyvin osansa. Lapsilla oli oikein hauskaa ja välillä jännittävääkin. Onnittelemme Karhu-Filmiä hyvästä lasten ohjelmasta."

"Ty sagor kan farbror Markus berätta", kiitti H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 18.1.1938), "han gör sig inte till och försöker vara barnslig, utan förtäljer enkelt och flärdfritt med målande och fantasifulla tonfall, som sätta barnfantasin i rörelse. Det är förtjusta barnsutrop som belegsaga hans sagor. Om en fullvuxen skall komma med torra anmärkningar gäller det bilderna. De små djurfablerna återgivas i skarpa och klara fotografier men jag undrar om inte en mer sagobetonad och fantasirikare skildring skulle ha givit farbror Markus levande tonfall en riktigare och livfullare bakgrund."

"Hän kertoo eloisasti ja vilkkaasti sadun toisensa jälkeen", säesti EoK. (Ajan Suunta 22.1.1938) ja jatkoi: "Valitettavasti ei elokuvauksen teknillinen puoli ole aivan täysipitoista työtä; liian usein kertomus on paljon jäljessä filmistä eikä valokuvauskaan ole moitteeton. Mutta ehkäpä nuoret katsojat eivät näihin heikkouksiin suhtaudu yhtä kriitillisesti kuin vanhemmat ja silloin he Scalassa kyllä eläytyvät 'juoneen'."

"Tämä filmi tarjoaa lapsille varmaankin suurenmoisen elämyksen", arveli myös Y. V. (Kansan Lehti 5.1.1938), "mutta aikaihminen kiinnittää huomiota kuvan ja sen äänityksen teknilliseen heikkouteen - valitettava asia, sillä yritys on ollut hyvä ja esitetyt sadut itsessään ovat kauniita ja opettavaisia."

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.
Taustaa
Toimitusjohtaja Kurt Nylund (1901-1980) työskenteli elokuva-alalla eri tehtävissä vuodesta 1922 alkaen, mm. Warner Bros. Filmsin Suomen toimiston ensimmäisenä toimitusjohtajana 1932-34 sekä Suomen Filmituonti Oy:n toimitusjohtajana v:sta 1934. Maaliskuussa 1937 hänestä tuli O.Y. Filmi-Työstä (perustettu 1935) Karhu-Filmi Oy:ksi muuttuneen yhtiön osakas ja toimitusjohtaja. Karhu-Filmin tuotantotoiminta alkoi kesällä 1937. Ensimmäisinä valmistuivat esityskuntoon kesällä kuvatut viisi lyhytkuvaa ja satusikermä Markus setä kertoo.... (1938). Aiheen oli esittänyt saksalainen liikemies ja eläintieteellisen tutkimusaseman johtaja fil. tri Fritz W. Remmler, joka oli talvella 1937 koettanut saada suomalaisia valmistamoja, mm. Aho & Soldan -yhtiön, kiinnostumaan eläinsaduista koottavan pitkän elokuvan teosta. Hän lähestyi ruotsinkielisellä kirjeellä Aho & Soldania (suomennettu):

"Olen pitkään hautonut suunnitelmia muutamien satuelokuvien tekemisestä. Ensi sijassa kyse olisi saduista ja eläinfaabeleista. Useita sellaisia elokuviahan on jo tehty, mutta vain piirrettyinä, sillä villieläinten kouluttaminen tällaisia todella valokuvattuja filmejä varten on aiheuttanut suuria vaikeuksia. Eläinten kouluttaminen on minun erikoisalani ja otan järjestääkseni koko elokuvan lukuunottamatta näyttelijöitä ja kuvaajaa, jotka Teidän pitäisi hoitaa. Elokuvat voitaisiin toteuttaa mykkinä ja sitten jälkisynkronisoida Saksassa, Englannissa jne. kyseisille kielille. Elokuvien pituudeksi olen ajatellut 500-700 metriä, niin että kolmesta tai neljästä sellaisesta elokuvasta saisi kokoillan ohjelman. Tämähän on jotakin täysin uutta ja tulee varmasti herättämään oikeutettua huomiota jopa Suomen rajojen ulkopuolella. Aluksi voisimme ottaa muutamia tunnettuja suomalaisia ja ulkomaisia eläinsatuja. Näihin tarvitaan vain harvoja näyttelijöitä ja tämä puoli kuvauksista sujuisi nopeasti. Pääosissahan näissä saduissa ovat eläimet ja näiden kohtausten kuvaamiseen tarvitsen vain hyvän kameramiehen."

Kuvaukset oli määrä suorittaa pääosin Remmlerin 1920-luvun lopulla Kajaanin lähistölle Suenniemeen perustamalla tutkimusasemalla ja sen lähiympäristössä, missä oli jo tuolloin valmistettu jaksoja useisiin näytelmä- (mm. Erämaan turvissa / Tundra, Sarastus Oy 1931) sekä dokumenttituotantoihin (mm. Kalevalan mailta, Jäger-Filmi 1935).

Fritz Remmlerin aiheesta oli lähtöisin myös norjalaisen Lunde-Filmin tuottama ja Gösta Stevensin ohjaama Signe Hasso -näytelmäelokuva Suden verta (Bastard, 1940), joka jäi viimeiseksi Suenniemellä ja Syrjälässä kuvatuista elokuvista. Eläintieteellisen tutkimusaseman tarina päättyi toiseen maailmansotaan. Eläimet myytiin tai teurastettiin ja Remmlerin veljekset muuttivat ulkomaille, Fritz Yhdysvaltoihin ja assistenttinsa Hans Norjaan.

Markus setä kertoo... koostui viidestä eläinsadusta, jotka Karhu-Filmin pienosakas Eino Itänen kuvasi ja joiden juonen Yleisradion Markus-setä kertoi neljälle takkavalkean äärelle kokoontuneelle lapselle. Yksi lapsista oli Kurt Nylundin Gunhild-tytär. Elokuva päättyy Georg Malmsténin esittämään Nukku-Matti -lauluun. Tarkemmat tiedot elokuvan ohjaajaksi ilmoitetusta Vilho Syrjälästä (Suomen Kinolehti 6-7/1938) puuttuvat. Eräiden arvelujen mukaan hänen oikea sukunimensä olisi ollut Venho.

Erillisinä veronalennuslyhytelokuvina sadut tarkastutettiin nimillä Tyttö ja linnunpoikanen, Karhu ja hiiret, Jänis ja siili sekä Prinsessa ja halonhakkaaja; Onnenkissa-tarinaa ei ole tarkastutettu. Prinsessa ja halonhakkaaja -sadun linnajaksot kuvattiin Olavinlinnassa. Prinsessaa esitti vuoden 1933 Miss Kajaani Thea Kylander ja halonhakkaajaa Jorma Uotinen, joka kaatui sittemmin talvisodassa. Uotinen nähtiin myös Karhu ja hiiret -sadun metsästäjänä.

Varmistaakseen elokuvalleen kotimaanlevitystä laajemmat markkinat Kurt Nylund sopi yhteistyöstä ruotsalaisen Talfilmin johtajan Gösta Sandinin kanssa. Kun elokuva oli leikattu, siirryttiin Tukholmaan äänittämään kertojan osuudet suomeksi ja ruotsiksi. Suomalaisen osuuden luki Markus Rautio ja ruotsinkielisen Helsingin Ruotsalaisen Teatterin veteraaninäyttelijä Erik Fröling.

Kun Suomen levitystä varten oli valmistettu riittävästi katsottava määrä kopioita, lähetettiin elokuvan negatiivit kopioitaviksi Ruotsiin syksyllä 1939. Kun negatiivien palauttaminen tuli sotien jälkeen ajankohtaiseksi, havaittiin niiden kadonneen laboratoriosta salaperäisellä tavalla. Ruotsalaisen Biografägaren-lehden 7-8/1945 mukaan elokuvaa levitettiin Ruotsissa nimellä En färd till sagans värld, mutta vasta 23.3.1945 alkaen. Lehdessä mainitut, ruotsalaisista sanomalehdistä (mm. Dagens Nyheter, Aftontidningen) kootut arvostelut vahvistavat esityksen. Sen sijaan Långfilm i Sverige -kirjasarjassa tai Svensk Filmdatabas -verkkosivustolla Ruotsin esityksiä ei ole huomioitu.

Elokuvaa tai sen osia siitä levitettiin myös englanninkielisellä kertojanäänellä varustettuna. Tekstien lukijana käytettiin Karhu-Filmin omaa kielenkääntäjää Bill Baarmania.

Suomenkielisen version ensi-iltaa suunniteltiin joulunpyhiksi 1937, mutta se siirtyi vuoden 1938 puolelle. Tampereella ja Turussa elokuva nähtiin kaksi viikkoa ennen Helsinkiä. Yleisömenestys teatteriesityskertojen mukaan laskien jäi heikoksi. Kuopiossa ja Hämeenlinnassa ei elokuvaa esitetty lainkaan, ei myöskään Kotkassa, ainoastaan viereisen Karhulan taajaman Roxissa.

Karhu-Filmi ilmoitti seuraaviksi elokuvasuunnitelmikseen mm. Johannes Linnankosken romaanin Laulu tulipunaisesta kukasta sekä Majakkasaaren Maijan ja rakuunoiden keskuudessa tapahtuvan Varuskunnan pikku morsiamen. Mikään näistä ei toteutunut Karhu-Filmin puitteissa, ja myös kesällä 1940 aloitettu komedia Kultainen kotimaa jäi keskeneräiseksi. Varuskunnan "pikku" morsian kuvattiin toiselta pohjalta 1943. Lyhytelokuvien valmistajana Karhu-Filmin toiminta jatkui vuoteen 1957.

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kokoelmissa ei ole elokuvan käsikirjoitusta. Myös esityskopio on osittain vajavainen, elokuvan alkuosa puuttuu.

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.
Musiikki
1. Alkumusiikki
Säv. Georg Malmstén
Sekakuoro ja orkesteri (off, radio), 2' 10".


2. Nukku-Matti
Säv. Georg Malmstén, san. Roine Rikhard Ryynänen
Juhani ja Salme Turunen sekä Georg Malmstén, laulu, ja Dallapé-orkesteri (off, radio), 2' 25.
Levytys:
Georg Malmstén, Pikku Juhani ja Pikku Salme, säest. Dallapé-orkesteri; Odeon A-228336, 1935.

Huomautuksia:
Tiedot perustuvat käytettävissä olevaan kopiokoosteeseen. Nukku-Matti on yhtenä aiheena Alkumusiikissa sekä välimusiikin muunneltuna perusaineena, orkesteri (off), kahteen kertaan, yht. 0' 40".

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan
Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
870
Tarkastuspäivä
30.12.1937
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
1500 m
Veroluokka
VV
Ikäraja
S
Osia
6
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, Lauri Pulkkila
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
55 min